2 kommenttia

Marski – mediakohun anatomia


Ylen Marski-elokuvan synnyttämä kuohunta on jälleen malliesimerkki median rakentamasta kohusta, jota se  itse – uutismedia, iltapäivälehdet etunenässä – raportoi ikään kuin mitä tahansa ulkopuolista ilmiötä.* Ylen ”salaisesti” valmisteltu pienen budjetin draamaelokuva ja hieman isomman budjetin reality-sarja elokuvan teosta nousivat elokuun toisen viikon pääuutisaiheeksi.

Suomalaisten tai pitäisikö sanoa suomalaisen median traumaattinen suhde suurmiehiin ja Suomi-kuvaan on tietysti tämänkin mediakohun välttämätön käyttövoima. Kun siihen lisätään Markus Selinin surkuhupaisia piirteitä saanut elokuvahanke, on tietysti selvää, että myös Ylen hanke herätti kiinnostusta. Ei tullut Marski-myyttiä pönkittävää suurelokuvaa, vaan jotain ihan muuta. Odotuksia rakennettiin, pettymyksiä koettiin.

Kohun mittasuhteet tulevat hyvin esiin  Ylen torstaina 16.8. järjestämästä tiedotustilaisuudesta, joka lähetettiin suorana Yle Areenassa. Tunnelma tilaisuudessa oli käsin kosketeltavan jännittynyt ja jopa jäätävä kun tekijät ja muut Ylen edustajat joutuivat lähes kirjaimellisesti syytetyn penkille. Oltiin herkkien asioiden äärellä. Oliko suurmies joutunut pilkan kohteeksi? Oliko mediaa vedätetty?

Tilaisuuden eturivissä istunut ja tiukkoja kysymyksiä tehnyt Iltalehden toimittaja toi tuulahduksen 1970-luvulta, jolloin Yle oli monen mielestä ”hallituksen radio”. Silloin poliittiset johtajat saattoivat viime kädessä sensuroida ohjelmia ja ohjelmahankkeita. Iltalehden toimittaja tivasi moneen kertaan, ketkä hankkeesta olivat vastuussa ja oliko Ylen toimitusjohtaja tietoinen hankkeesta. Iltalehdestä saimme sitten lukea toimitusjohtaja Kivisen haastattelun, jossa hän yritti selittää, että toimitusjohtaja ei tee päätöksiä yksittäisistä ohjelmista.

Vähitellen tilaisuuden kuluessa tunnelma rentoutui kun tekijät pääsivät esittelemään omia tavoitteitaan. Runsaan 20 000 euron budjetin draamaelokuva oli vain yksi osa Marski-hanketta. Isomassa roolissa oli elokuvan teosta kertova kuusiosainen sarja, jonka budjetiksi kerrottiin 150-200 000 euroa. Keniassa tehty pienen budjetin elokuva synnytti keskustelun halpatyövoiman käytöstä. Lisäksi se ei vastannut median itsensä luomaa mielikuvaa siitä, että Ylen Marski-elokuva olisi verrattavissa Selinin epäonniseen mega-Marskiin. Seuraus oli luonnollisesti pettymys.

Mutta kun padot oli avattu, kuohunta jatkui.  Syytökset halpatyövoiman käytöstä vaihtuivat lennosta syytöksiin tuhlailusta. Perjantaina 17.8. Iltalehti hehkutti lööpissään, että ”150 000 paloi muuhun kuin elokuvaan”. Näin siitä huolimatta, että tekijät olivat edellisenä päivänä nimenomaan kertoneet, että itse elokuva oli vain pieni osa kokonaisuutta. Iltapäivälehden Yle-trauma on tietysti vuosien kuluessa tutuksi käynyt ilmiö, jota Yle-veron hyväksyminen tuskin on helpottanut. Siitä saamme varmasti lukea vielä monia päivityksiä.

Totuuden nimessä  on sanottava, että  myös Iltalehdessä oli aiheesta useita toisenlaisiakin juttuja. Ne olivat nuorempien, eri sukupolvea edustavien toimittajien kirjoituksia. Heille toisenlainen Marski-elokuva ei ollut automaattisesti pyhäinhäväistys, josta Yle ja sen johtajat oli pantava tilille 70-luvun malliin.

Parhaiten toisenlainen suhtautuminen suurmiesmyyttiin tuli kuitenkin esiin uutismedian ulkopuolella. Marski-kohu synnytti ennen näkemättömän omaehtoisen mediatuotannon tulvan. Se heijasteli 2000-luvulle tyypillistä Do it yourself ja remix-kulttuuria, jossa median kuluttajista – noista sohvaperunoista – on tullut median tekijöitä, jotka julkaisevat tuotteensa internetissä ja sosiaalisessa mediassa. Facebookissa kiersivät itse tuunatut kuvat auta minua Renny Harlin, Kekkonen, Pekka ja Pätkä Mannerheimeina ja monet muut. Käyttöön otettiin tietysti myös kaikkien remixien äiti, Perikato-elokuva: Hitler kuulee Marski-elokuvasta.

Näin Marski-kohusta kuoriutui kauniisti esiin kaksi Suomea ja kaksi erilaista mediakulttuuria. Vanha katsoo menneeseen ja suomii kuvainraastajia, nuorempi ottaa hieman rennommin ja  leikittelee myyteillä ja kuvilla.  (EV)

* Näin tapahtui esimerkiksi muutama vuosi sitten kun iltapäivälehdet loivat ilmiön nimeltä päämininisterin morsian. Ks. Juntunen, Laura & Esa Väliverronen: Lemmenkipeä media villiintyi pääministerin morsiamesta. Journalismikritiikin vuosikirja 2008, s.83-90.

Lisää aiheesta: Raivostunut kansa ja keskiäkäinen kriitikko

Mainokset

2 comments on “Marski – mediakohun anatomia

  1. Hyvä analyysi Ylen marskielokuvasta sen aiheuttamasta kohusta! Minun tulkintani on, että hanke rakennettiin syötiksi nimenomaan iltapäivälehdille – ja ne haukkasivat heti kiinni! Hesari ja Suomen Kuvalehti sen sijaan saivat räätälöidysti pääsyn hankkeen taustaan ja saattoivat raportoida siitä hieman toisesta näkökulmasta. Osittain sen seurauksena HS:n tämänpäiväinen pääkirjoitus tulkitsee ”elokuvahankkeen” enemmän performanssi- kuin elokuvahankkeeksi:

    http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Mannerheimista+tehtiin+houkutin/a1345176579997

    Minua kiinnostaa kuitenkin nähdä, millainen media- ja julkisuuskriittinen media-akti tästä lopulta syntyy. Vedätys on toiminut niin hyvin, että herkullisesta materiaalista ei ainakaan ole pula.

  2. Kiitos. Juu, kyllähän tässä tavallaan myös tietynlainen julkisuuskoe on meneillään. Hesarin pääkirjoitus oli ensimmäisiä, joka huomasi tämän pointin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: