Jätä kommentti

Nimetön kurssipalaute ei kuulu yliopistoon

Muun muassa Tampereen yliopistossa on käytössä kurssipalautejärjestelmä, jossa opiskelija voi antaa palautteensa nimettömänä. Nimetön palaute ei kuitenkaan kuulu yliopistoon muun muassa seuraavista syistä:

1. Yksi yliopiston tehtävä on tukea opiskelijoiden kasvua toimijoiksi, jotka ovat valmiit käymään reilua keskustelua omilla nimillään ja perustelemaan väitteensä. Yliopisto on argumentoiva yhteisö. Nimetön palautejärjestelmä tukee puskista huutelua, joka on ikävällä tavalla levinnyt yhteiskunnassa sosiaalisen median voimistumisen myötä.

2. Nimetön palaute voi muodostaa opettajille työturvallisuusriskin. Kenenkään ei tarvitse ottaa omasta työstään vastaan perustelematonta heittelyä ”tylsä kurssi” -tyyliin, jonka järjestelmä mahdollistaa. Vaikka opiskelijat antavat pääosin asiallista ja hyvää palautetta, nimettömyys mahdollistaa myös opettajan henkisen häirinnän.

3. Onnistuneen opiskelun ehkä tärkein edellytys on luottamuksen rakentuminen opiskelijoiden ja opettajien välille. Nimetön palautejärjestelmä ei millään tavoin edistä tätä pyrkimystä. Se on lähtökohtaisesti järjestelmä, joka viestii epäluottamusta.

4. Järjestelmä myös tukee huomaamattomasti asiakasmentaliteettia, joka ei kuulu yliopistoon. Opiskelijat eivät ole asiakkaita vaan yliopistoyhteisön vastuullisia jäseniä.

5. Nimettömyyttä perustellaan sillä, että se suojelee opiskelijaa opettajan mielivallalta. Nimettömänä annettu palaute ei esimerkiksi voi vaikuttaa arvosanaan. Perustelu aliarvioi opettajien ammatillista pätevyyttä. En ole yliopistourani aikana kohdannut yhtään kollegaa, joka käyttäytyisi näin epäammattimaisesti. Päinvastoin, kriittinenkin palaute on meille ensiarvoisen tärkeää. Palaute voidaan sitäpaitsi hyvin antaa vasta kurssisuorituksen arvioinnin jälkeen. Voidaan tietenkin spekuloida, että tämä aiheuttaa käänteisen ilmiön: kehnosta arvosanasta suivaantunut opiskelija voi purkaa pettymyksensä palautteeseen.

Itse olen valmis ottamaan tämän ”riskin”.

*

Kuva: Kuvakaappaus Tampereen yliopiston webbisivulta.

Jätä kommentti

Hallitus unohti työryhmästä media-asiantuntemuksen

Valtioneuvoston kanslian nimittämässä käyttäytymistieteellisessä asiantuntijaryhmässä ei ole yhtään media- tai journalismin tutkimuksen ammattilaista. Hankkeen ohjausryhmässä on mukana muutama kokenut organisaatioviestijä, mutta sieltäkään ei löydy mediayhteiskunnan tutkijaa.

Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, osastopäällikkö Seppo Määttä kuvailee työryhmän tuottaman tiedon merkitystä seuraavasti: ”Niin kauan kun meillä ei ole rokotetta tai lääkettä Covid-19-virustaudin hoitamiseen, korostuu tartuntojen ehkäiseminen. Koska siinä onnistuminen riippuu ihmisten käyttäytymisestä, on tärkeää vahvistaa valtionhallinnon kykyä ymmärtää käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä.”

Suomalaiset muodostavat käsityksensä koronasta pääosin sen tiedon ja tunnemielikuvien pohjalta, minkä he ammentavat mediasta.  Media ei pelkästään heijasta koronatodellisuutta vaan rakentaa sitä tavalla, joka vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Niin terveiden kuin sairastuneiden.

Median syrjäyttäminen koronakäyttäytymisen tutkimuksessa on – kärjistäen – analoginen tilanteelle, jossa itse tautia kartoitettaisiin oireisiin keskittyen ja jätettäisiin virus tutkimatta.

Työryhmän kokoonpanoon on tietenkin syynsä. Monia muita maita seuraten on päätetty pitää fokus käyttäytymistieteissä. Myös maailman terveysjärjestö WHO suositellut samaa ratkaisua. Kyse on kaiketi myös resursseista.

Olen itse vetänyt lukuisia monitieteisiä tutkimuskonsortioita ja oppinut sen, että monitieteisyydessä on hyvät ja huonot puolensa. Korona on kuitenkin erittäin medioitunut psykologinen ja yhteiskunnallinen ilmiö. Sen ”käyttäytymiseen vaikuttaviin tekijöihin” ei taatusti pääse kunnolla kiinni ottamatta huomioon mediaa.

Jos jossain on monitieteisyyden paikka, niin tässä.


Kuva: Ruutukaappaus Yle A-Studio 18.11.2020.

Jätä kommentti

Pikatieteen riskit koronakriisissä

Kun tieteellinen tutkimus yleensä muistuttaa maratonia, koronapandemian epidemian yhteydessä siitä on tullut pikajuoksua, sanoo lääketieteen etiikkaan perehtynyt Katrina Bramstedt. Julkaisustandardien löystymistä käsittelevässä artikkelissaan hän huomauttaa, että heinäkuun loppuun mennessä yhteensä 19 covid-19 artikkelia ja 14 ennakkojulkaisua (preprint) oli vedetty pois niihin liittyvien epäilyjen vuoksi. Syynä oli epäily huonolaatuisesta datasta, datan vääristelystä ja metodologisista tai tulosten tulkinnan ongelmista. Se ei ole toki paljon siihen nähden, kuinka paljon aiheesta on julkaistu, mutta antaa aihetta kriittiseen pohdintaan.

Hidas tahti antaa tutkijoille mahdollisuuden pohtia tulostensa merkittävyyttä ja luotettavuutta. Se antaa aikaa kunnolliselle vertaisarvioinnille, korjauksille ja tarkennuksille ennen julkaisua. Tulosten luotettavuuden arviointi on entistä tärkeämpää kun yhä suurempi osa tieteellisistä artikkeleista on avoimesti kaikkien saatavilla ja niitä käytetään moniin eri tarkoituksiin tiedeyhteisön ulkopuolella. Kun ottaa huomioon tutkimuksen keskeisen roolin epidemian hallinnassa, ongelmat eivät ole ihan pieniä.

Julkaisupaine on saanut useat tiedelehdet nopeuttamaan julkaisemista ja keventämään vertaisarvioinnin prosesseja. Tällä on myös yhteiskunnallista merkitystä, kun virheellinen tieto alkaa levitä myös uutismediassa ja sosiaalisessa mediassa. Pandemian aikana onkin jo nähty misinformaation leviävän myös tieteellisten julkaisujen kautta.

Keväällä joukko eurooppalaisia tutkijoita julkaisi keväällä The Lancet Respiratory Medicine -lehdessä kirjeen, jossa varoitettiin tulehduskipulääke ibuprofeenin käytön pahentavan keuhko-oireita koronapotilailla. Kirje ei perustunut varsinaisesti tutkimukseen, vaan tutkijoiden tekemään teoreettiseen päättelyyn. Muutamaa päivää myöhemmin Ranskan terveysministeri julkaisi twitterissä viestin, jossa kehotettiin välttämään ibuprofeenia. 

Lääkärit ja tutkijat reagoivat aiheeseen nopeasti ja kumosivat epäilyt ibuprofeenin vaarallisuudesta. Myös WHO oikaisi kantansa. Vahinko oli kuitenkin ehtinyt jo tapahtua ja mediassa tutkijoiden ilmaisema huoli ja identifioimattomat tautitapaukset olivat ehtineet muuttua tutkimukseksi ja tieteen viimeiseksi sanaksi, synnyttäen paniikkia ja pelkoja.

Hydroksiklorokiiniin liittyvä virheellinen tieto sai alkunsa Lancet -lehdessä keväällä julkaistuista artikkelista. Artikkelissa väitettiin, että covid-19 yhteydessä käytettynä se lisäsi kuoleman riskiä. Tämän seurauksena WHO keskeytti hydroksiklorokiiniin liittyvät tutkimukset. Muutaman päivän kuluttua yli 200 tutkijaa julkaisi avoimen kirjeen, jossa tutkimusta arvosteltiin voimakkaasti. Sen data on oli peräisen pieneltä Surgisphere -yhtiöltä, jonka verkkosivut eivät olleet enää käytössä siinä vaiheessa kun tutkijat halusivat arvioida dataa ja sen laatua. Kritiikin johdosta Lancet vetikin artikkelin pois kesäkuun alussa. 

Tutkimustiedolla on tärkeä rooli paitsi epidemian hallintaa tukevassa päätöksenteossa, myös kansalaisten käsitysten muovaajana, huomauttaa tieteenfilosofi Uskali Mäki. Hänen mielestään pikatiede ja sen mukana syntyvät virheelliset tulkinnat nakertavat luottamusta tieteen, päätöksentekijöiden ja kansalaisten välillä. 

Teksti pohjautuu Tieteessä tapahtuu -lehdessä 5/2020 julkaistuun katsaukseen. Lehdessä on useita puheenvuoroja samasta aiheesta.

Jätä kommentti

Hakkerointi haastaa hallituksen viestinnän

Vastaamon asiakastietojen hakkerointia ei tee anteeksi antamattomaksi pelkästään se, että monien henkilökohtainen data varastettiin. Itse asiassa hakkerointi iskee jokaisen suomalaisen ja viime kädessä koko maan turvallisuuteen. Samalla se asettaa uudet haasteet maan johdon viestinnälle.

Varkaus tapahtui tilanteessa, jossa monet alkavat olla totaalisen väsyneitä ja ahdistuneita koronatodellisuuteen. Kuormittuneet ihmiset saivat nyt huomata, ettei edes yhteiskunnan psyykkisiin turvaverkkoihin voi luottaa. Tietomurrosta on hyvää vauhtia tulossa aikamme turvattomuuden tunteen vertauskuva.

Jos tunne vielä vahvistuu, sen yhteiskunnalliset seuraukset voivat olla arvaamattomat.

*

Valtioneuvosto on hoitanut asiapohjaisen viestinnän pääosin hyvin. Lähes jokapäiväiset tiedotustilaisuudet ja suurimpien viestiminen säännöllinen koronalukujen raportointi ovat antaneet suomalaisille jatkuvuuden tunnetta. Joitain mokiakin on sattunut.

Vastaamon tietomurron siivittämänä olemme kuitenkin tilanteessa, jossa hallituksen pitää reivata viestintäänsä kunnolla tunnejohtajuuden suuntaan. Tunnejohtajuus tarkoittaa emotinaalisen perspektiivin luomista tulevaisuuteen, vaikeaankin, jos sellainen on edessä. Tunnejohtajuus kumpuaa kyvystä asettua olonsa turvattomaksi tuntevien asemaan. Se on tunteiden kuuntelemista ja niiden välittämistä. Kypsää myötäelämistä.

Vastuu tästä on koko hallituksen, mutta suurin taakka lankeaa luonnollisesti pääministerille.

Sanna Marinin kyky emotionaaliseen johtajuuteen punnitaan talven aikana hyvin raa’alla tavalla. Hän on onnistunut viestimään lujaa asioiden hallintaa ja osoittanut ihailtavaa kestävyyttä poikkeuksellisen hankalissa olosuhteissa. Ilmeistä kuitenkin on, että nyt tarvitaan jotain muutakin.

*

Koko hallituksen voisi olla viisasta jakaa tunnejohtajuuden taakkaa tasavallan presidentin kanssa. Sauli Niinistö kykenisi valamaan luottamusta niihin, joiden on syystä tai toisesta vaikea sulattaa Marinia. (Ja päinvastoin.) Itse asiassa Marin ja Niinistö täydentäisivät toisiaan tavalla, joka on kriisin keskellä aito viestinnällinen mahdollisuus.

Yhdessä esiintymällä he osoittaisivat haudanneensa typerän nyrkki-kiistansa. Se olisi viesti suomalaisille: Nyt ei ole aika riidellä vaan yhdessä ponnistella sen korjaamiseksi, mikä on menossa pahasti rikki.

*

Blogiteksti syntyi Inforin järjestämän Elonmerkki-tapahtuman (29.10) backstagella. Se pohjautuu tapahtuman erinomaisiin alustuksiin ja keskusteluihin Lilly Korpiolan, Henriika Maikun ja Jukka Jusulan kanssa. Teksti on heille velkaa, mutta se on omalla vastuullani.

Kuva: Valokuva korona-tiedotteesta Finlandia-talon seinällä.

Jätä kommentti

Poliisin pitää totella kansalaisia

Keskustelu Kaisaniemenkadun ilmastomielenosoituksesta (3.10.) ja poliisin toiminnasta päättyy usein asennepitoiseen hokemaan ”poliisia pitää totella”.

En tunne lainsäädäntöä tarpeeksi voidakseni vastata siihen, pitääkö poliisia totella kaikissa olosuhteissa. En kuitenkaan usko, että käskytystä pitää noudattaa esimerkiksi silloin, jos konstaapeli kehottaa ilmiselvästi rikolliseen toimintaan.

Monien toisteleman lausuman totuudellisuus on kuitenkin vain yksi osa sen ongelmallisuutta.

Varsinaiseksi probleemiksi hokema muodostuu silloin, kun se kääntää huomion pois poliisin toiminnan etiikasta, lainmukaisuudesta ja mandaatista. Juuri näin on käynyt puheena olevan mielenosoituksen yhteydessä. On mobilisoitu poliisia-pitää-totella –asenne, jonka avulla pöytä voidaan puhdistaa kaikista poliisin toimintaa koskevista kysymyksistä.

Näin unohdetaan iso asia.

Suomalaiset ovat antaneet poliisille toimeksiannon, mandaatin, niin käskyttämiseen kuin pakkokeinojen käyttämiseen. Sitä varten kansanedustajamme ovat säätäneen poliisin toimintaa ohjaavan lainsäädännön. Siihen on kirjattuna kansalaisten tahdonmuodostus poliisin toiminnan rajoista. Kun poliisi toiminnassaan noudattaa lakeja, se siis tottelee kansalaisten tahtoa.

Muun muassa tämä erottaa demokraattiset yhteiskunnat diktatuureista, joissa poliisi ei tarvitse kansalaisten mandaattia toiminnalleen. Demokratian ideaan kuuluu sekin, että poliisin toimintaa voidaan tarkastella avoimesti, kriittisesti ja samalla oikeudenmukaisesti. Tällainen tarkastelu on osa itse demokratian toimivuuden arviointia. Se on myös poliisin toiminnan lainmukaisuuden valvontaa ja kehittämistä.

Tämä blogi ei ole yllytys olla noudattamatta poliisin käskyjä. Sen sijaan se on muistutus siitä, kuinka sivuun olennaisista kysymyksistä johtaa tyytyminen poliisia-pitää-totella –hokemaan. Se raivaa tietä sellaiselle yhteiskunnalle, jossa ei ole muuta mahdollisuutta kuin totella poliisia.

Kuva: Kuvakaappaus poliisin webbisivusta.

Jätä kommentti

Presidentti, maskilla vai ilman?

Donald Trumpia kritisoidaan vastuuttomaksi, koska hän kävi sairaana tervehtimässä kannattajiaan ja riisui maskinsa nopeasti Valkoiseen taloon saapumisensa jälkeen.

Jokainen Trumpin julkisuuteen laskema visuaalinen viesti on punnittu tarkasti. Siksi moralisoinnin ryöppyä osattiin odottaa.

Miksi kampanjakoneisto siis laskee presidentin suojausta – kirjaimellisesti ja vertauskuvaannollisesti? Ilmeisesti sen takia, että maskittomuuden poliittiset hyödyt ovat haittoja suuremmat. Maskin riisuminen on viesti, joka kantaa mukanaan paljon myönteisiä merkityksiä.

1. Maskittomuus antaa vaikutelman suoremmasta viestinnästä, koska maski peittää sanattoman viestinnän kannalta keskeiset osat kasvoista. Kasvojen alueen viestintä merkitsee paljon esimerkiksi luotettavuuden kannalta. Maski myös typistää tunneviestinnän rekisteriä ratkaisevasti. Maskillisesta ihmisestä tulee helposti puhuva maski.

2. Jokainen varsinkin kangasmaskia käyttänyt tietää, kuinka tukalalta se saattaa tuntua. Vaikka maskillisen asiantuntijan tai poliitikon voi nähdä viestivän turvallisuutta ja vastuuta, he myös viestivät tukalaa oloa. Tämä viesti voi olla tunneviestinnän kannalta hyvin ratkaiseva, koska se menee suoraan ruumiilliseksi tuntemukseksi. Kukapa kaipaisi tukalaa oloa.

3. Maskittomuuteen rakentuu lupaus koronattomasta elämästä. Kaikki haluavat saada ”normaalin” takaisin, aivan riippumatta siitä, kuinka mahdollista se on. Maskin riisuminen viestii huoletonta, maskitonta tulevaisuutta. Tämä vetoaa Yhdysvalloissa erityisesti niihin, jotka ylipäätään pitävät reaktioita koronaa kohtaan ylimitoitettuina.

4. Maskittomuus liittyy myös maskuliinisuuteen. Maskittomuudellaan Trump korostaa sitä, että hän ei pienestä hätkähdä, eikä pelkää koronaa. Maskin käyttöä ei tiettävästi ole tutkittu sukupuolen näkökulmasta. Veikkaan kuitenkin, että äijäasenteelliset eivät ole ihan käyttäjätilastojen kärjessä.

*

Kun sairauden aiheuttama poliittinen tulitauko on lopullisesti purettu, Joe Biden hyökkää kaikin tavoin Trumpin kimppuun juuri vastuuttomuuden ja sen aiheuttamien kuolemien kautta. Istuvan presidentin kampanjakoneisto on aivan varmasti valmistautunut siihen. Hyökkäys antaa Trumpille iskuja mutta myös paljon pelitilaa.

Päinvastoin kuin Biden, Trump on nyt koronan kokemusasiantuntija. Se nostaa hänet koronasta selvinneiden superpositioon, joka antaa mahdollisuuden alleviivata, kuinka kova jätkä hän on hauraaseen vastustajaansa verrattuna. Kaikki mitä Biden koronasta sanoo, kohtaa tämän kokemusasiantuntijuuden. Se puolestaan yhdistyy Trumpin retoriseen strategiaan, joka pyrkii koko ajan hajottamaan fokusta ja vetämään Bidenin alkeelliseen tunneviestintään.

Trumpin virus on todellinen ja voi vielä muuttaa tilanteen ratkaisevasti. Sen sijaan sairaudesta on rakennettu poliittinen draama, joka voisi olla tuotettu Hollywoodissa. Ranskalaisfilosofi Jean Baudrillard’ia mukaillen voi tosiaankin miettiä, onko Hollywood olemassa vain peittääkseen sen tosiasian, että se on todellinen Amerikka.

*

Kuva: Kaappaus BBC:n uutisesta.

3 kommenttia

Sitä saa, mitä tilaa?

”Jos minä parkkeeraisin itseni keskelle ajoväylää muutamaksi tunniksi, en siirtyisi mihinkään poliisin useista kehoituksista huolimatta, ja ottaisin selviä käskyjä noudattamatta jätettyäni kaasusumutetta silmilleni, luullakseni kokisin saaneeni, mitä tilasin. Oikeusvaltio-ongelmaa tuskin asiassa näkisin, en edes kirveltävien silmien läpi.”

Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä kommentoi Facebookissa rikosoikeuden professori Kimmo Nuotion twiittiä. Twiitissään Nuotio toteaa, ettei poliisin toiminta näytä hyvältä: ”voimakeinojen käytössä vaaditaan tarkkaa harkintaa”. Kyse on lauantaina 3.10. pidetystä Elokapina-liikkeen mielenilmauksesta ilmastokriisin torjumiseksi.

Vielä on selvittämättä syyllistyikö poliisi liialliseen voimankäyttöön, mitä tilanteessa todella tapahtui ja millaisia seuraamuksia siitä eri osapuolille lankeaa. Keskustelu oikeusvaltiosta voidaan oikeastaan avata vasta näihin kysymyksiin vastaamisen jälkeen. Jokisipilän kannattaisi siis pyyhkiä silmänsä ja malttaa odottaa.

Tunnetun tutkijan ja politiikan kommentaattorin päivityksessä huomio kiinnittyy myös sanojen ylimielisyyteen ja kovuuteen. Ne säteilevät haluttomuutta asettua turhautuneiden nuorten asemaan, jotka joutuvat ottamaan vastaan ilmastonmuutoksen sen kaikella raivolla. Jokisipilä myös selväsanaisesti asettaa mielenosoittajat vastuuseen voimakeinojen käyttämisestä pohtimatta, millaista harkintaa tilanne olisi edellyttänyt poliisilta.

*

Vaikuttaa siltä, että Suomeen on rakentumassa kolme todellisuutta. Niistä muodostuu tausta Jokisipilän sanoille.

On niiden aktiivisten nuorten ihmisten todellisuus, jotka vihaisina katsovat, miten kaikki ilmastokriisin hillitsemiseen liittyvät toimet ovat riittämättömiä. Heidän näkökulmastaan liikenteen hidastaminen kriisin torjumiseksi on pikkujuttu. He mobilisoituvat tulevaisuudessakin niin luvallisiin kuin luvattomiin mielenilmauksiinsa. Niiden kautta pyritään myös saavuttamaan maksimaalinen mediajulkisuus.

Sitten on niiden ihmisten todellisuus, jotka ovat asiasta huolissaan. He yrittävät parlamentaarisen politiikan välityksellä ja kulutustaan muokkaamalla osallistua talkoisiin, kuten sanonta kuuluu. He toivovat parasta pysäyttämättä liikennettä ja lähtemättä mukaan kansalaistottelemattomuuden tielle.

Kolmas todellisuus rakentuu niiden mielissä, jotka haluavat unohtaa koko asian ja keskittyä vaikkapa illuusioon menneisyyden Suomesta, jossa kaikki oli paremmin. Heissä ilmastokriisin mukanaan tuoma aktivismi herättää uhan ja vihan tunteita. He suojelevat itseään todellisuudelta puolustamalla intohimoisesti lakia, järjestystä ja kovia otteita.

Mitä kauemmas nämä kolme todellisuutta erkaantuvat toisistaan, sen epävakaammaksi yhteiskunnallinen ilmapiiri muuttuu.


Kuva: Elokapinan lehdistökuvat.

1 kommentti

Vehkoon tuomio rajoittaa keskustelua

Piru piilee yksityiskohdissa. Tämä pätee myös Rovaniemen hovioikeuden ratkaisuun (30.09.), jossa journalisti Johanna Vehkoo tuomittiin Junes Lokan kunnian loukkaamisesta.

Päätös käsittelee termejä ”rasisti” ja ”natsi” tavalla, jolla voi olla merkittävät seuraukset niin journalismin kuin julkisen keskustelun kannalta. Yksinkertaisuuden vuoksi käsittelen seuraavassa vain sanaa rasisti. Valitan semioottista jargonia, jota ei tässä oikein voi välttää.

Hovioikeuden hyväksymän Oulun käräjäoikeuden tuomion mukaan:

”Käräjäoikeus toteaa, että edellä kerrottuja sanoja on pidettävä haukkumasanoina, joita tyypillisesti käytetään silloin, kun halutaan osoittaa toiselle epäkunnioitusta. Ilmaisujen totuudellisuudesta ei ole mielekästä puhua eikä väitteiden totuudellisuutta voida ainakaan riidattomasti ratkaista.” (Kurs. JS.)

Päätöksessä ei siis käsitellä sitä, miten voi tunnistaa esimerkiksi rasistisen toiminnan tai mitkä ovat sanan rasisti ilmimerkitykset eli semioottisesti sanottuna denotaatiot. Koska sanaa ei määritellä, ei myöskään pystytä todentamaan sitä, vastaako sana jollain tavoin asianomistajan toimintaa.

Asetelma on monimutkainen, näytön saaminen hankalaa ja oikeuden ratkaisu kaiketi juridisesti perusteltavissa. Jokainen kuitenkin ymmärtää, kuinka ratkaisevasti koko tapauksen kuva muuttuu sen mukaan pitääkö rasisti-ilmaisu paikkansa vai ei. Tämä on olennainen seikka kummankin osapuolen, mutta erityisesti Vehkoon oikeusturvan kannalta aivan riippumatta siitä, kuinka hankala se on näyttää toteen.

Kun päätös rajaa ulos sanan ilmimerkitykset, se operoi pelkästään tunnemerkityksillä eli konnotaatioilla. Päätökseen tämä kirjataan muun muassa seuraavalla tavalla: ”Hovioikeus toteaa, että yleisesti ottaen Vehkoon käyttämät ilmaisut aiheuttavat kuulijassa kielteisen vaikutelman, joka on myös omiaan aiheuttamaan mielipahaa ilmauksen kohteeksi joutuneelle henkilölle ja kohdistamaan tähän halveksuntaa.”

Ero ilmi- ja tunnemerkityksen välillä  on kuitenkin niin yhteiskunnallisesti kuin juridisesti merkittävä. Ne ovat myös sisäisesti kytköksissä toisiinsa, kuin saman kolikon kaksi puolta. Ilmaisun rasisti ”halventavuuteen” – josta Vehkoo siis tuomittiin – vaikuttaa se, kuvaako sana kohdettaan paikkansapitävästi. Tätä denotaation ja konnotaation dynamiikkaa ei oikeuden päätöksessä käsitellä, jolloin käsitys sanan halventavuudesta jää auttamatta puutteelliseksi.

Jos sanan rasisti juridinen paino nousee hovioikeuden päätöksen tapaan vain sen tunnemerkityksistä, sanalla ei voi enää luonnehtia ketään henkilöä vailla riskiä tulla tuomituksi oikeudessa kunnianloukkauksesta.

Jos siis journalistina kutsun rasistin tunnusmerkistön täyttävää henkilöä rasistiksi, voin saada tuomion sanan halventavan merkityksen perusteella vaikka ilmaisu olisi totta. Siksi hovioikeuden ratkaisu koskettaa myös journalismia ydintä myöden. Rasistista tulee ilmaisu, jonka käyttö on erittäin riskaabelia vaikka sille olisi betoninlujat perusteet. Yksinomaan tästä syystä olisi hyvä, jos käsillä oleva tapaus katsottaisiin loppuun korkeimmassa oikeusasteessa.

Hovioikeuden ratkaisu osoittaa sen, kuinka sinänsä loogiseen juridiseen päättelyyn voi rakentua miina, joka tuhoaa julkisen keskustelun edellytyksiä. Olen melko varma, ettei oikeus nähnyt päätöksensä yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Tuomiosta voi nimittäin poimia muitakin kohtia, jotka osoittavat sen, ettei tuomioistuin ollut oikein kärryillä siitä, miten erilaisten ilmaisujen merkitykset ja politiikan alue rakentuvat nykyisessä verkottuneessa mediayhteiskunnassa.

Jos suomalainen tuomioistuinlaitos ei hallitse mediayhteiskunnan toimintalogiikoita ja ilmaisujen merkitysten muodostumista, se altistuu asiat paremmin ymmärtävien hyväksikäytölle.


Kuva: https://www.pxfuel.com/.

Jätä kommentti

Yritysten vastuullisuus on kaikkien asia

Kun pääministeri Sanna Marin esitti kysymyksen UPM-Kymmenen vastuullisuudesta, suomalainen elinkeinoelämä vetäytyi siilipuolustukseen, jolle ei loppua näy. Perusviesti on se, ettei pääministeri ymmärrä bisnestä ja että hän on yritysvihamielinen.

Kun selaa markkinoinnin tutkimuksen tietokantoja, voi vakuuttua siitä, kuinka tärkeä asia vastuullinen toiminta on yrityksille. Vastuullisuus ei ole vain kiva asia ja maineen pintakiiltoa. Se on yhä enemmän selviä numeroita viivan alla. Yritysten vastuullisuudesta onkin keskusteltu vuosikymmenten ajan, mutta ilmastokriisin myötä se näyttää vain kiihtyneen. Tarkkailkaa sanaa hiilijalanjälki markkinoinnissa ja brändin rakentamisessa!

Kun yritykset markkinoivat tuotteitaan ja rakentavat mainettaan nojautumalla argumentteihin sosiaalisesti vastuullisesta toiminnasta, ne astuvat yhteiskunnallisen keskustelun ja politiikan ytimeen. Yritykset eivät voi silloin määritellä sitä, mistä lähtökohdista keskustelua käydään. Ne eivät voi myöskään rajata ketkä avoimessa yhteiskunnassa nostavat esiin vastuullisuuteen liittyviä kysymyksiä. Ne kuuluvat kaikille – ja erityisesti parlamentaarisesti valitulle poliittiselle johdolle.

Ilmastokriisin edetessä yritysten vastuullisuudesta keskustellaan politiikassa yhä enemmän, koska katastrofia ei voi ratkaista muulla tavoin kuin politiikan, yritysten ja markkinoiden yhteistoiminnalla. Pääministerin sukupolvi joutuu ottamaan kriisin vastaan kaikella voimallaan. Tämä sukupolvi tekee (puoluekannasta riippumatta) jatkossakin avauksia, jotka taatusti yllättävät vuorineuvokset.

Tästä näkökulmasta elinkeinoelämän kannattaisi pikemminkin laajentaa vastuullisuudesta keskustelun kenttää kuin pyrkiä vahtimaan sitä, ketkä kentällä toimivat, mistä puolueesta ja millaisin argumentein.

Ensimmäinen vaihtoehto edustaa tulevaisuuden avointa yhteiskuntaa, jälkimmäinen ummehtunutta ja valmiiksi läänitettyä keskusteluavaruutta.

——

Kuva: Kuvakaappaus UPM Biochemicalsin kestävän kehityksen sivulta: ” We aim to be part of the solution.” https://www.upm.com/responsibility/

Jätä kommentti

Tule keskustaan, tolkun nuori

Keskustassa luullaan vieläkin, että turve on polttoaine. Monet muut ovat jo aikaa sitten tajunneet, että se on viesti.  Sitä viestiä kuuntelevat varsinkin ilmastosta ahdistuneet nuoret. Heidän käsittelyssään sana turvenuija on saanut merkityksen, joka ei nähtävästi ole vielä kantautunut puoluetoimistoon Apollonkadulle.

Tähän sakeaan, huolta ja jopa oikeutettua vihaa pulppuavaan magmaan puheenjohtaja Annika Saarikko sitten tipauttaa linjapuheen viestinsä.

”Erityisesti ilmastoon kilpistyy huoli huomisesta. Sanon Sinulle: jos et tunnista itseäsi selfiestä ilmastoahdistusta lietsovan kyltin alla, vaan olet enemmänkin kiinnostunut ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä, olet meidän porukkaa.”

Ilmaisu on hiomaton, mutta ajatus hahmotettavissa. Keskusta avaa ovensa niille nuorille, jotka eivät halua mobilisoitua banderollien alle ”lietsomaan” ilmastoahdistusta. Nämä nuoret voivat kuitenkin haluta tehdä jotain ilmastonmuutokselle. ”Olemme puolue, jonka kone ei käy vihalla tai katkeruudella”, Saarikko ohjeistaa.

*

Keskustan ihmiskuva näyttää säilyneen johdonmukaisena sitten Juha Sipilän puheenjohtajakauden. Hänelle hyvän kansalaisen prototyyppi on varmaan vieläkin tolkun ihminen. Saarikko puolestaan haluaa puolueeseensa tolkun nuoria, jotka osaavat istua pulpetissa häiritsemättä opettajaa tai muita oppilaita.

Yhden linjapuheen kohdan varassa ei kannata tehdä lian nopeita johtopäätöksi, ellei se kertoisi jotain perustavampaa puolueen politiikasta. Puheen viestimä tolkun nuoren kuva asuu syvällä täti- ja setäkeskustalaisuudessa. Jos sitä ei pystytä reivaamaan kohti poliittisesti puhuttelevampaa viestiä, Saarikon puheesta alkaa kasvaa kolmiosainen jäähyväiskirje nuorille, koska:

1. Puheessa keskusta viestii suoraan etteivät kaikki nuoret olet tervetulleita puolueeseen. Jos ilmaiset toiminnallasi vihaa niitä päättäjiä kohtaan, jotka eivät tee mitään, sinulla ei ole asiaa keskustan riveihin.

2. Puheen rivien väliin rakentuu vaikutelma, että puolue yrittää sanella mitä minä saan tuntea tai olla tuntematta. Jokaisen teini-ikäisen vanhempi tietää kokemuksesta, kuinka miinoitetulla alueella silloin liikutaan. Joku voi tuntea, ettei puolue kunnioita hänen integriteettiään.

3. Nuorten paikka puheessa on myös viesti heille. He tulevat kaikkien muiden asioiden jälkeen. Sitten heille tarjoillaan puhujan valta-asemaa osoittava retorinen avaus, joka voisi hyvin olla peräisin 1950-luvulta.

”Lopuksi sananen Sinulle, nuori suomalainen.”

—-

Kuva: Keskustan mediakuvat.

%d bloggaajaa tykkää tästä: