Jätä kommentti

Kahvihuonekaava


Kahvi

Filosofi Slavoj Žižek taisi joskus todeta, ettei ideologia tarkoita sitä, että ihmiset toimivat hölmösti, koska eivät tiedä toimivansa hölmösti. Ideologia tarkoittaa sitä, että ihmiset tietävät toimivansa hölmösti, mutta toimivat hölmösti siitä huolimatta. Suomalaisissa yliopistoissa tämä tiivistyy niin sanottuun kahvihuonekaavaan.

Kahvipöytäkeskusteluissa virittyy usein yksimielisyys siitä, ettei monissakaan ministeriön tai yliopiston keskushallinnon ideoissa ja toiminnan mittareissa juuri järkeä ole. Kun kahvit on juotu, järjettömyydet toteutetaan pienintä yksityiskohtaa myöden.

Jos toteuttamisohjeet ovat epäselvät, kysytään ohjeita sille, miten ohjeita pitäisi toteuttaa. Koska ohjeiden antajakaan eivät usein tiedä, miten ohjeiden toteuttamista pitäisi ohjeistaa, ohjeistettavat yrittävät ohjeistajien puolesta keksiä, mitä ohjeistajat mahtavat tarkoittaa. Usein ei uskalleta tehdä mitään, koska ohjeistajat eivät ole vielä ohjeistaneet.

*

Koomisuudestaan huolimatta kyseessä on vakava asia.

Kahvihuonekaava tarkoittaa kriittisen ajattelun ja toiminnan yhteyden katkeamista. Oman toimintaympäristön julkinen kritiikki ja siinä toimiminen erkaantuvat yhä enemmän toisistaan. Tämä on tietenkin monen instituution todellisuutta. Erityisen kohtalokasta se on yliopistolle, jonka pitäisi ajatuksen voimalla osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Millainen on yliopiston uskottavuus julkisen järjen käyttäjänä, jos sen sisällä ei kuunnella järjen vaan linjajohtamisen kautta alas valuvan hallinnollisen pakon ääntä?

Jokaiselle omasta toimintaympäristöstään vastuuta kantavalle tutkijalle kriittisen ajattelun ja toimintamahdollisuuksien välinen repeämä aiheuttaa turhautumisen ja joskus myös häpeän tunteita. Häpeän tunteet nousevat etenkin silloin, kun esitettyyn kritiikkiin vastataan hallinnon kapulakielellä, joka on aina vahvempi kuin tutkijan argumentti. Tutkijoiden (ja myös muun henkilöstön) kuuleminen on usein näytösluonteinen toimenpide, koska päätökset tehdään lähes säännönmukaisesti heitä kuuntelematta.

Kahvihuonekaava on myös osoitus siitä, mitä on tavattu kutsua uusliberalistiseksi tutkijaminuudeksi. Julkaisut, rahoituksen hankkiminen ja loputon joustavuus punnitsevat nykyään tutkijan ihmisarvon. Pelissä mukana pysyminen vaatii oman toiminnan jatkuvaa tarkastelua (viime kädessä) taloudellisen tuottavuuden näkökulmasta. Niin menestys kuin epäonnistuminenkin ovat henkilökohtaisia asioita. Niinpä katse on syytä pitää omassa toiminnassa ja jättää terapeuttiset naurut toimintaympäristön hölmöyksistä kahvitauolle.

*

Kahvihuonekaava toimii myös piilo-opetussuunnitelmana. Se antaa opiskelijoille seuraavan viestin: voitte kyllä yrittää muuttaa maailmaa, mutta tehkää se panostamalla itseenne ja luovuttamalla osaamisenne kulloisenkin toimintaympäristönne palvelukseen. Valmistautukaa siihen, että kilpailu on kovaa ja vain ne pärjäävät, jotka eivät avoimesti haasta toimintaympäristöään. Olkaa systeemirationaalisia, älkää systeemin rationaalisia kriitikkoja.

Tällainen piilo-opetussuunnitelma tukee myös opiskelijoissa uusliberalistista ”luovutettua” minuutta, joka on äärimmäisen joustavaa ja aina pelin säännöt tunnustavaa. Tätä vasten voi pohtia vaikkapa sitä, mitä Tampereen yliopisto tarkoittaa, kun se julistaa kouluttavansa ”maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia”.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: