Jätä kommentti

Kolme opetusta poliisista


pasila

Nuorena kundina sain kännitappelun jälkeisessä putkassa oikein kunnolla pataan joltain konstaapelilta. Olin aamulla sen verran pahan näköinen, että jopa kaverin kollega kysyi, haluanko tehdä valituksen. En halunnut. Sittemmin olen kohdannut ystävällisiä, joustavia ja jopa hyvän psykologisen silmän omaavia poliiseja. Suhtautumiseni poliisiin on kuitenkin ensimmäisen kohtaamisen jälkeen ollut varauksellinen. Olin saanut ensimmäisen opetukseni kovanyrkkiseltä konstaapelilta.

Myöhemmin opiskelin kirjakaupalla yhteiskuntateoriaa, jossa pohdittiin monesta suunnasta valtarakenteita ja ”väkivaltakoneistoja”, kuten poliisia ja armeijaa. Suhtautumiseni poliisiin muuttui entistä kriittisemmäksi. Ymmärsin sen, ettei poliisi vain takaa turvallisuutta vaan voi myös ylläpitää epäoikeudenmukaista yhteiskuntaa. Poliisi suojelee vallitsevaa yhteiskunnallista todellisuutta silloinkin, kun se on vajonnut totalitarismiin, kuten 1900-luvun historia niin monin tavoin osoittaa. Olin saanut toisen opetukseni, tällä kertaa yhteiskunta- ja valtateoreetikoilta.

Tämän päivän Suomessa äärinationalistinen oikeisto romuttaa disinformaatiollaan luottamusta poliisiin ja yhteiskuntajärjestykseen. Tuorein esimerkki on Porvoon poliisiampumisten nosteessa käynnistetty spekulaatiokampanja.

En ole aikaisemmin huomannut, että poliisi kommentoisi toimintansa poliittisia ulottuvuuksia. Nyt poliisijohtaja Sanna Heikinheimo kuitenkin esittää blogissaan ”vastalauseensa” väärän tiedon levittäjille. Heikinheimon mukaan näiden tahojen ”tavoitteena on vaikea nähdä muuta kuin vastakkainasettelua yhteiskuntaan ja luottamuksen rapauttamista viranomaisia kohtaan”.

Äärioikeiston rusikoidessa poliisia vasemmistolaiset aktivistiryhmät tekevät omalla tavallaan aivan samaa. Ne näkevät, että poliisi on osa yhteiskunnan väkivaltakoneistoa, jonka tarkoitus on ylläpitää status quota ja tukahduttaa sitä vastaan suunnattu toiminta. Ne moittivat poliisia ylimitoitetuista toimista esimerkiksi mielenosoitusten yhteydessä. Monet myös ajattelevat, että poliisi itse asiassa suojelee äärinationalistisia ryhmittymiä ja natseja.

Luottamusta poliisiin siis kyseenalaistetaan poliittisesti vastakkaisista suunnista.

Jos ajatellaan, että yhteiskuntakritiikin yksi tärkeimmistä tehtävistä on suhteellistaa ja kyseenalaistaa vallitsevia valtarakenteita, syntynyt tilanne on haasteellinen. Kukaan ei voi varmuudella sanoa, millaiseen poliittiseen dynamiikkaan poliisia kohtaan esitetty perusteltukaan kritiikki aina asettuu. Onko esimerkiksi niin, että poliisin rooliin status quon ylläpitäjänä kohdistuva kritiikki voi alkaa palvella uusnationalistisia päämääriä? Voiko poliisin arvovallan nakertaminen auttaa sellaisia tahoja, jotka lietsovat epäluottamusta poliisia kohtaan aiheuttaakseen yleistä hämminkiä ja viedäkseen yhteiskuntaa totalitaariseen suuntaan?

Tässä erinomaisen monimutkaisessa poliittisessa tilanteessa monella muullakin menee tutti suuhun kuin Pasilan tuttimiehellä. Tilanteesta kuitenkin kumpuaa hyvin selvästi kolmas opetukseni:

Poliisia, kuten mitä tahansa yhteiskunnallista instituutiota, pitää tietenkin kritisoida perustellusti aina kun siihen on syytä. Viranomaisten julkinen kritisointi on yksi keskeinen avoimen yhteiskunnan mittari. Samalla voi kuitenkin miettiä sitä, voiko kritiikki asettua palvelemaan sellaisia poliittisia suuntauksia, jotka viitoittavat tietä kohti poliisivaltiota.

Kuva sarjasta Pasila (Yle).

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: