3 kommenttia

Puhe diginatiiveista kannattaa jo unohtaa


1980-luvun jälkeen syntyneitä on tullut tavaksi kutsua diginatiiveiksi, erotuksena meistä vanhemmista digitaalisista maahanmuuttajista. Metaforan mukaan internetin ja sosiaalisen median maailmaan syntyneet omaavat luontaiset taidot toimia uudessa mediaympäristössä.

Diginatiiveista puhutaan kyllästymiseen asti opetuksessa, kasvatuksessa ja mediabisneksessä. Varsinkin konsultit saarnaavat nuorten ylivertaisista mediataidoista, joista muiden tulisi ottaa oppia.

Mutta onko diginatiivien sukupolvi oikeasti olemassa? Ei. Ja puhe diginatiiveista kannattaisi jo pikkuhiljaa unohtaa, sanoo yksi tunnetuimmista amerikkalaisista sosiaalisen median tutkijoista danah boyd[i]. Hän on tiivistänyt yli kymmenen vuoden tutkimuksensa nuorten (13-18-vuotiaiden) internetin ja sosiaalisen median käytöstä kirjaansa It’s complicated. The social lives of networked teens (2014).

Puhe diginatiiveista on pikemminkin diginaiivien vanhempien kuvittelua? Se heijastaa katteetonta teknologiauskoa, harhakuvitelmia ketterästi verkossa liikkuvien nuorten ylivertaisista mediataidoista ja myös pelkoa omasta syrjäytymisestä.

Vaikka verkostoitumisesta, teknisestä osaamisesta ja sosiaalisen median hyödyntämisestä onkin tullut kansalaistaito ja valtti työmarkkinoilla, perinteiset yhteiskunnalliset erot ja jaot eivät ole kadonneet minnekään. Myös nuorten mediataidot vaihtelevat paljon yhteiskunnallisen taustan, koulutuksen ja sen mukaan, millaisessa kaveripiirissä nuoret elävät. Tai yksinkertaisesti sillä perusteella, onko teinillä käytössään kaikki uusimmat mobiililaitteet ja liikkuva laajakaista vai pelkästään koulun tai kirjaston koneet ja yhteydet. Argumenttinsa tueksi boyd lainaa myös sosiologi Eszter Hargittain laajoja tilastollisia tutkimuksia nuorten internet-taidoista.

Diginatiivi –metaforan keksijästä ei ole täyttä varmuutta, mutta yksi ensimmäisistä sitä käyttäneistä oli Grateful Dead rockyhtyeen entinen sanoittaja, runoilija ja sittemmin kyberlibertaristi John Perry Barlow. Hän julkaisi manifestinsa Davosin talousfoorumissa 1996.

Tunnetuksi termin teki varsinaisesti kasvatuskonsultti Marc Prensky artikkelissaan Digital natives, digital immigrants (2001). boydin mukaan termin popularisoinut Prensky ei itse uskonut, että metafora eläisi pitkään. Mutta niin kuin metaforille joskus käy, ne leviävät arkipuheeseen ja muuttuvat kirjaimellisiksi – eli niitä aletaan pitää todellisuuden kuvauksena.

Nuoria ympäri Yhdysvaltoja haastattelemassa kierrellyt boyd kertoo kuvaavan esimerkin. Eräs hänen tapaamansa 13-vuotias kertoo innokkaasti, miksi hän ei luota Wikipediaan, vaan hakee sen sijaan tietonsa Googlen avulla. Hänen – kuten kymmenien muiden boydin haastattelemien nuorten – opettaja oli kertonut, että Wikipedia ei ole luotettava tietolähde. Esimerkki kertoo osuvasti, miten pahasti mennään metsään kun diginaiivi opettaja valistaa diginatiivia oppilasta.

Wikipedia on sentään monin verroin Google luotettavampi lähde, joka on pärjännyt hyvin vertailussa perinteisiin tietosanakirjoihin ja arvostetumpiin lähteisiin. Wikipedialla on myös ylivertainen etu perinteisiin hakuteoksiin. Sen historia-sivuilta pääsee myös katsomaan, millaisen prosessin kautta faktoja oikein tuotetaan. Tätä loistavaa mahdollisuutta oppimiseen ei amerikkalaisissa kouluissa boydin mukaan juurikaan hyödynnetä.

Tärkeä osa uutta mediakulttuuria on myös perinteinen mediakasvatus, joka opettaa lukemaan kriittisesti erilaisia sisältöjä, oli kyse sitten uutista, mainoksista tai erilaisten organisaatioiden verkkosivuista. Boydin mukaan yhä tärkeämpi osa mediataitoja on myös tekninen osaaminen eikä sekään lankea diginatiiveille luonnostaan, vaan opiskelun kautta. Kun vielä 90-luvulla monet internetin edelläkävijät joutuivat opiskelemaan tekniset taitonsa kovalla työllä, 2000-luvulla sosiaalisen median ja muiden verkkotyökalujen käyttö on usein jo niin helppoa, ettei se vaadi erityistä paneutumista. Ja se, mitä ei tarvitse erikseen opiskella, jää tuntemattomaksi.

Lisäksi mediataitoihin kuuluu kyky sosiaaliseen verkostoitumiseen. Vaikka esimerkiksi monet nuoret tubettajat oppivat huomiotalouden perussäännöt vaikkapa julkkiksia seuraamalla, kestävämpien julkisen elämän taitojen opiskelu vaatii aikaa ja paneutumista.

Tästä syystä puhe diginatiiveista on paitsi harhaanjohtavaa myös vaarallista, sanoo boyd. Se tuudittaa ajatukseen, että meidän tarvitsee vain odottaa kunhan diginatiivit kasvavat aikuisiksi. Ikävä kyllä meidän kaikkien on opiskeltava mediayhteiskunnan perustaidot, joka vuosi uudelleen.

Vaikka useimmat internetin ja sosiaalisen median tutkijat[ii] ovatkin jo hylänneet diginatiiveista puhumisen, siitä näyttää olevan vaikea päästä eroon. Esimerkiksi viime vuonna ilmestynyt Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan raportti Uusi oppiminen viljelee sitä tiheästi kuten Tuomas Aivelo Tiede-lehden blogissaan huomauttaa. Hän siteeraa kasvatustieteilijää Susan Bennettiä, jonka mukaan puhe diginatiiveista edustaa ”akateemista moraalipaniikkia”, jonka käyttövoimana on enemmänkin mutu kuin tutkittu tieto.

Esa Väliverronen
@exumusic

[i] boyd on tullut tunnetuksi siitä, että hän kirjoittaa nimensä pienin alkukirjaimin.

[ii] Suomalaisista tutkijoista diginatiivi –käsitteestä ovat kirjoittaneet kriittisesti mm. Reijo Kupiainen (2013) ja Elina Noppari (2014).

Advertisements

3 comments on “Puhe diginatiiveista kannattaa jo unohtaa

  1. Hyvä keskustelunavaus. Toivon, että tämä tulisi huomioiduksi myös mediataloissa, jotka elävät diginatiivipaniikin vallassa.

    HH

  2. On kyllä varsin helppo yhtyä ajatuksiisi. Meitä nuoremmalla sukupolvella voi olla kyvykkyys käyttää yksittäisiä sovelluksia, kyvykkyys tunnistaa digitalisoitumisen antamia mahdollisuuksia ja kyvykkyys siirtää osa sosiaalisesta elämästään verkkoon. Kaikki arvokkaita ja erittäin tarpeellisiakin kykyjä.

    Mutta: onko heillä kyvykkyys käyttää verkostoitumisen tarjoamia mahdollisuuksia yhteisten asioiden eteenpäin saattamiseksi? Onko heillä kyvykkyys sovittaa yhteen olemassa olevat prosessit ja verkostoitumisen tarjoamat mahdollisuudet? Onko heillä kyvykkyys peilata uutta maailmaa vanhaan ja nähdä tehostamisen mahdollisuudet? Muuttuvatko alussa listaamani kyvykkyydet itsestään ja automaattisesti uusiksi toimintatavoiksi ja prosesseiksi? Joita aina yrityksissä ja yhteisöissä tarvitaan.

    Diginatiivius: RIP!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: