Jätä kommentti

Epäpoliittisen taloustieteen renessanssi

Rahaa

Tällä viikolla Helsinkiin avatun taloustieteen opetus- ja tutkimusyksikön (GSE) professorit Otto Toivanen ja Hannu Vartiainen oikovat haastattelussa (HS 24.10., A26) tieteenalaansa liittyviä harhaluuloja. Yksi sellainen heidän mukaansa on, että taloustiede on poliittista.

Samaan aikaa yksikön taustavoimiin kuuluva nobelisti Bengt Holmström antaa tieteenalan arvovallalla lausuntoja, joissa hän ottaa suoraan kantaa päivänpoliittisiin kysymyksiin. Irtisanomislakoista harmistuneena hän muun muassa sanoo, että ulkomailta tuleville pitää maksaa huonompaa palkkaa kuin suomalaisille. ”Se diili kelpaa heille.” Hänen mukaansa ammattiyhdistysliike pitää tarvittaessa pakkokeinoin laittaa hyväksymään työehtojen heikennykset.

Toivanen ja Vartiainen edustavat haastattelussaan kantaa, jonka mukaan tutkimustiedon suhde politiikkaan on ulkoinen. Tällöin tieto itsessään on epäpoliittista, objektiivista tutkimustietoa, jota sitten voidaan käyttää hyväksi poliittisessa päätöksenteossa. Tutkiminen sinällään ei ole poliittista. Tätä arkijärkistä käsitystä myös journalismi hanakasti toistelee.

Vaihtoehtoisen käsityksen mukaan tutkimuksen, tiedon ja politiikan suhde on sisäinen. Silloin tutkimus itsessään on jo lähtökohtaisesti politisoitunutta, koska esimerkiksi se, mitä tutkitaan on paitsi tieteellinen myös yhteiskunnallinen ja siten poliittinen valinta. Nykyiset strategisen tutkimuksen rahoitukset ovat tästä hyvä esimerkki. Rahoituksen saamisen ehto on tutkimuksellisesti ja poliittisesti tyydyttävän hankesuunnitelman laatiminen. Näin politiikka valuu tutkimuksen kaikkein tärkeimmälle alueelle eli osaksi tutkimusongelmien muotoilua.

Itse asiassa koko GSE:n perustaminen on ollut poliittinen operaatio ja asettuu väistämättä osaksi Juha Sipilän hallituksen yrityksiä paikata tiedepolitiikkaansa. Nobelistin kannanotot taas muodostuvat vastalahjaksi hallituksen kovia kolhuja kärsineelle talouspolitiikalle.

Nobelisti on varmaan selvillä tästä tilanteesta ja roolistaan siinä. Toinen vaihtoehto on, ettei hän ymmärrä asetelmaa. Kummassakin tapauksessa – taloudellista metaforaa käyttääkseni – hänen tieteellinen pääomansa muuntuu pikavauhtia poliittiseksi pääomaksi.

Mainokset
Jätä kommentti

Riitelin vaimoni kanssa ilmastonmuutoksesta

Ilmastonmuutos

Oli tavallinen lauantai. Joimme aamukahvia. Emme alkaneet riidellä kotitöistä, rahasta tai piintyneistä tavoistamme. Onnistuimme kehittämään riidan ilmastonmuutoksesta. Kammottavan lämmin lokakuun aamu herätti kummassakin ahdistusta, jolla sitten aloimme mätkiä toisiamme.

Ilmastonmuutos oli tunkeutunut kummallisella tavalla osaksi parisuhdettamme. Se rikkoi ikävästi yhden viikkomme mukavimmista hetkistä. Se yritti saada meidät kuuntelemaan.

Jos oikein ymmärsin, ilmastonmuutos halusi sanoa meille seuraavat asiat:

  1. Älkää torjuko ahdistuksianne ja pelkojanne. Antakaa niiden tulla arkeenne ja vaikuttaa toimintaanne. Jakakaa niitä. Keskustelkaa, väitelkää ja riidelkää ilmastonmuutoksesta mahdollisimman paljon, myös perheen sisällä. Luopukaa ajatuksesta, että lapsia pitää jotenkin suojella tosiasioilta. Huomatkaa, ettette silloin suojele lapsianne vaan itseänne. Antakaa lapsillenne turvallisuuden tunne toimimalla ja luopumalla jostain lastenne tulevaisuuden hyväksi.
  2. Älkää luottako poliitikkoihin vaan politisoitumiseen. Ilmastonmuutos on jo jäänyt irtisanomissuojasta riitelyn jalkoihin. Näin poliitikot ja politiikka toimivat. Politisoikaa itse ilmastonmuutos tavalla, joka saa ihmiset lähtemään kaduille ja vaatimaan päättäjiä tekemään asialle jotain. Katsokaa, ettei kansalaisoikeuksianne rajoiteta ilmastonmuutoksen aiheuttamien uhkakuvien avulla. Verkostoitukaa, verkostoitukaa ja verkostoitukaa. Pyrkikää globaaliin liikkeeseen. Ottakaa aluksi vaikkapa Berliini ja New York.
  3. Seuratkaa, miten media käsittelee asiaa, ja rakentakaa omia julkisuuksianne. Vaatikaa medialta ilmastonmuutoksen seurantaa tavalla, joka kertoo, että kysymys on ennen kaikkea yhteiskunnallisesta ongelmasta. Luonto kyllä kestää ilmastonmuutoksen ja osaa sopeutua siihen. Ilmastonmuutos itsessään on luonnon sopeutumista. Sen sijaan demokraattisen yhteiskunnan rakenteet eivät nykymenoa kestä. Jos lämpenemistä ei saada pysäytettyä, kamppailu elinkelvollisista maapallon osista kiihtyy ja johtaa ennen näkemättömiin inhimillisiin katastrofeihin ja myös totalitarismin nousuun.
Jätä kommentti

Laskevan tuolin dramaturgia

Screen Shot 2018-10-06 at 17.03.53Laura Huhtasaari voi olla Ylelle kiitollinen siitä, kuinka paljon mediatalo suo parhainta katseluaikaa hänelle ja hänen puolueelleen. Perjantain lähetyksessään Sannikka & Ukkola olivat suorastaan ylenpalttisia. He antoivat Huhtasaarelle tilaisuuden puhutella kannattajiaan ja todistaa taas kerran, kuinka valtamedia on perussuomalaisten vastainen salaliitto.

Kaikki tiivistyy laskevan tuolin dramaturgiaan.

Haastateltavat istutetaan ohjelmassa tuoliin, jonka korkeus on säädettävissä. Jos haastateltavan vastaukset eivät tyydytä suoran lähetyksen ”takahuoneessa” istuvaa raatia, sillä on mahdollisuus laskea haastateltavaa alemmas. Psykologisesti efekti on murhaava.

Keksintö sopii aikaamme, jossa ihmisiä nöyryytetään mediassa mitä moninaisimmilla tavoilla. Joku varmaan ajattelee, että tuoli on vain viihdettä. Häneltä voi kysyä, miltä tuntuisi istua puolustamassa omaa asiaa suorassa lähetyksessä istuimen laskiessa alta. Raati voi siis puuttua haastateltavan ruumiilliseen koskemattomuuteen, mikä näyttää jossain muualla kuin Ylen studiossa olevan yhteiskunnallisia liikkeitä alulle paneva voima.

Huhtasaaren ruumiin korkeutta sääteli tällä kertaa armoton all male panel. Ukkolakin huudahti innoissaan, kuinka tuolia ei voi enää laskea, koska ”maan pinta tulee vastaan”.

Näin muodostui ”Huhtasaari vs. koko muu ohjelma” -asetelma, joka satelee suoraan perussuomalaisten poliittiseen laariin. Ohjelman perusteella perussuomalaisten on helppo toistaa hokemaa valtamedian puolueellisuudesta. Tosin lähetyksen tendenssimäisyys loukkaa myös niitä, jotka inhoavat Huhtasaarta mutta vaativat ajankohtaisohjelmalta laatua ja älykästä kritiikkiä.

Laskeva tuoli ei pelkästään mitätöi Huhtasaarta. Se tarjoaa hyvin konkreettisen tunnemielikuvan erityisesti niille suomalaisille, jotka kokevat olevansa alimmista alimpia. Veikkaan, että aika monet kykenevät samastumaan ja tuntemaan myötätuntoa Huhtasaarta kohtaan. Juontajan ja raadin poliittisesti naiivit vaatimukset anteeksipyynnöstä ärsyttävät monia perussuomalaisten kannattajia: ”Kenen tässä, helvetti soikoon, pitäisi pyytää anteeksi!”

*

Huhtasaari on käyttökelpoinen mutta hieman naiivi puolueen soturi. Hän luultavasti uskoo asiaansa, mikä tuo olemukseen vakuuttavuutta mutta samalla ripauksen poliittista arvaamattomuutta. Nyt käsitelty episodi kuuluu viimeksi mainittuun kategoriaan, jonka poliittisen hyödyn perussuomalaisten spinnarit yrittävät rahastaa viimeiseen lanttiin. He kysyvät, miten käyttää jatkossakin hyväksi itseään kriittisenä pitävän median hölmöyttä tavalla, joka maksimoi näkyvyyden ja tuottaa puolueen ideologiaa ja rivejä vahvistavan emotionaalisen vasteen.

Kuva: Yle.

Jätä kommentti

Koodinvaihto eli miten valta puhuu

Näyttökuva 2018-09-30 kello 10.36.13

Jokainen meistä on varmaan joskus joutunut tilanteeseen, jossa omaa puhetta ja äänensävyä pitää säätää sellaiseksi, että tulisimme kuulluksi. Tätä kutsutaan koodinvaihdoksi. Muutamme omaa tapaamme puhua niin, että pystymme kaventamaan sosiaalista etäisyyttä keskustelukumppanimme kanssa. Tämä on tyypillistä tilanteissa, joissa keskustelijoiden sosiaalinen tausta, luokka-asema tai ihonväri on erilainen.

Tänä vuonna on ilmestynyt kaksi elokuvaa, joiden keskeinen juonikuvio rakentuu koodinvaihdon ympärille, Spike Leen BlacKkKlansman ja Boots Rileyn Sorry to Bother You. Molemmat käsittelevät arkipäivän rasismia ja kieleen perustuvaa vallankäyttöä. Kummankin elokuvan päähenkilö vaihtaa äänensä valkoiseksi. Mutta muuten elokuvat ovat hyvin erilaisia.

BlacKkKlansmanin sankari Ron Stallworth on ainoa musta poliisi Colorado Springsin poliisiasemalla 1970-luvulla. Hän soluttautuu Ku Klux Klaniin puhumalla puhelimessa kuin valkoinen rasisti, joka ihailee klaania.Kasvokkaiset tapaamiset hoitaa hänen puolestaan valkoinen poliisikollega. Sorry to Bother You –elokuvan sankari on puolestaan nykypäivän Oaklandissa asuva puhelinmyyjä Cassius ”Cash” Green, joka muuttuu mestarimyyjäksi löydettyään valkoisen äänen sisältään.

Ron Stallworhin koodinvaihto tarkoittaa lähinnä pientä hienosäätöä, sillä hänen ei tarvitse olennaisesti muuttaa puhetyyliään. Hän osoittaa, että se, mitä pidämme mustana ja valkoisena äänenä, ovat itse asiassa monella tapaa sopimuksenvaraisia asioita. Sen sijaan Cash Greenille valkoinen ääni tarkoittaa paljon syvällisempää muutosta, jossa hän joutuu muokkaamaan koko identiteettiään. Valkoisesta äänestä tulee valkoisuuden performanssi, jossa Cash häivyttää mustan miehen identiteettinsä. Valkoisen äänensä löytäneestä Cashista tulee mestarimyyjä, joka onnistuu vakuuttamaan valkoiset keskiluokkaiset asiakkaansa kerta toisensa jälkeen. Hänestä tulee ”power caller”, joka nousee tavallisten surkeasti palkattujen myyjien alakerrasta kullatun hissin avulla yläkertaan, jossa tehdään isoja diilejä.

Sorry to Bother You alleviivaa koodinvaihtoa niin, että Cashin valkoisen äänen tulkitsee itse asiassa valkoihoinen koomikko David Cross. Valkoinen ääni jää myös päälle Cashin viettäessä vapaa-aikaa, sillä hän huomaa pärjäävänsä sillä paremmin muissakin tilanteissa. Kapitalismiin sopeutuminen, työssä tai kuluttajana, onnistuu paremmin valkoisena. Musta ääni toimii vain omassa stereotyyppisessä lokerossaan, kuten elokuva havainnollistaa yhdessä hauskimmista kohtauksistaan. Cash on kutsuttu bisnesguru Steve Liftin kokaiini-orgioihin ja häntä vaaditaan räppäämään. Esityksestä ei aluksi tahdo tulla mitään, kun Cash kamppailee oman identiteettinsä ja stereotyyppisten odotusten kanssa. Sitten hän vaihtaa äänensä mustaksi räppäriksi ja valkoinen yleisö villiintyy. Cashin lyriikka koostuu n-sanan rytmikkäästä toistelusta.

Kohtaus tuo esiin, miten elokuvat ovat ihan eri maata. BlacKkKlansman on melko perinteinen poliittinen kasvutarina, kun taas Sorry to Bother You purkaa viiltävästi paitsi arkipäivän rasismia myös nykypäivän riistokapitalismia. Steve Liftin johtama WorryFree tarjoaa työntekijöilleen vankilaa muistuttavan kokonaispaketin, jossa orjatyö ei ole vain metafora, vaan konkreettista todellisuutta. BlacKkKlansman on siisti ja hallittu kokonaisuus, Sorry to Bother You rujo ja monella tapaa keskeneräinen. Molemmat elokuvat ovat vahvasti poliittisia, mutta hyvin eri tavalla. Kuvaavaa sinänsä, että Boots Riley on arvostellut kärkevästi Spike Leen sankaritarinaa mustasta poliisista, joka ei hänen mukaansa perustu todellisuuteen.

Sorry to Bother You on hervoton musta komedia, joka absurdius ja tyylilajien yhdistely muistuttavat viime vuonna ilmestynyttä Jordan Peelen elokuvaa Get Out. Molemmissa on kulttileffan aineksia.

 

Jätä kommentti

Saippuakoodin voitto

JR

Mediatutkijoilla on paljon tabuja, mutta kenties suurin niistä on kielto sanoa yleisöjä tyhmiksi ja sivistymättömiksi. Monet mediayleisöt ovat kuitenkin masentavassa tilassa ja jotkut niiden jäsenistä vielä pahemmassa jamassa.

Nämä taavit muodostavat maailmankuvansa lukemalla seiskoja, seuraamalla sanavarastorajoitteisen formulakuskin edesottamuksia ja katsomalla tosi-tv:n rimanalituksia. He eivät kykene eivätkä edes halua erottaa todellista maailmaa omista mielikuvistaan ja tunteistaan.

Heille totuus on se, mikä tuntuu hyvältä eikä uhkaa mukavuusalueen rajoja. Tätä totuutta puolestaan uhkaa kaikki se, mikä estää lillumisen oman tietämättömyyden auvoisassa kymessä.

Kuvioon kuuluu nauraa kaiken maailman dosenteille – sivistykselle, tiedolle ja oppineisuudelle ylipäätään.

*

Hieman dramatisoitu tilannekuva kertoo saippuakoodin voitosta. Fiktio on muuttunut todellisuudeksi ja todellisuus fiktioksi. Saippuakoodi on tunkeutunut yhä syvemmällä yhteiskuntaan ja samalla murentanut halua totuuteen ja tietoon. Tätä sanotaan totuuden jälkeiseksi ajaksi.

Saippuakoodilla on historiansa. Televisiotutkija Ien Ang tutki 1980-luvun alussa saippuasarja Dallasin yleisöjä ja havaitsi katsojien tulkinnoissa kaksi piirrettä. Monet kritisoivat sarjaa siitä, ettei se kuvaa oikein todellisuutta. Useat kuitenkin sanoivat, että sarja tavoittaa tunnetasolla tavallisten ihmisten kokemuksia. Monet tunnistivat sarjasta omat tunteensa. Niinpä Ang erotti toisistaan empiirisen ja emotionaalisen realismin. Vaikka ihmiset pitivätkin sarjaa epärealistisena, he tunsivat sen tunnetasolla olevan hyvin realistinen.

Saippuakoodin leviäminen yhteiskunnassa tarkoittaa sitä, että empiirinen realismi (miten asiat maailmassa ovat) on antanut yhä enemmän tilaan emotionaaliselle realismille (miten asiat vastaavat tunteisiini). Tämä näkyy monilla elämän alueilla, mutta ennen kaikkea politiikassa. Monien nyt eduskunnan jättävien veteraanipoliitikkojen jupina asialinjan korvautumisesta poliittisella teatterilla ei ole pelkkää nostalgiaa.

*

Saippuakoodi kytkeytyy monin tavoin myös populismin nousuun. Koodin voittokulussa pelottavinta ei ole väärä tieto sinällään vaan maailman sulkeutuminen ja koko totuutta koskevan problematiikan palauttaminen ”mun tunteisiin”. Tässä mielentilassa ihmisen vastustuskyky vaikuttamiselle on erityisen heikko. Siksi saippuakoodi muodostaa uhan kaikelle sille, minkä olemme tottuneet liittämään hyvään ja harkitsevaan kansalaisuuteen.

Pitäisikö mediatutkijoiden (ja muidenkin) kaivaa esiin vanha kunnon massakulttuurikritiikki? Siinä ihmiset eivät ole oman elämänsä kapteeneita vaan manipuloitavia kohteita, jotka osaavat myös manipuloida itseään. Auttaisiko tämä hahmottamaan ihmisten toimintaa ja ajattelua realistisesti? Tarjoaisiko se vastalääkkeitä saippuakoodin etenemiselle?

Tutkijoiden pitäisi varmaan myös käydä julkista keskustelua mediasisältöjen tasosta. Kutsuvatko sisällöt ihmisiä kohtaamaan maailman ongelmat? Vai rohkaisevatko ne todellisuuden torjuntaan ja oman mukavuusalueen vartiointiin – viime kädessä kaikkeen vieraaseen kohdistuvan vihan voimalla?

Kuva: Dallas, JR (Larry Hagman).

(Tekstiä muutettu 12.58.)

1 kommentti

Epäinhimillistämisen politiikkaa

habitual-drunkard-law-keeps-homeless-alcoholics-from-getting-treatment-getting-off-streets-for-good-1458493834.jpg

Keskustan Riikka Moilanen kutsui Oulun valtuuston kokouksessa päihdeongelmaisia ja kodittomia ihmisroskaksi. Hän sai saman tien lähtöpassit Pihlajalinnan alueellisen toimitusjohtajan pestistä. Moilanen pahoitteli sanojaan, mutta nykyisessä väärä-sana-ja-ulos –tilanteessa pahoittelut eivät enää suojelleet häntä riittävästi.

Tapaus ohitettiin nopeasti. Tärkeimmät kysymykset jäivät käsittelemättä.

*

Moilasen sanavalinta saattoi olla puhdas lipsahdus, jolla ei ole mitään tekemistä hänen todellisen ajattelunsa kannalta. Jos näin on, hänen saamansa rangaistus on kohtuuton. Se kertoo jotain siitä, kuinka ahtaassa raossa monet johtotehtävissä olevat joutuvat sanansa asettamaan. Heillä ei ole varaa sanan mittaiseen erehdykseen.

Toinen ja mielestäni todennäköisempi vaihtoehto on, että sanavalinta heijastaa Moilasen todellista suhtautumisesta alkoholisteihin ja muihinkin pudokkaisiin. Valtuutettu tuskin myöntää itse tätä asiantilaa, ja hänen omaa näkemystään on tietenkin kunnioitettava.

Tosiasia kuitenkin on, että useimmista meistä löytyy valmius hyväksyä tai katsoa vähintään sivusta tilannetta, jossa toisen ihmisarvoa loukataan. Joka muuta väittää, voi alkajaisiksi tutkailla muutamia viime vuosisadan historiallisia kehityskulkuja Euroopassa ja niin sanottujen tavallisten ihmisten roolia kauheuksien toteuttamisessa.

Tästä näkökulmasta katsottuna kyse ei ole vain episodista Oulun valtuustossa vaan laajemmasta epäinhimillistämisen politiikasta, joka saa yhä enemmän tilaa myös Suomessa. Julkisuuden avautuminen pidäkkeettömille toisia ihmisiä solvaaville ilmaisuille on yksi, mutta vain yksi, esimerkki tästä. Epäinhimillistämistä normalisoidaan koko ajan, mikä muodostaa uhan demokraattiselle yhteiskunnalle ja ihmisarvolle.

*

Epäinhimillistäminen näkyy tietenkin sosiaalisen median puheessa, jossa erilaiset  ihmiset ja ihmistyhmät leimataan ja muukalaisia kohtaan lietsotaan vihaa. Tämä on epäinhimillistämisen politiikan äänekäs ja näkyvä muoto.

Tämän ohella epäinhimillistäminen toimii hienovaraisemmin poliittisen järjestelmän suojissa, sen kielenkäytön taakse piiloutuen. Juuri siksi poliitikkojen lipsahdukset ovat kiinnostavia, koska ne rikkovat retorisen fasadin ja paljastavat hyvin usein sen, mitä virallisen kielenkäytön takana ajatellaan. Poliitikot ovat siinäkin mielessä yhtä hölmöjä kuin me kaikki muutkin, etteivät he usein edes ymmärrä ajattelevansa syrjivästi, rasistisesti tai ihmisarvoa alentavasti.

Kiinnostavaa tästä näkökulmasta on, että pääministeri Juha Sipilä kyllä totesi, ettei Moilasen sanavalinta ole puolueen linjan mukaista. Moilasen ajattelusta hän ei sanonut yhtään mitään. Jos Sipilä olisi tuominnut Moilasen ajattelun, hän olisi joutunut myöntämään saman tien sen, että puolueessa on ihmisarvoa kyseenalaistavia näkemyksiä.

*

En tiedä, kumpi epäinhimillistämisen muoto on pelottavampi: sosiaalisen median pidäkkeetön toisten ihmisten alentaminen vai poliittisen fasadipuheen taakse piiloutuvat asenteet ja tiedostamattomat suhtautumistavat. Yksi asia on kuitenkin varma: ne vahvistavat toisiaan.

Epäinhimillistämisen politiikka ei etene vallankumouksen askelin vaan hiljaisina valintoina, kiertoilmaisuina ja inhimillisen käyttäytymisen normien hitaana murenemisena. Tarkkailkaa siis – näin vaalien alla – poliitikkojenne lipsahduksia. Niissä näkyy usein heidän todellinen arvomaailmansa.

(Kuva: Vice News, käsittely JS.)

Jätä kommentti

Kimi Räikkönen

IMG_19981 Jos ottaa tyhjä etusivu päähän, niin Kimi Räikkönen.

2 Jos ottaa laskevat levikit päähän, niin Kimi Räikkönen.

3 Jos ottaa kilpailijan menestys päähän, niin Kimi Räikkönen.

4 Jos ottaa politiikka päähän, niin Kimi Räikkönen.

5 Jos ottaa klassinen musiikki päähän, niin Kimi Räikkönen.

6 Jos ottaa Amos Rex päähän, niin Kimi Räikkönen.

7 Jos ottaa muijan nalkutus päähän, niin Kimi Räikkönen.

8 Jos ottaa kakaroiden meteli päähän, niin Kimi Räikkönen.

9 Jos ottaa naapurin vegaanihipit päähän, niin Kimi Räikkönen.

10 Jos ottaa sunnuntain rauha päähän, niin Kimi Räikkönen.

Kiitos Kimi Räikkönen ja suomalainen journalismi.

%d bloggers like this: