Jätä kommentti

Kokoomuksen julkinen ase


orpo.jpgKokoomuksen mediavaikuttamisen käytetyin tunnemielikuva on vastuun kantaminen. Niinpä puheenjohtaja Petteri Orpo toteaa budjettiriihen aikaan julkaistussa videossaan, ettei hänen sanavarastoonsa kuulu sana ”vaalibudjetti”. ”Meidän täytyy tehdä vastuullinen budjetti. … Meidän täytyy kantaa vastuuta tulevista päivistä”, Orpo toistaa.

On hämmentävää huomata, kuinka hyvin puolueen mediavaikuttaminen toimii. En muista, että yksikään journalisti olisi problematisoinut tätä syvällä operoivaa tunnemielikuvaa. Myös oppositiopuolueet ovat olleet aseettomia.

Monopolisoimalla vastuun kantamisen puolue on toteuttanut monen spin doctorin haaveen. Imagoa on onnistuttu vahvistamaan suuntaan, jossa puolue ei aja omia tai taustaryhmiensä kapeita tavoitteita vaan yleistä hyvää. Sitä paremmin kokoomus siis menestyy, mitä vähemmän se saadaan näyttämään poliittiselta puolueelta. Niinpä puolue tekee vaalibudjettia sanomalla, ettei se ole vaalibudjetti.

Voi olla, että kokoomuksen kannatuksen pysyminen korkealla johtuu ainakin osittain tämän tunnemielikuvan kestämisestä kannattajakuntaa ärsyttäneiden koulutusleikkausten ja yksityistämisvimman keskellä. Vaikka pääministeri Juha Sipiläkin on yrittänyt nousta vastuun kantajaksi, keskusta näyttäytyy yhä peluripuolueelta, jonka maakuntahanke on vain maski omien poliittisten etujen ajamiselle. Tästä epäsymmetriasta johtuen keskusta joutuu ottamaan iskut vastaan ja seuraamaan kannatuksensa laskua.

Vastuun kantamisen tunnemielikuva on poliittisesti ilmeisen vahva. Sen avulla kaikki muut – etenkin vasemmisto – on helppo asemoida vastuun pakoilijoiksi, vapaamatkustajiksi ja kakun jakajiksi. Jos Orpo joutuu haastattelussa tiukoille, hän lyö aina pöytään saman ässän: ”Niin, jonkunhan kai se kakku on leivottava ennen kuin sitä voi jakaa.” Useimmiten toimittajan kysymykset loppuvat siihen paikkaan.

Tästä nousee haaste politiikasta ja taloudesta kirjoittaville journalisteille. He eivät juuri vaivaudu purkamaan tunnemielikuvia, vaikka ne ovat kuitenkin keskeinen vaikuttamisen ja myös tietoisen manipuloinnin keino politiikan julkisuudessa. Myös journalisteja käsitellään niiden avulla. Kansalaisena olisi kiva tietää niistä vähän enemmän.

Poikkeuksiakin löytyy. Kannattaa lukea vaikkapa toimittaja Jan Hurrin juttu talouspolitiikan myyttisestä puheesta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: