Jätä kommentti

#valtamedia – tuo myyttinen voima

valtamedia

”Valtamedia toimii joka tapauksessa meitä vastaan”, valitti Paavo Väyrynen tiedotustilaisuudessaan, jossa hän kertoi MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin olevan myös puolueensa listoilla. Väyrynen on ollut valtamedian kriitikko jo kauan, Janitskin jonkin aikaa.

Media, myöhemmin valtamedia on kiusannut poliitikko Väyrystä koko hänen uransa ajan: vähätellyt, sulkenut ulkopuolelleen ja ratkaissut vaaleja Väyrysen tappioksi. Itse asiassa Väyrynen oli se henkilö, joka keksi ryhtyä puhumaan mediasta Suomessa jo 1970-luvun alussa. Silloin kaikki muut puhuivat korkeintaan tiedotusvälineistä.

Tämän kertoi viestinnän emeritusprofessori Osmo A. Wiio minulle reilut 10 vuotta sitten, kun selvitin sanan varhaisvaiheita Suomessa. Ihmettelin ääneen Wiiolle, miten Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijat perustivat jo 1971 ainejärjestön nimeltä Media ry. Vaikka tätä sanaa ei tuossa vaiheessa käyttänyt juuri kukaan, ehkä ruotsinkielisiä lukuun ottamatta. Wiio muisti, että juuri Väyrynen oli ensimmäisten joukossa alkanut puhua mediasta, tehostaakseen valitustaan siitä, miten Yle tai sanomalehdet kohtelivat häntä kaltoin. Väyrysen jälkeen muutkin alkoivat puhua mediasta.

Valtamedia –käsitteen juuret ovat hiukan lähempänä historiassa. Termin mainstream media tekivät tunnetuksi amerikkalaiset tutkijat Edward S. Herman ja Noam Chomsky kirjassaan Manufacturing Consent: The Political Economy of the Mass Media. Hermanin ja Chomskyn propagandamallin mukaan suurimpien tiedotusvälineiden omistus, mainonta ja kytkennät yhteiskunnalliseen eliittiin tuottavat myös taloudellista ja poliittista eliittistä tukevaa viestintää. Tätä he kutsuivat propagandaksi.

Valtamedia-termi levisi nopeasti kriittisten mediatutkijoiden käyttöön. Vähitellen se irtautui kriittisistä ja poliittisista konnotaatioistaan ja valtamediasta tuli yleistermi kuvaamaan vaikutusvaltaista ja laajalevikkistä journalistista mediaa. Journalismista puhuttaessa vaikkapa Yleä ja Hesaria.

Viime vuosina useat mediatutkijat ovat kuitenkin alkaneet vältellä valtamedia –termiä. Syynä ei ole pelkästään mediamaiseman pirstoutuminen, vaan ennen kaikkea se, että valtamedia on kaapattu uusiin tarkoituksiin. Kaapparit ovat osin samoja kuin valeuutisenkin yhteydessä. Suomessa valtamedia ja sen kritiikki on noussut suosituksi MV-lehden ja Magneettimedian kaltaisilla foorumeilla, jotka profiloivat itsensä unohdetun kansan äänenä perinteistä journalismia ja vakiintuneita uutismedioita vastaan.

Valeuutisen tapaan valtamediasta on tullut politiikan tutkija Ernesto Laclaun termein kelluva merkitsijä. Kyse ei ole pelkästään siitä, että jollekin sanalle annetaan vaihtoehtoisia tai kilpailevia merkityksiä, vaan siitä, miten sanasta tulee poliittisen kamppailun kohde ja väline. Tässä tapauksessa varsinkin nationalistinen (ääri)oikeistolainen liikehdintä on ominut joitakin yleisessä käytössä olevia sanoja vastustajiltaan ja ottanut ne oman kulttuuriseen hegemoniaan pyrkivän projektinsa osaksi.

Jälleen voi kysyä, kannattaako omittu sana luovuttaa kilpailijoiden käyttöön. Varsinkin jos sillä on vielä ihan järkevää käyttöä aiemmassa merkityksessään. Sen sijaan voi miettiä, kannattaako Väyrysen kaltaisille ”valtamedian” kriitikoille enää tarjota heidän toivomaansa uhrijulkisuutta. Vaikka Väyrynen on jo poliittiset eväänsä syönyt, perinteisen mediapelin hän vielä osaa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: