Koronaepidemian laajentuessa ja tartuntojen yleistyessä, paniikki alkaa pikkuhiljaa levitä muidenkin kuin sijoittajien keskuudessa. Se näyttää tarttuvan myös uutismediaan, ainakin Iltalehteen.
Tartuntojen yleistyttyä Suomessa Iltalehti otsikoi keskiviikkona ”Näin räjähdysmäisesti korona on levinnyt Suomessa”. Seuraavana päivänä uhkaava adjektiivi oli tosin jo kadonnut jutun otsikosta – ilmeisesti palautteen seurauksena.
Samana päivänä Iltalehden kolumnisti Sanna Ukkola kuitenkin lisäsi kierroksia: ”Tätä vauhtia kymmenettuhannet suomalaiset kuolevat koronaan” (IL 12.3). THL.n asiantuntija, johtaja Mika Salminen yritti opastaa Ukkolaa, että ennusteiden tekeminen ei ole ihan niin yksinkertaista kuin Ukkola olettaa. Viesti tuskin meni perille, sillä Ukkolalla oli jo varmaa tietoa siitä, että THL:n tiedot ja ohjeistus koronasta ei ole ajan tasalla. Ukkolan mielestä viranomaiset yrittävät vain rauhoitella kun heidän pitäisi keskittyä ehkäisemään tuleva katastrofi.
THL:n ja muiden terveysviranomaisten kritiikki onkin pikkuhiljaa yleistynyt mediassa. Uusia, ja vanhoja, epidemologian asiantuntijoita nousee nyt joka kolosta. Heillä tuntuu olevan uskomus, että ”kyllä kansa tietää” paremmin.
Kansan viisaus tiivistyy somessa. Mikael Junger, jota eräs twiittaaja ylistää yhdeksi ”kolmesta viisaasta miehestä”, jotka uskaltavat kyseenalaistaa hallituksen ja viranomaisten totuudet tiivistää oman näkemyksensä (12.3.): ”Ei-asiantuntijoiden näkemyksillä somessa on merkitystä, koska valistunut somettaja yhdistää omat havainnot, kohtaamansa asiantuntijoiden näkemykset ja datan yksilölliseksi kokonaisuudeksi. Kun 100 ihmistä tekee tuon, on näiden kokonaisuus usein hyvin osuva. Wisdom of crowds.”
Sujuvasti tutkimustietoa, asiantuntijoiden näkemyksiä tulkitseva ja datan käsittelyn alkeet taitava ”valistunut somettaja” on uuden ajan tee-se-itse asiantuntija, joka kykenee kyseenalaistamaan tarvittaessa vaikka tiedeyhteisön konsensuksen. Ainakin yhdessä sadan muun samanlaisen kanssa.
Korona näyttää myös sekoittavan mediakenttää kiinnostavalla tavalla. Siinä missä Iltalehden kaltainen perinteinen uutismedia lähtee laukalle, ei-niin-luotettavana tunnettu MV-lehti ryhtyykin yllättäen koronapaniikin rauhoittelijaksi. Lehti siteeraa lähteenään ”arvostettua ravitsemusasiantuntijaa” Antti Heikkilää. Heikkilän mielestä nyt on turhan panikoida, tärkeintä on popsia riittävästi C-vitaminia. Sillä on Heikkilän tietojen mukaan saatu tautia taltutettua Kiinassakin.
””Ei-asiantuntijoiden näkemyksillä somessa on merkitystä”.
Jungner on oikeilla jäljillä muttei malttanut olla lisäämättä omiaan. On todella olemassa joukko ihmisiä jotka seuraavat tarkasti mediaa ja joilla on hyvä yleissivistys ja arvostelukyky, ja jotka näin ovat ”joka aiheen asiantuntijoita” – koska osaavat suodattaa merkitsevän tiedon median uutisvirrasta ja varsinkin erottaa pelkät mielipiteet kunnolla harkituista faktoista.
Kuitenkin päinvastoin kuin Jungner väittää, he ovat lähes aina *samaa mieltä* asiantuntijoiden kanssa – juurikin asiantuntevaa tietoa he nimittäin mediavirrasta esiin suodattavat.
Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa Ukkolan mielipide: käytyäni läpi lukuja eri maissa sairastuneista ja tautiin kuolleista, olen sitä mieltä että hän on väärässä. Kuolleisuus koronavirukseen on ilmeisesti alle yksi prosentti, mutta oikeaa lukua ei juuri nyt tiedä kukaan, koska se vaihtelee sen mukaan minkä ikäisiä sairastuneet ovat ja kuinka hyvin sairastuneet on tavoitettu.
Kuolleisuus missä tahansa juuri nyt ei kerro mitään muuta kuin kuinka moni on kuollut: henkiinjääneiden suhde kuolleisiin kyetään selvittämään vasta, jos riittävän suuresta otoksesta väestöä selvitetään onko heidän elimistössään viruksen vasta-aineita. Tämä voidaan tehdä vasta kuukausien päästä.
TykkääTykkää
Hyvä pointti.
TykkääTykkää