Viikko sitten twitterissä alkoivat kiertää amerikkalaisen ajatushautomon New England Complex Systems instituutin eri maiden koronatilannetta vertailevat kuviot. Ne kertoivat, että Suomi kuului Ruotsin, Venäjän, Iranin ja USA:n ohella niiden ongelmamaiden kerhoon, joissa epidemia oli heikosti hallinnassa. Suomea paremmassa kastissa olivat puolestaan Italia ja Espanja, jotka olivat jo ”lähes onnistuneet” samaan epidemian kuriin.
Nämä hieman arkijärjen vastaiset päätelmät eivät estäneet kotimaisia korona-aktivisteja jakamasta ajatushautomon juttuja todisteina Suomen koronapolitiikan virheistä. Vaikka muutamat asiantuntijat Juhani Knuutin tavoin nopeasti kyseenalaistivat näiden vertailujen todistusvoimaa, ja jotkut puhuivat jopa vastuuttomasta disinformaation levittämisestä, houkutus ajatushautomon koronakäyrien levittämiseen osoittautui vastustamattomaksi.
Olihan ajatushautomolla vakavasta tieteellisestä auktoriteetista viestivä nimi. Ja sen verkkosivuilla kerrottiin yhteyksistä maineikkaisiin yliopistoihin ja tutkijoihin.
Hienolla nimellä, titteleillä ja Harvard-yhteyksillä ratsastamalla luotiin lumoavaa tiedepopulismia. Kun koronavirus on osoittautunut niin hankalaksi ja monimutkaiseksi haasteeksi, on tilausta yksinkertaisille selityksille. Kuviot sopivat tähän yksinkertaistamiseen erinomaisesti.
Asiantuntijoiden kritiikki ei estänyt suomalaista mediaa tarttumasta tähän herkulliseen aiheeseen. Ainakin Helsingin Sanomat ja Iltalehti julkaisivat aiheesta jutut, jossa lähdekriittisyys loisti poissaolollaan. Iltalehti tiesi kertoa, että ”Ajatushautomon on perustanut arvostetussa Massachusetts Institute of Technology (MIT) -yliopistossa väitellyt fyysikko Yaneer Bar-Yam”. Helsingin Sanomat laittoi vielä paremmaksi ja kertoi Bar-Yamin johtavan ”tuhansien tutkijoiden ja korona-aktivistien verkostoa”. Tiedot ovat peräisin ajatushautomon End Coronavirus Org sivustolta.
Ja tämän jälkeen taas korona-akvistit jatkoivat tämän todistusaineiston jakamista somessa. Olihan se nyt saanut vahvistuksen myös aina luotettavalta uutismedialta.
Tapaus on vain yksi esimerkki siitä, miten numeroilla ja niiden näyttävällä visualisoinnilla saadaan rakennettua spektaakkelin todellisuutta. Kuluneen parin-kolmen kuukauden aikana tavallinen uutisten kuluttaja ei yksinkertaisesti ole voinut välttyä koronanumeroiden, -taulukoiden ja -kuvioiden lumovoimalta. Vaikka todellisuus ympärillämme näyttääkin ajoittain kaoottiselta ja uhkaavalta, numerot ja käppyrät tuovat objektiivisen tiedon turvaa, jonka voimme ripustaa itse kukin oman uhka- ja tai turvallisuusnarratiivimme osaksi.
Numeroilla on tärkeä rooli niin tieteessä, politiikassa kuin julkisessa elämässäkin. Tieteessä ne kertovat ennen kaikkea objektiivisuudesta, yleistettävyydestä ja vertailukelpoisuudesta. Politiikassa ja julkisessa elämässä niillä todistellaan mitä erilaisimpia asioita, tieteen auktoriteettia ja objektiivisuutta lainaten.
Theodore Porterin palkittu kirja Trust in Numbers: the pursuit of objectivity in science and public life kertoo hienosti, miten objektiivisuutta tuotetaan tieteessä. Numeroilla luodaan myös objektiivisuuden illuusiota. Tutkijoille, vaikkapa epidemologeille ja tilastotieteilijöille, numerot ovat tärkeitä, sillä he osaavat niitä lukea ja tehdä niiden perusteella tarvittavia päätelmiä. Julkisessa keskustelussa numerot ja kuviot ovat ongelmallisempia, sillä me maallikkoepidemologit hairahdumme helposti luottamaan myös vähemmän valistuneisiin asiantuntijoihin.
Mediayhteiskunta 