Jätä kommentti

Professorit saavat ansaitsemansa yliopiston


godness-athena-logo-ancient-greece-antique-symbol-vintage-engraved-hand-drawn-sketch-wood-cut-style-old-looking-retro-88604017Tampereen uudessa yliopistossa valmistui tutkimus, joka osoittaa vahvasti sen, kuinka henkilöstö on hyvin tyytymätön yliopiston nykyiseen hallintotapaan. Yksi keskeinen ongelma on se, ettei yliopistoyhteisön edustusta ole nykyisessä hallituksessa. Henkilökunta tuntee, ettei pääse vaikuttamaan tarpeeksi päätöksentekoon.

Tulos ei hämmästyttänyt minua, koska kuulen jatkuvasti kollegoilta kritiikkiä nykyistä menoa kohtaan. Se, mikä minua sen sijaan hämmästyttää, on professorikuntamme hiljaisuus. En muista yhdenkään professorin kirjoittaneen asiasta mihinkään mediaan, muutamia somepäivityksiä ja peukutuksia lukuun ottamatta. He ovat jättäneet julkisen keskustelun tutkimuksen tekijöiden, lähinnä yhden akatemiatutkijan harteille.

On selvää, että muutokseen päästään vain yliopiston sisäisten keskustelujen ja aloitteiden kautta. Olen kuitenkin aivan varma, että ilman julkista keskustelua ja sitä kautta paineen asettamista yliopiston johdolle asiat eivät etene mihinkään. Tätä debattia voidaan käydä vain rajallisesti yliopistomme sisällä, koska mitään alustaa tai mediaa sille ei ole. Siksi tämäkin bloggaus menee laajempaan julkisuuteen, missä on hyvät ja huonot puolensa.

*

Mistä professorien hiljaisuus johtuu? Syitä on varmaan monia silkasta oman edun varjelemisesta pelonsekaiseen uskoon, ettei asioille mahda mitään. Myös kollegiaalisuus sitoo: yliopiston johdossa on paljon professoreita.

Professorit ovat kuitenkin yliopiston vahvin työntekijäryhmä ja voivat yhdessä oikeasti vaikuttaa asioihin. Vakituisten professoreiden asema on myös hyvin turvattu moniin muihin työntekijäryhmiin verrattuna. Heillä on tilaa ja mahdollisuuksia ilmaista ajatuksiaan. Siksi he saavat juuri sellaisen yliopiston kuin ansaitsevatkin.

Jos professoreilta ei löydy kanttia tai halua käydä julkista keskustelua tutkimukseen ja opetukseen keskeisesti vaikuttavista asioista, niin miten he kehtaavat sitoutua yliopistomme juuri julkistettuihin uusiin arvoihin?

Niihin kuuluvat muun muassa sivistys, avoimuus, rohkeus ja – kriittisyys.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: