Jätä kommentti

Saara, Donald ja tie helvettiin


Mitä yhteistä on Saara Aallolla ja Donald Trumpilla?

Ennen kysymykseen vastaamista on paikallaan tehdä varaus. Tämä teksti ei käsittele kyseisiä henkilöitä, eikä voikaan käsitellä, koska en tiedä heistä mitään. Kirjoitan kahdesta mediailmiöstä, joita voi tuttavallisesti kutsua vaikkapa Saaraksi ja Donaldiksi.

Ilmeinen vastaus kysymykseen kuuluu: ei mitään.

Donald on kiistelty hahmo, jonka vähemmistö yhdysvaltalaisista valitsi maansa presidentiksi. Hän kantaa mukanaan sovinistin & öykkärin mainetta ja nostattaa inhoreaktioita. Tosin moni idiootti pitää Donaldia myös ihan OK-tyyppinä. Saara puolestaan on aito, taidokas ja voimakas. Häneen on hyvin vaikea yhdistää kielteisiä mielikuvia. Hän edustaa iloa ja inhimillisyyttä.

Silti Saara ja Donald ovat yhden ja saman viihdeteollisuuden synnyttämiä. Ne ovat tuotteita, jotka on tarkoitus myydä mahdollisimman monelle kuluttajalle. Ja jotta tavara menisi kaupaksi, sen on puhuteltava suurta yleisöä. Tavaran on oltava ennustettava, ja ennen kaikkea sen on kosketettava tunteita sekä tarjottava fantasioita.

Donald oli tunnettu jo ennen siirtymistään Diilin juontajaksi, mutta ohjelma teki hänestä lopullisesti brändin ja todennäköisesti myös avasi tien Yhdysvaltain presidentiksi. Myös Saara on osa kansainvälistä viihdeformaattia, joka Diilin tavoin imee sankat katsojajoukot ympäri maailmaa. X Factor avaa Saaralle mahdollisuuksia saada tähtensä sinne, missä Donaldilla on jo omansa: Hollywoodin Walk of Famelle. Ja, kukaties, viihteessä hankittu pääoma raivaa hänellekin tietä muille alueille.

Yksi ajankohtainen tapa tarkastella Saaraa ja Donaldia tulee 1940-luvulta, jolloin Max Horkheimer ja Theodor Adorno julkaisivat kirjansa Valistuksen dialektiikka (1944). Teos on yksi 1900-luvun merkittävimpiä ja eniten keskustelua herättäneitä yhteiskunnallisia puheenvuoroja. Horkheimer ja Adorno joutuivat pakenemaan natsihallintoa, joka 1930-luvulla kivesi päättäväisesti tietä helvettiin. Kirjasta paistaa pettymys holokaustin jälkeiseen maailmaan ja ihmisen kykyyn vastustaa totalitarismia.

Kirjan neljäs luku avautuu synkäksi madonluvuksi kapitalismille ja sen kulttuuriteollisuudelle, joka tuottaa muottiin pakattua viihdettä. Kulttuuriteollisuus kääntää kuluttajien huomion pois yhteiskunnallisista ongelmista ja ylläpitää passiivisuutta, kuuliaisuutta ja näin myös yhteiskunnan valtasuhteiden muuttumattomuutta. Horkheimerin ja Adornon kuuluisa tiivistys, jonka mukaan ”sovinnaisuus tyytyy alati samana kopioituun”, luonnehtii osuvasti nykyistä formaattiviihdettä.

Parivaljakko ei kuitenkaan voinut nähdä sitä, kuinka vahvaksi julkisuus lopulta kasvoi. Nyt kulttuuriteollisuuden sankarit voivat muuttaa viihdepääomansa poliittiseksi pääomaksi ja nousta merkittävään päättävään asemaan. Heidän tietämättömyytensä ja sivistymättömyytensä alkaa tällöin saada pelottavia ulottuvuuksia. Donaldilla on kohta saatavilla nappi, josta voi tuhota koko maapallon.

Horkheimerin ja Adornon näkökulmasta Saaran positiivisuus, menestymisen fantasia, yletön tunteiden paisuttelu ja loppuunsa saakka suunnitellut esitykset ovat osa koneistoa, jonka keskeinen tarkoitus on tuottaa taloudellista voittoa mutta myös koskettavaa lumetodellisuutta. Näennäisessä epäpoliittisuudessaan lume peittää näkyvistä aikamme ahdistavat kysymykset. Se auttaa sopeutumaan uhkaavaan todellisuuteen ja jättää samalla tuon todellisuuden kehittymään entistä vaarallisemmaksi.

Siis minkä todellisuuden?

Annetaanpa vastausvuoro kaikkien leikkausten isälle, Raimo Sailakselle, jota ei voi ainakaan syyttää realismin puutteesta. Hän päättää analyysinsä nykytilastamme (HS 13.12.2016) palaamalla siihen, mistä Horkheimer ja Adorno aloittivat: ”Demokratian ja ihmisoikeuksien alamäkeen sekä populismin ja äärioikeiston nousuun liittyy vahvojen johtajien kaipuu. Tämä tuo ikävällä tavalla mieleen maailmansotien välisen ajan, jolloin valtio toisensa jälkeen sortui autoritäärisiin johtajiin tai ajautui diktatuuriin.”

Kulttuuriteollisuudella on rahan moraali. Se palvelee millaista isäntää tahansa, joka turvaa sille jatkuvuuden ja mahdollisuuden voiton tekemiseen. Tarvittaessa se karsii omista joukoistaan ne, jotka eivät tätä tehtävää kykene tai halua täyttää. Siksi Saarakin saa vastatakseen ikävän kysymyksen: millaisen yhteiskunnan viihdytysjoukoissa annat valosi loistaa?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: