Jätä kommentti

Vuokaaviomies

Vuokaavio (1)Löytyykö työpaikaltasi Vuokaaviomies? Hänet tunnistaa muutamista seikoista.

  1. Hän rakastaa kaavioita, jotka kuvaavat organisaation muutosprosesseja. Hänen tietokoneestaan löytyy huolellisesti järjestetty kansio, joka sisältää maailman parhaiden vuokaaviomiesten töitä. Niitä on mukava katsella iltaisin ennen nukkumaan menoa.
  2. Hänelle visuaalinen esitys ei tarkoita ensisijaisesti monimutkaisten asioiden yksinkertaistamista vaan ennen kaikkea yksinkertaisten asioiden monimutkaistamista. Prosessien vuokaaviomaisuus on syytä tehdä kaikille selväksi!
  3. Haasteet voivat olla kovat, mutta hänelle ei ole olemassa ilmiötä, asiaa tai prosessia, jota ei voi vuokaaviollistaa.
  4. Hän saattaa hieman loukkaantua, jos yleisö naurahtelee nähdessään monta päivää väsätyn yksityiskohtaisen muutosprosessivuokaavion. Hän kuitenkin antaa anteeksi, koska ymmärtää, että tämä johtuu muutosvastarinnasta. (Siitähän puhuttiin johtoryhmän kokouksessakin.)
  5. Vuokaaviomiehen ja organisaation johdon suhteet ovat likeiset. Vuokaaviomies osaa nimittäin saattaa loogiselta näyttävään visuaaliseen muotoon muutosprosessin, jota kukaan ei todellisuudessa hallitse.
  6. Kohtien 4 ja 5 valossa vuokaaviomies saattaa valikoidussa seurassa lohkaista parhaimman vitsinsä: ”Jos organisaation työntekijät eivät noudata vuokaaviota, sen pahempi työntekijöille.”
  7. Hän epäilee ehdotuksia, joiden mukaan sana vuokaaviomies pitäisi korvata sanalla vuokaaviohenkilö. Muutos on hänen mielestään turha, koska vuokaavioiden laatimiseen tarvitaan matemaattista lahjakkuutta.
  8. Hän ilahtuu tavatessaan toisen vuokaaviomiehen. Vain vuokaaviomies voi ymmärtää, miltä vuokaaviomiehestä tuntuu. Tapaamisen lopuksi he vaihtavat vuokaavioita.

Sanottakoon, että Vuokaaviomies on fiktiivinen henkilö, joka tosin kuvaa organisaation muutosprosessia absoluuttisen todenmukaisesti.

Mainokset
Jätä kommentti

Syy äänestää

plenary-brussels-2Eurovaaliehdokas kampanjoi Helsingin Itäkeskuksessa. Häntä lähestyy keski-ikäinen, asiallisen näköinen kaveri, joka paiskaa kättä ja kysyy: ”Ootko sä joku jutku?” Sen jälkeen mies uhoaa, että hänen kaltaisiaan on monta ja tulemme päättämään tulevaisuudessa, ”ketkä täällä saavat syntyä ja elää”.

Tilanne on helppo ohittaa: joku rasistinen höyrypää!

Sellaiseksi episodin myös suomalaisen äärioikeiston edustajat helposti leimaavat, kun vähättelevät arkipäivän rasismia ja haluavat asemoitua maltillisen järjen edustajiksi. Heidän poliittinen strategiansa on tuomita (tarvittaessa) rasistiset teot mutta samalla antaa niille hiljainen tuki. Tähän strategiaan on vaikea päästä käsiksi muun muassa seuraavista syistä:

  1. Se sopii yhteen hiljaisen ja ”puolueettoman” enemmistön ajattelutavan kanssa. Ihmiset kyllä tuomitsevat rasismin, mutta eivät uskalla, halua tai viitsi laittaa itseään peliin sen torjumiseksi.
  2. Se sopii yhteen sellaisen ajattelutavan kanssa, joka pitää puheita rasismin leviämisestä liioitteluna. ”Kyse on muutamista idiooteista.”
  3. Se sopii yhteen sellaisen ajattelutavan kanssa, joka ei halua katsoa todellisuutta vaan turvautuu fantasiaan, että kaikki on edelleen hyvin ja elämme yhdessä maailman avoimimmista ja tasa-arvoisimmista yhteiskunnista.
  4. Se sopii yhteen sellaisen ajattelutavan kanssa, jota siivittää viha ja pelko ja samalla halu palata takaisin sellaiseen ”meidän” Suomeen, jota ei ole koskaan ollut olemassakaan.
  5. Se sopii tietenkin yhteen myös sellaisten ihmisten päämäärien kanssa, jotka oikeasti miettivät hienostuneita ja manipulatiivisia tekniikoita, joilla pehmentää ihmisten mieliä entistä enemmän hyväksymään niin rasismi kuin muutkin ihmisoikeuksiin ja demokratiaan liittyvät taka-askeleet.

Kysymys yhden miehen äänekkäästä uhosta kasvaakin yht’äkkiä kysymykseksi

  1. suuren enemmistön hiljaisuudesta,
  2. naiivista toiveesta, että yhteiskunnassa on edelleen kaikki hyvin,
  3. kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta katsoa suoraan siihen, mitä Euroopassa ja Suomessa parhaillaan tapahtuu.

Viime vuosisadan eurooppalaisen historian häpeällisimpiä vaiheita edes jotenkin tunteville tämä kolmen kohdan yhteiskunnallinen todellisuus on liiankin tuttu – ja pelottava.

Jos äärioikeisto voittaa eurovaalit, astutaan vaaralliselle tielle. Silloin demokratia, ihmisoikeudet ja ylimalkaan eurooppalaiset yhteiskunnat ottavat harppauksen kohti pimeyttä.

 

 

Kuva: EU.

Jätä kommentti

Onko Helsingin piispa naiivi?

Helsingin piispa Teemu Laajasalo

Kun Helsingin piispa Teemu Laajasalo kutsui Jussi Halla-ahon keskustelemaan Kirkkopäiville sananvapauden rajoista, hän kuvitteli avaavansa oven vapaalle ajatusten vaihdolle. Samalla hän otti piispan arvovallalla kirkkonsa suojelukseen spitaalisen, johon juuri kukaan toisen puolueen poliitikko ei halua koskea. Tämä oli ja on tilaisuuden yksi keskeinen emotionaalinen – joskin julkilausumaton –viesti monelle suomalaiselle.

Jos olisin Halla-aho, pesisin Laajasalon jalat puhtaasta kiitollisuudesta hänen osoittamastaan poliittisesta avokätisyydestä. Mitä muuta perussuomalaiset oikeastaan enää tarvitsivatkaan kuin evankelisluterilaisen kirkon siunauksen strategialleen, joka nojautuu erottautumiseen muista asemoitumalla poliittisen kentän syrjityiksi. Vaikka muut poliitikot eivät meitä hyväksykään, kirkko kyllä hyväksyy! Niinpä Kirkkopäivien tilaisuus kelpasi sellaisenaan osaksi perussuomalaisten eurovaalikampanjaa.

Laajasalon kannalta tapahtuneessa on vain kaksi ikävää optiota.

Voi olla, että hän tajuaa, millaisen vetoavun on antanut oikeistopopulistiselle kampanjoinnille. Silloin hän asettuu tietoisesti tukemaan politiikkaa, joka haluaa kääntää kelloa Euroopassa taaksepäin, sulkeutuneisuuden, epäluulon ja muukalaisvihan aikaan. Koska Laajasalo on kuitenkin puolustanut aivan toisenlaisia arvoja, luulen, ettei hän ole oikein tajunnut, millaiseen asetelmaan on itsensä ja kirkkonsa laittanut. Ehkäpä piispamme kuvitteli käyttävänsä julkisuutta hyväkseen vaikka tosiasiassa hänestä itsestään ja evankelisluterilaisesta kirkosta tuli persujen poliittinen maskotti.

Monet kirkon johdossa asettavat hiljaa mielessään kysymyksen: Mitä seuraavaksi piispalta voi odottaa? Laajasalo on talousrikoksensa, julkisuushakuisuutensa ja poliittisen naiiviutensa vuoksi yhä suurempi riski Suomen evankelisluterilaiselle kirkolle.

*

Blogin kirjoittaja ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön.

Kuva: Kirkon kuvapankki.

 

 

Jätä kommentti

Unelmatehdas päässäni

sharon stone

I’m in deep shit!

Olen varastanut todella pahoilta miehiltä miljoona dollaria. He tietävät, kuka rahat on vienyt. Ei auta, vaikka palauttaisin koko summan. Minusta ja perheestäni tehtäisiin selvää joka tapauksessa. Näiltä miehiltä ei varasteta.

Pakenen perheeni kanssa paikasta toiseen, ja vihdoin joudun pyytämään apua poliisilta. Olemme päätyneet ränsistyneeseen motelliin, kun poliisit alkavat lahdata peräämme lähteneitä tappajia. Taistelun keskellä piilotan perheeni syrjäiseen huoneeseen. Tovin kuluttua poliisit ovat saaneet eliminoitua tappajat, yhtä lukuun ottamatta. Tämä kaikkein sitkein ja julmin on haavoittunut pahasti, mutta kukaan ei tiedä, missä hän on. Poliisien ja minun tietämättäni tappaja raahautuu konemaisesti kohti huonetta, jossa perheeni on, murtautuu sisään ja valmistautuu viimeisillä voimillaan viemään tehtävänsä päätökseen. Samalla hetkellä vaimoni tarttuu pöydällä lojuneeseen jääpiikkiin ja iskee paniikissa sen tappajan kalloon pelastaen itsensä, lapsemme – ja minut.

*

Sigmund Freud kutsuu unityöksi psyyken toimintaa, joka järjestää mielen raakamateriaalin unen muotoon. Tämä materiaali voi koostua unen näkijän toiveista, peloista, arjen sattumuksista, hänen kokemistaan asioista – oikeastaan mistä tahansa mielen sisällöstä. Unet ovat usein sekavia ja selittämättömiä sen vuoksi, että materiaali muuntuu, vääristyy ja yhdistyy järjettömiltä vaikuttaviksi kertomuksiksi. Silti, Freudin mukaan, unen järjettömyys on vain näennäistä. Unen merkitys on kirkas ja yksinkertainen, jos unen osaa tulkita oikein.

Ylläolevassa unessa pistää silmiin se, ettei se ole lainkaan sekava. Kaikki viittaa siihen, ettei unityö ole ottanut käyttöönsä vain yksittäisiä tapahtumia, tunnetiloja tai ihmisiä. Tällä kertaa se on kaapannut kokonaisen kertomusmuodon, jonka erityisesti Hollywood on minulle ja sadoille miljoonille muille ihmisille opettanut.

Jos Hollywood kykenee vaikuttamaan mieleeni niin voimakkaasti, että tarjoaa kokonaisen kertomuksen uneni käyttöön, niin kuinka paljon se vaikuttaakaan psyykeeni valveilla ollessani? (Olisihan kovin naiivia olettaa, että Hollywood toimii vain unessa.) Ehkäpä se on erityisen voimakkaasti läsnä juuri valveillaolon hetkillä, mutta vaivihkaa ja tiedostamattomasti. Uni vain tarjoaa näyttämön, joka tekee Hollywoodin itselleni poikkeuksellisen näkyväksi.

Kysymys kuuluu: kuinka paljon ylimalkaan jäsennän maailmaani Hollywoodin tarjoilemien kertomusten kautta? Kuinka selvillä olen siitä? Onko minun nähtävä unta, jotta tajuan, miten olen valveilla?

*

Sanottakoon, että varastamani miljoona dollaria on pikku summa verrattuna siihen, mitä herrat Steven Spielberg, Jeffrey Katzenberg ja David Geffen ovat onnistuneet käärimään elokuvillaan, jotka on tuotettu heidän DreamWorks -tuotantoyhtiössään.


 

Kuva: Basic Instinct (1992), pääosassa Sharon Stone (Catherine Tramell).

1 kommentti

Monitieteisyyden pedagoginen harha

crossMonitieteisten ja ”laaja-alaisten” tutkinto-ohjelmien nimeen vannotaan niin ministeriössä kuin yliopistojen opetuksen kehittämiskonklaaveissa. Monitieteisyys on muotisana, tosin jo hieman ikääntynyt sellainen. Jos joku sen kyseenalaistaa, saa niskaansa syytteet siiloutumisesta.

Olen johtanut monitieteisiä tutkimushankkeita, joissa mm. yhteiskunta- ja luonnontieteet ovat kohdanneet toisensa. Joitain vuosia sitten kirjoitin kirjan, jossa yhteiskuntatieteellinen tutkimus pyrki keskustelemaan kvanttifysiikan kanssa. Hikoilin pirusti ja luetutin tekstiä fyysikkotuttavilla!

Kokemusteni pohjalta olen vakuuttunut siitä, että perusopetuksessa on entistä tärkeämpää se, että opiskelijalle muodostuu selkeä käsitys omasta oppialastaan, oli se sitten fysiikka, sosiologia tai vaikkapa kokeellinen psykologia.

Vetämäni monitieteiset hankkeen ovat olleet tutkimuksellisesti antoisia ja ainakin jollain tavoin synteettisiä. Tämä on edellyttänyt sitä, että hyvinkin erilaiset tieteenalat kunnioittavat toistensa identiteettiä ja pyrkivät siltä pohjalta yhdessä ratkomaan monimutkaisia tutkimuskohteeseen, metodologiaan ja tieteenfilosofiaan liittyviä ongelmia. Hankkeissa näitä kysymyksiä ratkovat professionaaliset tutkijat, joilla on vähintään tohtoritason ymmärrys oman tieteenalansa perusteista ja halu pohtia toisen tieteenalan lähtökohtia.

Monitieteisyys ei siis ole jotain sellaista, joka syntyy, kun lykätään samaan tutkinto-ohjelmaan eri oppiaineita ja toivotaan parasta. Monitieteisyys edellyttää jotain. Se vaatii oman alan osaamista ja ymmärrystä siitä, millä ehdoin erilaiset lähtökohdat voidaan sovittaa yhteen. Tämä pitää paikkansa myös sellaisten oppiaineiden tai oppialojen kohdalla, jotka sanovat olevan monitieteisiä, kuten kulttuurintutkimus. Myös monitieteisesti haasteelliset ongelmat, esimerkiksi ilmastonmuutos, edellyttävät ratkomiseen osallistuvilta oman tieteenalansa hyvää hallintaa.

Miten opiskelija, joka ei hallitse edes yhden tieteenalan perusteita, voi kohdata monitieteisyyden muuten kuin tolkuttomana sekasotkuna? Jo vaikkapa sen oppiminen, miksi psykologisia selitysmalleja ei voi soveltaa yhteiskunnan tutkimiseen – ja päinvastoin – on monille työn alla. Tämän hallitseminen on taas edellytys sille, että pystytään ymmärtämään synteettisiä lähtökohtia, joissa psyykkinen ja yhteiskunnallinen kohtaavat toisensa.

Jos ajatellaan, että yliopisto-opiskelu lähtee perusteista liikkeelle, monitieteisyys ei voi olla itsestään selvä lähtökohta, koska se on yksi kaikkien vaikeimmin ymmärrettävistä asioista tutkimustyössä. Sen huoleton viljely pedagogisena muotiterminä kannattaisi lopettaa, koska se antaa opiskelijoille aivan väärän kuvan tutkimustyöstä. Monitieteisyydestä ei voi lähteä liikkeelle. Siihen voi vain päätyä.

Niinpä ohjeeni uusille opiskelijoille kuuluu ensi syksynä seuraavasti:

Siiloutukaa! Unohtakaa monitieteisyys ja opiskelkaa oman tieteenalanne perusteet kunnolla. Rakentakaa itsellenne tieteenalaidentiteettiä, kunnioittakaa ja olkaa kiinnostuneita toisten identiteeteistä. Opiskelkaa valinnaisia aineita ja tieteenfilosofiaa ja hankkikaa itsellenne perusvalmiuksia mennä kohti monitieteisyyttä.

*

Kuvan tekijänoikeudet: RAND, https://www.rand.org

 

Jätä kommentti

Darude, Sebastian ja silmien sulkeminen

darusde

Ville Virtanen (Darude) ja Sebastian Rejman vastaavat Helsingin Sanomien (13.5.) haastattelussa siihen, miksi he eivät Aki Kaurismäen tai Krista Kososen tapaan ole halukkaita boikotoimaan Euroviisuja. Jätkät eivät halua puuttua Israelin politiikkaan, koska: ”Jos sanoo johonkin suuntaan jotain, pyllistää toiseen suuntaan.”

Niinpä.

He tietävät, mistä laulavat. Kilpailubiisi (Look Away) kevytmoralisoi niitä, jotka kääntävät katseensa pois maailman ongelmista. Jätkät opettavat omalla esimerkillään, että ongelmista pitää olla huolissaan. Niille ei kuitenkaan kannata antaa nimeä, aikaa ja paikkaa, koska silloin voi tarjota persettä väärään suuntaan.

Vaikka jätkät eivät halua nimetä ongelmia, he kuitenkin ilmoittavat, että biisi on kantaaottava. Näin he vievät esteettisen näkemyksensä tasolla, joka olisi saanut filosofi Immanuel Kantinkin hämmennyksen valtaan. Jätkien saavutusta voisi kutsua puhtaan muodon estetiikaksi, joka ei sotkeennu vääryyksien likaiseen arkeen.

Vielä arvoituksellisemmaksi puhe muuttuu, kun jätkät sanovat, että kukin voi tulkita biisin omalla tavallaan. Voin siis vapaasti valita, mistä silmien sulkemisesta biisi kertoo. Fiiliksistä riippuen se voi olla holokausti, ilmastonmuutos tai vaikkapa Israelin valtion apartheid-politiikka. Viisukaksikko siis ottaa mutta samalla ei ota kantaa – ja tavalla, joka sopii kaikenlaisten poliittisten suuntausten ja ideologioiden tarpeisiin.

Sen jälkeen lukija saa tehdä tuttavuutta ilmastokeskustelusta tuttuun ”yksin emme voi mitään” -väistöargumenttiin: ”Jos Suomi olisi yhtenä euroviisumaana jättäytynyt pois, en tiedä olisiko se valitettavasti vaikuttanut yhtään mihinkään.”

Ehkä toimittaja tuntee sen verran sääliä, ettei esitä ilmeistä jatkokysymystä: ”Mikä siis on asia, johon ette voi vaikuttaa?”

Lopuksi jätkät todistavat uskoaan:

”Uskon rehellisesti siihen, että on enemmän hyötyä mennä Israeliin vetämään biisimme ja saada ihmiset ajattelemaan kappaleemme sanomaa kuin jättäytyä pois.”

Aamen.

*

Onko Israel valtio, joka harjoittaa rotuerotteluun rinnastuvaa sortopolitiikkaa? Asiasta on kirjoitettu tolkuttomasti, mutta erittäin vähän suomalaisessa mediassa. Israel ja apartheid ovat sanoja, joita Suomessa ei voi liittää toisiinsa. Monet diplomaatit ja maailmanpolitiikan ammattilaiset ajattelevat niin, mutta harvat tohtivat sanoa sen ääneen. Yksi poikkeus on juuri asemapaikkansa jättänyt Ranskan Yhdysvaltain suurlähettiläs, Gérard Araud.

 

 

 

Jätä kommentti

Tampereen yliopiston uudet arvot

Screenshot 2019-05-13 at 15.56.13

Tampereen uudessa yliopistossa keskustellaan arvoista, joiden toivotaan viitoittavan tiedeyhteisömme tien kohti tulevaisuutta. Yhden hengen työryhmäni ehdottaa yliopistomme uusiksi arvoiksi seuraavia.

Luottamus. Tampereen yliopisto rakentaa luottamusta kohtelemalla työntekijöitään ja opiskelijoitaan arvokkaina yksilöinä ja osaajina eikä valtakamppailun välineinä tai hallinnollisina pelinappuloina.

Rehellisyys. Tampereen yliopisto arvostaa rehellisyyttä ja avoimuutta. Jos rehellisyys katoaa, luottamus katoaa saman tien.

Kriittisyys. Tampereen yliopisto arvioi kriittisesti aiemman tutkimuksen tuloksia, yhteiskuntaa ja myös tiedeyhteisönsä toimintaa. Kriittisyyden mitta ei ole periaatteellinen mahdollisuus kritisoida vaan se, kuinka paljon tiedeyhteisön jäsenet faktisesti käyttävät järkeään julkisesti.

Kunnioitus. Tampereen yliopistoyhteisön jäsenet kunnioittavat toisiaan. Jäseniä ei puhutella kuin lapsia konsulttien ikiomalla waukielellä. Sellainen aliarvioi ajattelun ammattilaisten älykkyyttä.

Omanarvontunto. Tampereen yliopisto asettaa itse omat haasteensa. Omanarvontuntoinen toimija ei koko ajan valmistaudu vastaamaan ulkopuolisten tahojen vaatimuksiin.

Demokratia. Tampereen yliopistossa opiskelijoilla, tutkijoilla, opettajilla ja heidän työtään avustavalla henkilökunnalla on aito mahdollisuus vaikuttaa yliopiston päätöksenteossa.

Avarakatseisuus. Tampereen yliopisto ei vain tue vaan myös etsii erilaisuutta. Mitä paremmin tutkimuksellinen yhteisö sietää poikittaista, kummallista ja hankalaa ajattelua, sen paremmin se kykenee luomaan jotain uutta.

Rohkeus. Tampereen yliopisto ei pelottele työntekijöitään ja opiskelijoitaan linjajohtamisen passiivisiksi alamaisiksi. Yliopisto palkitsee yhteisönsä jäseniä ajattelun ja toiminnan rohkeudesta.

Totuus. Tampereen yliopistossa tutkimuksen ja opetuksen keskeinen päämäärä on tavoitella totuutta ja olla samalla selvillä siitä, millaisiin valta-asetelmiin totuus väistämättä kietoutuu.

Rakkaus. Rakkaus ja intohimo tietoon ja tietämiseen kukoistavat Tampereen yliopistossa. Jos ne katoavat ja tilalle astuu brändin rakentaminen, niin yliopistosta tulee vain “kumiseva vaski tai helisevä symbaali”.

Kuva: Tampereen yliopiston pääsivu.

%d bloggers like this: