1 kommentti

Päätoimittaja päättää


  1. Vastaava päätoimittaja päättää, mitä julkisuuteen tuupataan, koska hän on siitä lain edessä vastuussa. Käyttääkseni paperisen Uuden Suomen päätoimittajan Jyrki ”Jökö” Vesikansan (kai) huumoriksi tarkoitettua heittoa: ”Toimittajat ovat Suomen ainoita ihmisiä, joilla ei ole sananvapautta, koska he ovat päätoimittajansa alaisia.” Hyvä päätoimittaja kykenee tekemään myös sellaisia julkaisupäätöksiä, jotka eivät toimittajaa miellytä.
  2. Taloudellinen ja poliittinen eliitti yrittävät aina vaikuttaa median toimintaan, oli sitten kyse poliitikkojen taloudellisista kytkennöistä tai vaikkapa taidemuseon rakentamisesta. Taitava päätoimittaja osaa luotsata mediaansa tavalla, joka minimoi nämä vaikutukset. Niistä ei voi kokonaan vapautua, mutta olisi virhe peitellä kytkentöjä tai päätyä ajamaan museohanketta avoimen tai hiljaisen painostuksen vuoksi.
  3. Mitä isompi media, sitä enemmän se antaa myös vipuvartta sellaisille toimittajille, jotka sotkevat toisiinsa narsistisen mission ja välineen heille antaman julkisen tilan. Hyvä päätoimittaja osaa johtaa näitä energisiä ja joskus hankalia mutta usein myös suosittuja persoonia tavalla, joka tuottaa erinomaisia mediasisältöjä. Tällainen päätoimittaja osaa myös hoitaa konfliktit, joita syntyy, jos toimittaja alkaa sekoittaa toisiinsa sananvapauden ja henkilökohtaisen sanomisen pakon.
  4. Poliitikot suhtautuvat usein eri tavoin julkisen palvelun ja kaupallisen median toimintaan. Mediatajultaan harhaisimmat ministerit saattavat kuvitella, että julkisen palvelun media on jotenkin heidän omistuksessaan ja käyttäytyä sen mukaisesti. Tämä asettaa päätoimittajalle erityisen kovia vaatimuksia. Hän joutuu punnitsemaan paitsi journalistisia sisältöjä myös mediansa merkitystä poliittisen päätöksenteon kohteena. Jos päätoimittaja ei näitä asioita mieti, hän ei myöskään kykene arvioimaan oman mediansa roolia osana poliittista todellisuutta.
  5. Julkisen palvelun ja kaupallisen median päätoimittajat elävät myös sikäli erilaisessa todellisuudessa, että ensin mainittu voi joutua oman toimituksensa suoraan lähetykseen grillattavaksi johtamisestaan ja journalistisista ratkaisuistaan. Odotan, milloin kaupallinen media ymmärtää tällaiseen asetelmaan liittyvän mahdollisuuden kasvattaa omaa läpinäkyvyyttään ja viedä eteenpäin keskustelua taloudellisista ja poliittisista kytkennöistään.
Advertisements

One comment on “Päätoimittaja päättää

  1. […] tekijöiden huomioiminen ei tarkoita henkilöiden häivyttämistä kuvasta. Päätoimittajalla on iso rooli ja vastuu ja hänen toimintaansa pitää kaikissa medioissa arvioita kriittisesti. […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: