1 kommentti

Monitieteisyyden pedagoginen harha


crossMonitieteisten ja ”laaja-alaisten” tutkinto-ohjelmien nimeen vannotaan niin ministeriössä kuin yliopistojen opetuksen kehittämiskonklaaveissa. Monitieteisyys on muotisana, tosin jo hieman ikääntynyt sellainen. Jos joku sen kyseenalaistaa, saa niskaansa syytteet siiloutumisesta.

Olen johtanut monitieteisiä tutkimushankkeita, joissa mm. yhteiskunta- ja luonnontieteet ovat kohdanneet toisensa. Joitain vuosia sitten kirjoitin kirjan, jossa yhteiskuntatieteellinen tutkimus pyrki keskustelemaan kvanttifysiikan kanssa. Hikoilin pirusti ja luetutin tekstiä fyysikkotuttavilla!

Kokemusteni pohjalta olen vakuuttunut siitä, että perusopetuksessa on entistä tärkeämpää se, että opiskelijalle muodostuu selkeä käsitys omasta oppialastaan, oli se sitten fysiikka, sosiologia tai vaikkapa kokeellinen psykologia.

Vetämäni monitieteiset hankkeen ovat olleet tutkimuksellisesti antoisia ja ainakin jollain tavoin synteettisiä. Tämä on edellyttänyt sitä, että hyvinkin erilaiset tieteenalat kunnioittavat toistensa identiteettiä ja pyrkivät siltä pohjalta yhdessä ratkomaan monimutkaisia tutkimuskohteeseen, metodologiaan ja tieteenfilosofiaan liittyviä ongelmia. Hankkeissa näitä kysymyksiä ratkovat professionaaliset tutkijat, joilla on vähintään tohtoritason ymmärrys oman tieteenalansa perusteista ja halu pohtia toisen tieteenalan lähtökohtia.

Monitieteisyys ei siis ole jotain sellaista, joka syntyy, kun lykätään samaan tutkinto-ohjelmaan eri oppiaineita ja toivotaan parasta. Monitieteisyys edellyttää jotain. Se vaatii oman alan osaamista ja ymmärrystä siitä, millä ehdoin erilaiset lähtökohdat voidaan sovittaa yhteen. Tämä pitää paikkansa myös sellaisten oppiaineiden tai oppialojen kohdalla, jotka sanovat olevan monitieteisiä, kuten kulttuurintutkimus. Myös monitieteisesti haasteelliset ongelmat, esimerkiksi ilmastonmuutos, edellyttävät ratkomiseen osallistuvilta oman tieteenalansa hyvää hallintaa.

Miten opiskelija, joka ei hallitse edes yhden tieteenalan perusteita, voi kohdata monitieteisyyden muuten kuin tolkuttomana sekasotkuna? Jo vaikkapa sen oppiminen, miksi psykologisia selitysmalleja ei voi soveltaa yhteiskunnan tutkimiseen – ja päinvastoin – on monille työn alla. Tämän hallitseminen on taas edellytys sille, että pystytään ymmärtämään synteettisiä lähtökohtia, joissa psyykkinen ja yhteiskunnallinen kohtaavat toisensa.

Jos ajatellaan, että yliopisto-opiskelu lähtee perusteista liikkeelle, monitieteisyys ei voi olla itsestään selvä lähtökohta, koska se on yksi kaikkien vaikeimmin ymmärrettävistä asioista tutkimustyössä. Sen huoleton viljely pedagogisena muotiterminä kannattaisi lopettaa, koska se antaa opiskelijoille aivan väärän kuvan tutkimustyöstä. Monitieteisyydestä ei voi lähteä liikkeelle. Siihen voi vain päätyä.

Niinpä ohjeeni uusille opiskelijoille kuuluu ensi syksynä seuraavasti:

Siiloutukaa! Unohtakaa monitieteisyys ja opiskelkaa oman tieteenalanne perusteet kunnolla. Rakentakaa itsellenne tieteenalaidentiteettiä, kunnioittakaa ja olkaa kiinnostuneita toisten identiteeteistä. Opiskelkaa valinnaisia aineita ja tieteenfilosofiaa ja hankkikaa itsellenne perusvalmiuksia mennä kohti monitieteisyyttä.

*

Kuvan tekijänoikeudet: RAND, https://www.rand.org

 

Mainokset

One comment on “Monitieteisyyden pedagoginen harha

  1. […] Nykyinen laaja-alaisuus ei myöskään dramaattisesti poikkea perinteisestä pää- ja sivuainemallista. Laaja-alaisuus ei ole välttämättä lisääntynyt lainkaan, mikä voi olla hyväkin asia, sillä laaja-alaisuus voi heikentää yhden tieteenalan syvällistä tuntemusta. […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: