Jätä kommentti

Yksin yhdessä, läsnä ja poissa – mediayhteiskunnan paradokseja


Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan suomalaiset viettävät yhä enemmän vapaa-aikaa yksin. Kun vielä 2000-luvun vaihteessa keskivertosuomalainen vietti vapaa-ajastaan keskimäärin 6 tuntia yksin, kymmenen vuotta myöhemmin jo 7 tuntia.

Väestörakenteen muutos, sinkkuna elävien osuuden kasvu, selittää osan tästä kehityksestä. Mutta myös tietokoneiden ja henkilökohtaisten medialaitteiden yleistyminen lisää yksin olemista. Vapaa-aikaa vietetään yhä enemmän internetissä. Kenties yhteydessä toisiin ihmisiin sosiaalisen median kautta, mutta kuitenkin yksin. Perheessäkin jokainen puuhastelee itsekseen oman medialaitteensa kanssa.

Tietokoneen tai älypuhelimen avulla on entistä helpompi olla yksin myös muiden seurassa. Teknologian tutkija Sherry Turkle kirjoittaa tästä verkottuneen ihmisen paradoksista kirjassaan Alone Together. ”Itse asiassa yksin olemisesta näyttää tulleen edellytys sille, että voit olla yhdessä. On helpompi kommunikoida toisten kanssa silloin kun voit keskittyä ruudullesi ilman häiriötä”, Turkle kirjoittaa.

Myös julkisissa tiloissa ja ryhmissä yksin läppäriään tai kännykkäänsä näpräävä on yhä tutumpi näky. Sosiaalipsykologi Kenneth Gergen kutsuu ilmiötä ”poissaolevaksi läsnäoloksi” (absent presence). Koneen kautta toisiinsa verkottuneet ihmiset ovat kasvokkaisen viestinnän näkökulmasta läsnä ja poissa samanaikaisesti. Kun yrittää olla useammassa paikassa samaan aikaan, vuorovaikutus muuttuu helposti näennäiseksi.

Saman ilmiön huomaan luennoillani yliopistolla. Opiskelijat ovat taitavia multitaskingissa ja kolmen tunnin luento joillekin liian pitkä: vaihtelua saa katsomalla väliin sähköpostit, uutiset tai kaverien kuulumiset Instagramissa, Facebookissa tai Twitterissä. Olen kuitenkin ajatellut, että se on heidän asiansa. Minun tehtäväni on tarjota sillä hetkellä jotakin kiinnostavampaa. Usein turvaudun YouTube-videoihin keskustelun herättäjinä.

Multitaskingista on tullut muodikasta. Ajan hermolla olevat kasvatusgurut kehuvat nettinatiivien taitoja. Kaikki eivät ole yhtä vakuuttuneita. Äskettäin epäilijöiden joukkoon liittyi amerikkalainen mediatutkija Clay Shirky. Hän sai huomiota mediassakin pyydettyään opiskelijoita jättämään läppärit nurkkaan luennon ajaksi.

Alun perin Medium –julkaisussa kirjoittanut someguru Shirky kertoo päätyneensä internet-sensoriksi vastentahtoisesti, sillä hän on jo 90-luvun lopulta lähtien pitänyt kursseja internetistä ja kannustanut opiskelijoita käyttämään tietotekniikkaa opiskelussa. Pitkän harkinnan jälkeen hän tuli kuitenkin siihen tulokseen, että multitaskingista on oppitunnilla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Omien kokemustensa lisäksi Shirky siteeraa tutkimuksia, jotka osoittavat, että multitaskingia oppitunnilla harrastavat opiskelijat oppivat ja menestyvät huonommin. Keskittymiskyky kärsii, muisti ei toimi, ajattelu lipsuu.

Opiskelijat silti usein kuvittelevat, että multitasking tekee heistä tehokkaampia. Todellisuudessa he yleensä vain lykkäävät tekemisiään: mihin aiheeseen tarttua, minkä näkökulman valita, milloin tehdä essee valmiiksi? Sosiaalisissa tilanteissa, oli kyse oppitunneista tai kokouksista, multitasking rapauttaa myös yhteishenkeä. Mutta kiusausta on vaikea vastustaa, sillä sosiaalinen media vaanii jatkuvasti huomiota. Kaverien tykkäykset antavat emotionaalista tyydytystä.

Shirkyn mukaan ongelmaa ei helpota se, että professorit ovat vähintään yhtä huonoja arvioimaan omaa kiinnostavuuttaan kuin opiskelijat kykyään keskittyä.

Teknoutopistista kriitikoksi ja pessmistiksi muuttunut Sherry Turkle kutsuu multitaskingia 2000-luvun alkemiaksi. Siinä missä entisaikojen alkemistit fantasioivat tavallisten metallien jalostamisesta kullaksi tai ikuisen elämän eliksiirin keksimisestä, fantasia multitaskingista lupaa meidän ylittävän ajan ja suorituskyvyn rajoitukset. Multitaskingin suosio perustuu välittömään emotionaaliseen tyydytykseen. Aina kun otamme jonkun uuden tehtävän edellisen rinnalle, aivomme palkitsevat ylimääräisellä meidän dopamiiniruiskeella. Uskomme, että voimme tehdä kaikkea enemmän ja paremmin. Turklen mukaan meistä on tullut niin innokkaita viestijöitä, että emme oikein enää ehdi ajatella.

Shirky ei vielä näytä jakavan Turklen pessimismiä, mutta multitaskingista he ovat samaa mieltä. Se ei tuo meille lisää aikaa eikä paranna suorituskykyämme. Pikemminkin suorituskykymme laskee aina kun otamme jonkin uuden tehtävän entisten rinnalle.

Esa Väliverronen
@exumusic

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: