5 kommenttia

Jättäkää Himanen rauhaan


Pekka Himasen todistelu huonoksi tutkijaksi alkaa muistuttaa eläinrääkkäystä. En viitsi tässä luetella kaikkia niitä moraalisesti kelpoja tutkijoita, jotka katsovat asiakseen joko Facebookissa tai kolumneissaan jatkuvasti palata teemaan ja todistaa todistamasta päästyäänkin sitä, mikä on jo toteen näytetty. Mistä kannanottojen viha ja vaivoin peitelty omahyväisyys kumpuavat?

Tunteita selittää osaltaan pettymys nykyiseen yliopistoon, joka joutuu kauppaamaan tutkimustaan ja opetustaan kilon paloina eniten maksavalle. Monet miettivät, mitä yliopistosta on oikein jäljellä, kun siitä näyttää tulleen yhtä aikaa elinkeinoelämän basaari ja byrokraattinen kone. Erityisen pahalta monista tuntuu se, että myös Suomen Akatemian nähdään nyt myyneen itsensä – tällä kertaa poliittisen pragmatismin markkinoilla. Koska Akatemia on maamme tieteen kaikkein pyhin, monista jopa 5-10 kertaa rahoitusta turhaan hakeneista tilanne tuntuu absurdilta ja epäoikeudenmukaiselta. Himanen on hyvä kohde tällaiselle vihalle, koska hänen suojauksensa on akateemisesti katsottuna matalalla.

Himasen halveksunta vie kuitenkin energiaa ja toteuttaa median valmiiksi tarjoilemaa ongelmien henkilöinnin logiikkaa. Juuri nyt tarvittaisiin jotain ihan muuta. Pitäisi tehdä armotonta, rohkeaa ja terävää tieteen ja tutkimuksen tilan analyysiä. Julkkisfilosofeja isompi ongelma on tutkimuksen suoran poliittisen ohjauksen lisääntyminen, jos julkisuudessa esillä olleet kaavailut toteutuvat. Mitä sille asialle voisi ja pitäisi tehdä? Kuka on valmis puolustaman tutkimuksen riippumattomuutta?

Suurin este tutkimuksen ryhtiliikkeelle löytyy suomalaisen yliopistokulttuurin piirteestä, jota voisi kutsua narisevaksi tottelevaisuudeksi. Esimerkiksi useimmat professorit ja muut tutkijat pitävät nykyisiä työajan seurantajärjestelmiä paitsi toimimattomina myös työnteon moraalia alentavina ja nöyryyttävinä. Kukaan ei kuitenkaan kieltäydy toteuttamasta järjettömyyksiä, koska pahin leima, minkä yliopistolla voi saada, on osoittautua ”yhteistyökyvyttömäksi”. Käytännössä se merkitsee sivupolulle ajautumista, uran tyssäämistä ja porttikieltoa tutkimuksesta ja rahoituksesta päättäviin elimiin. Siksi ollaan valmiita – tosin naristen – toteuttamaan mitä mielikuvituksellisimpia yliopiston johdon tai ministeriön keksimiä akrobaattitemppuja. Mukaan eivät mahdu ne, jotka ovat valmiit toimimaan oman arviointikykynsä varassa. Heistä tulee pelottavia kollegoita, koska he uskaltavat kysyä vääriä kysymyksiä oikeilta henkilöiltä ja luottavat argumentaatioon tottelevaisuuden sijaan.

Veikkaan, että myös Himasen rahoitusta käsitelleessä Akatemian hallituksen kokouksessa oli aika paljon narinaa mutta vielä enemmän tottelevaisuutta. Esille nousi varmaan paljon ikäviä kysymyksiä, mutta viime kädessä kuitenkin annettiin pelon voittaa. Jos halutaan keskustella tieteellisen toiminnan etiikasta ja moraalista, niin pitäisikö katseet kohdistaa julkkisfilosofien sijaan pelon voimalla toimivaan tottelevaisuuteen? Jotenkin minusta tuntuu, että se on myös tutkimuksellisen ajattelun ja uusien innovaatioiden pahin este. (JS)

Mainokset

5 comments on “Jättäkää Himanen rauhaan

  1. […] Janne Seppänen selittää kirjoituksessaan filosofi Himaseen ja pääministeri Kataiseen kohdistunutta kritiikkiä psykologisesti tutkijoiden […]

  2. No joo, itse kyllä pyrin ymmärtämään tilannetta ja turhautumisen/vihan tunteita enemmän sosiaalisena tai kulttuurisena tilana vaikka ne ovat, toden totta, myös psykologia tosiasioita. Kiitos Juha kommentista.

  3. ”Nariseva tottelevaisuus” ei ole vain suomalaisen yliopistokulttuurin, vaan koko suomalaisen yhteiskunnan ongelma. Otetaan mallia Ranskasta! Kun epäkohtaa kehdataan esittääkään, noustaan meluisasti barrikadeille. Ei yliopistomaailma(kaan) maine siitä mene, että se nousisi vastustamaan mielivaltaista byrokratiaa, yliopistomaailman jos minkä pitäisi aina olla järjen puolella.!

  4. Kiitos! Hyvä avaus tähän keskusteluun.

  5. Tällaisten skandaalimaisten yksittäistapauksien kautta asiat usein ilmenevät. Ero vanhaan lienee kuitenkin siinä, että ennen jutut pysähtyivät päästyään vihdoin Hesariin. Nyt ne vaan jatkuvat ja jatkuvat kunnes lysähtävät itseensä. Henkilöityminen oli toisaalta tässä asiassa myös luontevaa, koska kyse on kahdesta henkilöstä, Himasesta ja Kataisesta. Lienee ehkä myös niin, että tähän purkautui aimo annos kyllääntymistä Kataiseen? Mutta eniten tässä kärsii filosofia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: