1 kommentti

Media ilman mainoksia


Tunnustan, en ole enää vuosiin katsonut elokuvia kaupallisilta tv-kanavilta. Kaupallisia radiokanaviakin kuuntelen entistä harvemmin. En enää jaksa mainosten pakkosyöttöä. Varsinkin tv- ja radiomainokset ovat nykyään aivan liian ärsyttäviä.

Tietokoneella ja mobiililaitteilla käytän adblock-ohjelmia, jotka suodattavat pois mainokset. Jos sanomalehtien videopalvelut estävät mainoksettoman katselun, jätän ne yleensä katsomatta.

Ei minulla sinänsä ole mitään erityistä mainoksia vastaan. Katselen mielelläni älykkäitä ja viihdyttäviä mainoksia. Sellaisia näki vielä jokin aika sitten esimerkiksi elokuvissa. Radio- ja tv-mainokset ovat enimmäkseen kömpelöitä ja tekohauskoja, joskus pelkkiä päivän tarjousten luetteloita.

Sen sijaan maksan mielelläni Spotifyn, HBO:n, Netflixin tai vaikkapa LongPlayn tarjoamista mediasisällöistä ilman mainoksia. Samoin tuntuu ajattelevan moni muukin nykyään. Esimerkiksi YouTube ilmoitti tuovansa maksullisen, mainoksettoman version tarjolle myöhemmin tänä vuonna.

Perinteinen kaupallinen media on kriisissä. Yksi syy on se, että mainostajia houkuttelevat nykyään enemmän Google tai Facebook kuin perinteinen media. Vaikka esimerkiksi MTV:n tämän kesän irtisanomisten suurin syy olikin ilmeisesti epäonnistuminen maksu-tv:ssä, myös tv-mainonta on laskussa. Sanoman ja muiden mediatalojen uusien yt-neuvottelujen taustalla on paljolti mainosmyynnin lasku.

Kansainvälisen tutkimuksen mukaan sanomalehtien mainostulot jäivät viime vuonna ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella levikkituloja pienemmiksi. Suomessa näin tapahtui jo 2012. Viime vuonna sanomalehtien tilaustulojen osuus oli 54 ja mainostulojen 46 prosenttia. Vielä 1990-luvun alussa mainostulojen osuus oli 70 prosenttia sanomalehtien tuloista.

Kirjassaan Television is the New Television tunnettu amerikkalainen kolumnisti Michael Wolff väittää, että nykyisen kaltainen mainonta on tullut tiensä päähän. Woffin mukaan murros alkoi digitallentimista 19990-luvun lopulla ja sen jälkeen mainonnasta vapaa alue on kasvanut. Ja kun moni television katsoja on tottunut maailmaan ilman mainoksia, hän ei enää halua palata entiseen. Wolff arvioi, että television tuloista Yhdysvalloissa jo puolet tulee tilauksista, lisenssimaksuista ja ohjelmien myynnistä ulkomaille.

Mainosten pakkosyöttö istuu huonosti nykyiseen mediamaisemaan, jossa käyttäjä valitsee itselleen sopivia mediasisältöjä eikä jää odottamaan, mitä hänelle päivittäin tarjotaan. Median kuluttamisen maailma on jakautunut kahtia: niihin, joilla on varaa maksaa mainoksettomasta sisällöstä ja niihin, joilla ei ole.

Esa Väliverronen

@exumusic

Mainokset

One comment on “Media ilman mainoksia

  1. Näin on. Sivuhuomautuksena pieni ilahduttava löytöni: joidenkin kaupallisradioiden puheohjelmista on saatavissa podcasteja, joista mainokset ja musiikit on huomaavaisesti poistettu. Toki niitä kuunnellessani olen vapaamatkustaja ja sälytän mainoksista kärsimisen suoran radiolähetyksen kuuntelijoille.

    Selaimeni mainostorjunta näyttää myös toimivan hyvin. Tuossa yllä, artikkelitekstin alla, näen vain tekstin ”Tietoja näistä mainoksista”, mutta en lainkaan mainoksia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: