Jätä kommentti

Koodinvaihto eli miten valta puhuu


Näyttökuva 2018-09-30 kello 10.36.13

Jokainen meistä on varmaan joskus joutunut tilanteeseen, jossa omaa puhetta ja äänensävyä pitää säätää sellaiseksi, että tulisimme kuulluksi. Tätä kutsutaan koodinvaihdoksi. Muutamme omaa tapaamme puhua niin, että pystymme kaventamaan sosiaalista etäisyyttä keskustelukumppanimme kanssa. Tämä on tyypillistä tilanteissa, joissa keskustelijoiden sosiaalinen tausta, luokka-asema tai ihonväri on erilainen.

Tänä vuonna on ilmestynyt kaksi elokuvaa, joiden keskeinen juonikuvio rakentuu koodinvaihdon ympärille, Spike Leen BlacKkKlansman ja Boots Rileyn Sorry to Bother You. Molemmat käsittelevät arkipäivän rasismia ja kieleen perustuvaa vallankäyttöä. Kummankin elokuvan päähenkilö vaihtaa äänensä valkoiseksi. Mutta muuten elokuvat ovat hyvin erilaisia.

BlacKkKlansmanin sankari Ron Stallworth on ainoa musta poliisi Colorado Springsin poliisiasemalla 1970-luvulla. Hän soluttautuu Ku Klux Klaniin puhumalla puhelimessa kuin valkoinen rasisti, joka ihailee klaania.Kasvokkaiset tapaamiset hoitaa hänen puolestaan valkoinen poliisikollega. Sorry to Bother You –elokuvan sankari on puolestaan nykypäivän Oaklandissa asuva puhelinmyyjä Cassius ”Cash” Green, joka muuttuu mestarimyyjäksi löydettyään valkoisen äänen sisältään.

Ron Stallworhin koodinvaihto tarkoittaa lähinnä pientä hienosäätöä, sillä hänen ei tarvitse olennaisesti muuttaa puhetyyliään. Hän osoittaa, että se, mitä pidämme mustana ja valkoisena äänenä, ovat itse asiassa monella tapaa sopimuksenvaraisia asioita. Sen sijaan Cash Greenille valkoinen ääni tarkoittaa paljon syvällisempää muutosta, jossa hän joutuu muokkaamaan koko identiteettiään. Valkoisesta äänestä tulee valkoisuuden performanssi, jossa Cash häivyttää mustan miehen identiteettinsä. Valkoisen äänensä löytäneestä Cashista tulee mestarimyyjä, joka onnistuu vakuuttamaan valkoiset keskiluokkaiset asiakkaansa kerta toisensa jälkeen. Hänestä tulee ”power caller”, joka nousee tavallisten surkeasti palkattujen myyjien alakerrasta kullatun hissin avulla yläkertaan, jossa tehdään isoja diilejä.

Sorry to Bother You alleviivaa koodinvaihtoa niin, että Cashin valkoisen äänen tulkitsee itse asiassa valkoihoinen koomikko David Cross. Valkoinen ääni jää myös päälle Cashin viettäessä vapaa-aikaa, sillä hän huomaa pärjäävänsä sillä paremmin muissakin tilanteissa. Kapitalismiin sopeutuminen, työssä tai kuluttajana, onnistuu paremmin valkoisena. Musta ääni toimii vain omassa stereotyyppisessä lokerossaan, kuten elokuva havainnollistaa yhdessä hauskimmista kohtauksistaan. Cash on kutsuttu bisnesguru Steve Liftin kokaiini-orgioihin ja häntä vaaditaan räppäämään. Esityksestä ei aluksi tahdo tulla mitään, kun Cash kamppailee oman identiteettinsä ja stereotyyppisten odotusten kanssa. Sitten hän vaihtaa äänensä mustaksi räppäriksi ja valkoinen yleisö villiintyy. Cashin lyriikka koostuu n-sanan rytmikkäästä toistelusta.

Kohtaus tuo esiin, miten elokuvat ovat ihan eri maata. BlacKkKlansman on melko perinteinen poliittinen kasvutarina, kun taas Sorry to Bother You purkaa viiltävästi paitsi arkipäivän rasismia myös nykypäivän riistokapitalismia. Steve Liftin johtama WorryFree tarjoaa työntekijöilleen vankilaa muistuttavan kokonaispaketin, jossa orjatyö ei ole vain metafora, vaan konkreettista todellisuutta. BlacKkKlansman on siisti ja hallittu kokonaisuus, Sorry to Bother You rujo ja monella tapaa keskeneräinen. Molemmat elokuvat ovat vahvasti poliittisia, mutta hyvin eri tavalla. Kuvaavaa sinänsä, että Boots Riley on arvostellut kärkevästi Spike Leen sankaritarinaa mustasta poliisista, joka ei hänen mukaansa perustu todellisuuteen.

Sorry to Bother You on hervoton musta komedia, joka absurdius ja tyylilajien yhdistely muistuttavat viime vuonna ilmestynyttä Jordan Peelen elokuvaa Get Out. Molemmissa on kulttileffan aineksia.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: