Jätä kommentti

Laki ja järjestys se olla pittää!


laki

Syyskuussa 1935 natsi-Saksassa säädettiin Nürnbergin rotulait, jotka laillistivat juutalaisten syrjinnän ja muodostivat yhden keskeisen elementin holokaustiin valmistautumisessa. Lakien johdosta myös monet perussaksalaiset katsoivat, että heillä oikeus kohdella juutalaisia miten mieleen juolahtaa. Ehkä heillä oli myös kiinniotto-oikeus.

Vaikka Ilta-Sanomien toimittaja Timo Haapala (monien muiden ohella) vaatii kolumnissaan (6.9) lainkuuliaisuutta ja virkamiesten toiminnan hyväksymistä, hän tuskin ajattelee, että natsien rotulakien harvat vastustajat olisivat olleet väärässä. Mikäli Haapala olisi toiminut journalistina natsi-Saksassa, hän olisi kuitenkin kohdannut lainkuuliaisuuden kysymyksen hieman toisin. Ehkä hän olisi silloinkin kirjoittanut, ettei poliitikkojen pidä rohkaista ketään laittomuuksiin? Ehkä hän olisi alkanut pohtia, palvoako lainkuuliaisuutta vai ottaako riski, että muuttuu itse osaksi ”juutalaiskysymystä”? Joka tapauksessa hän olisi saanut tuta, kuinka hankala yhtälö ihmisarvosta, lain noudattamisesta ja journalistin etiikasta muodostuu.

Vaikka panokset ovat nykyään ehkä pienemmät – en tiedä –, kysymys laista ja ihmisarvosta ei ole yhtään vähemmän monimutkainen. Mihin journalismi asemoi tässä itsensä?

Haapalan turvapaikanhakijoiden puolustajia ivaava kolumni asettuu osaksi vauhdilla leviävää laki ja järjestys –ideologiaa. Ideologia yksinkertaistaa yhteiskunnallisia kysymyksiä, tarjoaa niihin patenttiratkaisun ja siivoaa samalla kysymykset ihmisarvosta syrjään. Tätä säestää suhteellisen kritiikitön suhtautuminen poliisiin ja ylimalkaan vahva luottamus viranomaisten toimintaan. Kyynisyys, vihamielisyys ja halu torjua epäsovinnaisia ja tavalla tai toisella kuvaan sopimattomia ihmisiä kasvavat. Pelon lietsonta rehottaa.

Kaikki luetellut ilmiöt ovat merkkejä yhteiskunnan siirtymisestä autoritäärisempään ja suljetumpaan suuntaan. Muutosta on vaikea nähdä, koska elämme sen keskellä ja aiemmin pahoilta tuntuneet asiat alkavat muodostua itsestäänselvyyksiksi. Natsit marssivat poliisin suojeluksessa. Ihmiset eivät puutu lähistöllä vellovaan avoimeen rasismiin, koska eivät halua leimautua ”ääripääksi”. Kansanedustaja vaatii journalisteja pidättäytymään poliisien virkatehtävien arvostelusta. Naapurissa kyläilevä ”ulkomaalaisen näköinen” mies herättää ajatuksen, että onkohan tuo niin mukavalta vaikuttanut naapuri yksi niistä helvetin piilottajista. Pitäisiköhän siitä ilmoittaa poliisille? Eikös sellainen ohje ole annettu?

*

Yksi journalismin suurimmista haasteista on huomata, milloin epäinhimillisyys alkaa muuttua yhteiskunnassa uudeksi normaaliksi ja ”tervejärkisyydeksi”. Haasteen vaikeus johtuu siitä, että normaaliksi muodostuneet ilmiöt eivät ole uutisen arvoisia vaan alkavat hiljaisina asenteina kehystää itse uutisia ja koko journalismia. Jos journalisti ei osaa arvioida sitä, millaisiin yhteiskunnallisiin kehityskulkuihin hän tuotoksillaan osallistuu, hän on – Tuomari Nurmiota siteeraten – tylsä näyttelijä ja näyttelee väärässä näytelmässä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: