Mediapandemiassa pelko tarttuu herkästi

Maailman terveysjärjestö WHO miettii vielä, julistaako se koronaviruksen pandemiaksi eli maailmanlaajuiseksi epidemiaksi. Mediassa tältä on näyttänyt jo jonkin aikaa. Time –lehti julkaisi tilastoja, josta selvisi, että korona oli levinnyt kansainvälisessä mediassa huomattavasti nopeammin kuin ebola vuosina 2014-16. Tutkijoiden mukaan koronasta on löydetty myös enemmän sensaation aineksia kuin ebolasta.

Pelko on tarttuvaa. Erityisesti uusi ja tuntematon asia ruokkii pelkoja mediassa. Pelko myy juttuja ja mehevimmät uhkakuvat otsikoissa houkuttelevat lukijoita uuden tarinan ääreen. Kyse ei ole silti vain median kaupallistumisesta.

Pari viime aikoina voimistunutta ilmiötä lisää pelkotarinoita. Yksi niistä on uutismedian taipumus kertoa enemmänkin tulevasta kuin äsken tapahtuneesta. Siksi epämääräinen lähitulevaisuus on alkanut hahmottua uutisotsikoissa erilaisina uhkina. ”Tässä voi käydä huonosti” (Yle 26.2.2020), ”Globaali tappaja vai Kiinaan hiipuva tauti” (HS 18.2.2020). Uhkaskenaariot sopivat uutiseen paremmin kuin niiden hiipuminen, joten on ymmärrettävää, että pienimmätkin uhkakuvia vahvistavat uutiset taudin leviämisestä uusiin maihin ja kaupunkeihin saavat runsaasti näkyvyyttä.

Toinen mediapandemiaa vahvistava piirre sosiaalisen median ja uutismedian yhteen kietoutuminen ja toisiaan vahvistava kierre. Kun perinteinen uutismedia luottaa yleensä terveystiedon lähteenä viranomaisiin ja tieteeseen, sosiaalisen median alustoilla kukoistavat myös villit salaliittoteoriat ja huhut. Ja koska yhä useammat altistuvat näille disinformaation muodoille, myös uutismedia kokee velvollisuudekseen tarttua niihin.

Yksi villeimmistä ebolaan liitetyistä huhuista oli, että se oli kehitetty laboratoriossa afrikkalaisten tappamiseksi. Myös koronasta on levitetty samantapaista tarinaa ja sen tueksi esitetty brittiläiselle tutkimuslaitokselle kuuluva patentti nimeltä Coronavirus, joka tosin oli ihan eri asia.

Tutkimukset SARSista, ebolasta ja sikainfluenssasta osoittavat miten erilaiset pelot ovat medialle tyypillinen tapa kehystää uusia tarttuvia tauteja. Niitä kuvataan ”tappajiksi”, vaikka useimmat ovat koronan tavoin herkästi tarttuvia, mutta eivät erityisen vaarallisia.

Visuaalisesti koronan pelottavuutta viestivät suojamaskit, jotka kertovat tartunnan mahdollisuudesta. Astetta pelottavampi oli kansainvälisessä uutismediassa levinnyt kuva Wuhanissa kadulla makaavasta kuolleesta miehestä suojamaski kasvoilla.

Siihen, miksi juuri korona on synnyttänyt maailmanlaajuista mediapaniikkia, on toki muitakin syitä. Yksi on varmasti se, että tauti leviää Kiinasta eikä jostakin syrjäisesti Afrikan tai Aasian kolkasta. Kun katsoin suomalaisesta mediatietokannasta twitterin yleisimpiä hashtageja, suosituimaksi Kiinan ja terveyden jälkeen oli noussut sijoittaminen. Koska Kiinasta on tullut yhä merkittävämpi tekijä maailmantaloudessa, terveysuhkat sekoittuvat sujuvasti pelkoihin pörssiromahduksesta, jota on muutenkin ennakoitu jo jonkin aikaa.

Terveyspelkojen sekoittuminen sujuvasti taloushuoliin näkyi hyvin myös silloin kun uutisoitiin ensimmäisistä koronatartunnoista Lapissa tammikuun lopussa. Ensin mediassa levisi huoli tartuntojen leviämisestä, mutta seuraavana päivinä uutisoitiin jo siitä, miten matkailulle käy kun kiinalaiset peruvat Lapin matkojaan.

Verkottuneessa maailmassa pienikin häiriö jossakin ketjussa voi johtaa laajoihin seurausvaikutuksiin. Herkästi tarttuvat pelot ja mediassa leviävät paniikit ovat myös tällaisia häiriöitä.