Kuva: ote tutkimuksen aineistosta.
Kriisit kutsuvat esiin sankareita, auttajia, vastuunkantajia ja uhreja – ja myös antisankareita, jotka virheellisellä tai vastuuttomalla toiminnallaan asettavat vaaraan muut. Koronapandemia on tässä suhteessa monella tapaa tyypillinen kriisi: julkisuudessa syyllisten penkille on asetettu vuoroin hallitus, STM, THL, turistit, huolettomat juhlijat tai maskien ja rokotusten vastustajat. Yksi ryhmä on kuitenkin on kuitenkin toistunut koronan kuvissa lähes koko pandemian ajan: nuoriso, joka huolettomalla käytöksellään tai suorastaan holtittomalla bailaamisellaan asettaa vaaraan kunnon kansalaiset.
Tämän havainnon nuorisosta pandemian antisankarina tekevät myös sosiaalipsykologit Jari Martikainen ja Inari Sakki, jotka tutkivat koronan kuvia suomalaisissa sanomalehdissä. He analysoivat sitä, miten eri väestöryhmiä esitettiin koronaan liittyvien lehtijuttujen kuvissa. Aineistona oli noin 4500 Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa julkaistua kuvaa tammi-elokuussa 2020.
Tutkijat erottavat aineistostaan neljä ryhmää, alle 12-vuotiaat lapset, alle 25-vuotiaat nuoret, aikuiset sekä koronan eristämät vanhemmat ihmiset. Lapset kuvattiin joko huolettomina leikkijöinä tai tottelevaisina koululaisina, jotka pitivät turvavälit kouluun mennessään ja pesivät huolellisesti kätensä koulussa. Myös nuorten kuva oli kaksijakoinen: epidemian kuvissa näkyi joko vastuuntuntoisia opiskelijoita ja työelämään tutustuvia nuoria tai huolettomia juhlijoita joukkona ja ryhmäkuvissa. Aikuiset esitettiin yleensä joko tietävinä asiantuntijoina tai vastuuntuntoisina huolehtijoina. Eläkkeellä olevat puolestaan näyttäytyivät koronatoimien eristäminä uhreina.
Siinä missä lapset oli usein kuvattu aikuisen silmän tasolta, vastuuntuntoisia opiskelevia ja ammattiin valmistuvia nuoria kuvattiin samalta korkeudelta. Juhlivia nuoria kuvattiin vauhdikkaissa tilanteissa ja luotiin vaaran tuntua: tässä tulevat ne, jotka käytöksellään asettavat vaaraan paitsi itsensä, myös muut. Tutkijat eivät analysoi tekstejä, mutta aineiston perusteella näyttää siltä, että jutuissa itse ääneen pääsevät vastuulliset nuoret, kun taas vastuuttomina esitetyt nuoret esiintyvät anonyymisti lähinnä ilmiön kuvituksena.
Lehtikuvat eivät ole neutraaleja tai objektiivisia todellisuuden kuvauksia, vaan ne luovat kuvaa todellisuudesta ja rakentavat katsojien käsitystä maailmasta, sekä tarkoituksellisesti että – todennäköisesti vielä useammin – tahattomasti. Ne puhuttelevat ennen kaikkea tunteitamme, usein tavoilla, joita emme tiedosta.
Kriisit ja niistä kertovat tarinat kutsuvat esiin sankareita, auttajia, uhreja ja syyllisiä. Sosiaalisten representaatioiden tutkijat korostavat, että syylliset esitetään tyypillisesti ’toisina’, jotka eroavat ’meistä’ muista. Toiset esitetään tyypillisesti moraalisesti arveluttavina toimijoina, joihin on perusteltua kohdistaa pakkokeinoja tai muita vallankäytön muotoja. Tarina nuorisosta koronakriisin antisankarina – jo huomattavasti ennen nykyistä keskustelua koronan deltamuunnoksen nopeasta leviämisestä nuorten keskuudessa – uusintaa vanhaa tuttua kertomusta uhkaavasta, pilalla olevasta nuorisosta.
Kun tarina kaipaa syntipukkia, nuoriso on varma valinta.
Mediayhteiskunta 