2 kommenttia

Brändiyliopiston synnytyskivut


tampereFi-archive_271_4884-ihminen_ratkaisee-uutiskuva-tre3-1024x537 (1)

Tampereen uusi yliopisto (T3) rakentaa isolla rahalla uutta Ihminen ratkaisee –brändiään. Samalla kun kampanja toistaa sloganiaan, yliopiston henkilöstö on jo pidemmän aikaa saanut huomata, etteivät he saa ratkaistavakseen yhtään mitään. Jopa dekaanitasolla odotetaan, mitä ylhäältä käsketään tehdä. Uuden yliopiston ns. siirtymäkauden hallitus vie opinahjoa entistä enemmän kohti keskittynyttä vallankäyttöä. Lakia uhmaavasta toiminnasta voi lukea raporttia esimerkiksi täältä.

Nyt aloitettu massiivinen kampanja muodostuu väistämättä osaksi uuden yliopiston sisäisiä valtakamppailuja. Monet yliopistoyhteisön vaikutusmahdollisuuksista huolestuneet kokevat kampanjan jonkinlaiseksi rinnakkaistodellisuudeksi – hyvin absurdiksi sellaiseksi. Toki on niitäkin, jotka peukuttavat uutta brändiä innostuneesti. Vakavien ristiriitojen keskellä kampanja kuitenkin enemmän jakaa kuin yhdistää ihmisiä. Sitä ei varmaan kukaan ole halunnut.

Joka tapauksessa kampanja tekee yliopistosta markkinoitavan tuotteen, jota rakennetaan pinnallisilla ja vähän naiiveillakin mielikuvilla samalla tavoin kuin mitä tahansa tavaraa. Ei ole ihme, että monet tutkijat suhtautuvat operaatioon sarkastisesti. He uskovat, että ajattelun ja tutkimuksen itsessään pitää olla sen verran vahvaa, ettei sitä tarvitse kääriä karkkipaperiin. Yksi tällaisen tutkimuksen edellytys on yliopiston autonomia, jota siirtymäkauden hallitus nyt purkaa kampanjan katveessa.

T3-brändin rakentaminen on kallis esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun organisaation sisäinen todellisuus ja kampanjan varsinainen sanoma eivät vastaa toisiaan. Jos merkittävä osa yliopistoyhteisön jäsenistä ei tunne voivansa asettua kampanjan taakse, kampanjan ulkoinenkin toimivuus alkaa kärsiä sitoutumisen puutteesta. Pahimmillaan siirtymäkauden hallituksen toiminta voi johtaa oikeusjuttuihin, jolloin koko ikävä kuvio räjähtää julkisuuteen nykyistä paljon näkyvämmin. Jokainen voi miettiä rauhassa niiden vitsien määrää, jota Oikeus ratkaisee –hokemasta tällöin irtoaa.

*

Kyllä, nykymaailmassa on pyrittävä jollain tavoin tavoittamaan oikeat ihmiset, koska informaation määrä on valtava. Ihmisille on kerrottava, että Tampereelle rakennetaan aivan uutta opinahjoa, jonne kannattaa edelleenkin tulla opiskelemaan. Tampereen uusi yliopisto olisi kuitenkin toiminut viisaasti, jos se olisi malttanut ratkaista sisäiset ongelmansa ja vasta sitten lähtenyt markkinoimaan itseään koko maailmalle.

Mainokset

2 comments on “Brändiyliopiston synnytyskivut

  1. Synnytyskivut on aika makaaberi ilmaisu, joka vie ajatukset ainoastaan ja vain naisiin ja vauvojen synnyttämiseen. Suositan käyttämään mieluummin termiä ”luomiskivut” tai ”kasvukivut”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: