Jätä kommentti

Koodinvaihto eli miten valta puhuu

Näyttökuva 2018-09-30 kello 10.36.13

Jokainen meistä on varmaan joskus joutunut tilanteeseen, jossa omaa puhetta ja äänensävyä pitää säätää sellaiseksi, että tulisimme kuulluksi. Tätä kutsutaan koodinvaihdoksi. Muutamme omaa tapaamme puhua niin, että pystymme kaventamaan sosiaalista etäisyyttä keskustelukumppanimme kanssa. Tämä on tyypillistä tilanteissa, joissa keskustelijoiden sosiaalinen tausta, luokka-asema tai ihonväri on erilainen.

Tänä vuonna on ilmestynyt kaksi elokuvaa, joiden keskeinen juonikuvio rakentuu koodinvaihdon ympärille, Spike Leen BlacKkKlansman ja Boots Rileyn Sorry to Bother You. Molemmat käsittelevät arkipäivän rasismia ja kieleen perustuvaa vallankäyttöä. Kummankin elokuvan päähenkilö vaihtaa äänensä valkoiseksi. Mutta muuten elokuvat ovat hyvin erilaisia.

BlacKkKlansmanin sankari Ron Stallworth on ainoa musta poliisi Colorado Springsin poliisiasemalla 1970-luvulla. Hän soluttautuu Ku Klux Klaniin puhumalla puhelimessa kuin valkoinen rasisti, joka ihailee klaania.Kasvokkaiset tapaamiset hoitaa hänen puolestaan valkoinen poliisikollega. Sorry to Bother You –elokuvan sankari on puolestaan nykypäivän Oaklandissa asuva puhelinmyyjä Cassius ”Cash” Green, joka muuttuu mestarimyyjäksi löydettyään valkoisen äänen sisältään.

Ron Stallworhin koodinvaihto tarkoittaa lähinnä pientä hienosäätöä, sillä hänen ei tarvitse olennaisesti muuttaa puhetyyliään. Hän osoittaa, että se, mitä pidämme mustana ja valkoisena äänenä, ovat itse asiassa monella tapaa sopimuksenvaraisia asioita. Sen sijaan Cash Greenille valkoinen ääni tarkoittaa paljon syvällisempää muutosta, jossa hän joutuu muokkaamaan koko identiteettiään. Valkoisesta äänestä tulee valkoisuuden performanssi, jossa Cash häivyttää mustan miehen identiteettinsä. Valkoisen äänensä löytäneestä Cashista tulee mestarimyyjä, joka onnistuu vakuuttamaan valkoiset keskiluokkaiset asiakkaansa kerta toisensa jälkeen. Hänestä tulee ”power caller”, joka nousee tavallisten surkeasti palkattujen myyjien alakerrasta kullatun hissin avulla yläkertaan, jossa tehdään isoja diilejä.

Sorry to Bother You alleviivaa koodinvaihtoa niin, että Cashin valkoisen äänen tulkitsee itse asiassa valkoihoinen koomikko David Cross. Valkoinen ääni jää myös päälle Cashin viettäessä vapaa-aikaa, sillä hän huomaa pärjäävänsä sillä paremmin muissakin tilanteissa. Kapitalismiin sopeutuminen, työssä tai kuluttajana, onnistuu paremmin valkoisena. Musta ääni toimii vain omassa stereotyyppisessä lokerossaan, kuten elokuva havainnollistaa yhdessä hauskimmista kohtauksistaan. Cash on kutsuttu bisnesguru Steve Liftin kokaiini-orgioihin ja häntä vaaditaan räppäämään. Esityksestä ei aluksi tahdo tulla mitään, kun Cash kamppailee oman identiteettinsä ja stereotyyppisten odotusten kanssa. Sitten hän vaihtaa äänensä mustaksi räppäriksi ja valkoinen yleisö villiintyy. Cashin lyriikka koostuu n-sanan rytmikkäästä toistelusta.

Kohtaus tuo esiin, miten elokuvat ovat ihan eri maata. BlacKkKlansman on melko perinteinen poliittinen kasvutarina, kun taas Sorry to Bother You purkaa viiltävästi paitsi arkipäivän rasismia myös nykypäivän riistokapitalismia. Steve Liftin johtama WorryFree tarjoaa työntekijöilleen vankilaa muistuttavan kokonaispaketin, jossa orjatyö ei ole vain metafora, vaan konkreettista todellisuutta. BlacKkKlansman on siisti ja hallittu kokonaisuus, Sorry to Bother You rujo ja monella tapaa keskeneräinen. Molemmat elokuvat ovat vahvasti poliittisia, mutta hyvin eri tavalla. Kuvaavaa sinänsä, että Boots Riley on arvostellut kärkevästi Spike Leen sankaritarinaa mustasta poliisista, joka ei hänen mukaansa perustu todellisuuteen.

Sorry to Bother You on hervoton musta komedia, joka absurdius ja tyylilajien yhdistely muistuttavat viime vuonna ilmestynyttä Jordan Peelen elokuvaa Get Out. Molemmissa on kulttileffan aineksia.

 

Mainokset
Jätä kommentti

Saippuakoodin voitto

JR

Mediatutkijoilla on paljon tabuja, mutta kenties suurin niistä on kielto sanoa yleisöjä tyhmiksi ja sivistymättömiksi. Monet mediayleisöt ovat kuitenkin masentavassa tilassa ja jotkut niiden jäsenistä vielä pahemmassa jamassa.

Nämä taavit muodostavat maailmankuvansa lukemalla seiskoja, seuraamalla sanavarastorajoitteisen formulakuskin edesottamuksia ja katsomalla tosi-tv:n rimanalituksia. He eivät kykene eivätkä edes halua erottaa todellista maailmaa omista mielikuvistaan ja tunteistaan.

Heille totuus on se, mikä tuntuu hyvältä eikä uhkaa mukavuusalueen rajoja. Tätä totuutta puolestaan uhkaa kaikki se, mikä estää lillumisen oman tietämättömyyden auvoisassa kymessä.

Kuvioon kuuluu nauraa kaiken maailman dosenteille – sivistykselle, tiedolle ja oppineisuudelle ylipäätään.

*

Hieman dramatisoitu tilannekuva kertoo saippuakoodin voitosta. Fiktio on muuttunut todellisuudeksi ja todellisuus fiktioksi. Saippuakoodi on tunkeutunut yhä syvemmällä yhteiskuntaan ja samalla murentanut halua totuuteen ja tietoon. Tätä sanotaan totuuden jälkeiseksi ajaksi.

Saippuakoodilla on historiansa. Televisiotutkija Ien Ang tutki 1980-luvun alussa saippuasarja Dallasin yleisöjä ja havaitsi katsojien tulkinnoissa kaksi piirrettä. Monet kritisoivat sarjaa siitä, ettei se kuvaa oikein todellisuutta. Useat kuitenkin sanoivat, että sarja tavoittaa tunnetasolla tavallisten ihmisten kokemuksia. Monet tunnistivat sarjasta omat tunteensa. Niinpä Ang erotti toisistaan empiirisen ja emotionaalisen realismin. Vaikka ihmiset pitivätkin sarjaa epärealistisena, he tunsivat sen tunnetasolla olevan hyvin realistinen.

Saippuakoodin leviäminen yhteiskunnassa tarkoittaa sitä, että empiirinen realismi (miten asiat maailmassa ovat) on antanut yhä enemmän tilaan emotionaaliselle realismille (miten asiat vastaavat tunteisiini). Tämä näkyy monilla elämän alueilla, mutta ennen kaikkea politiikassa. Monien nyt eduskunnan jättävien veteraanipoliitikkojen jupina asialinjan korvautumisesta poliittisella teatterilla ei ole pelkkää nostalgiaa.

*

Saippuakoodi kytkeytyy monin tavoin myös populismin nousuun. Koodin voittokulussa pelottavinta ei ole väärä tieto sinällään vaan maailman sulkeutuminen ja koko totuutta koskevan problematiikan palauttaminen ”mun tunteisiin”. Tässä mielentilassa ihmisen vastustuskyky vaikuttamiselle on erityisen heikko. Siksi saippuakoodi muodostaa uhan kaikelle sille, minkä olemme tottuneet liittämään hyvään ja harkitsevaan kansalaisuuteen.

Pitäisikö mediatutkijoiden (ja muidenkin) kaivaa esiin vanha kunnon massakulttuurikritiikki? Siinä ihmiset eivät ole oman elämänsä kapteeneita vaan manipuloitavia kohteita, jotka osaavat myös manipuloida itseään. Auttaisiko tämä hahmottamaan ihmisten toimintaa ja ajattelua realistisesti? Tarjoaisiko se vastalääkkeitä saippuakoodin etenemiselle?

Tutkijoiden pitäisi varmaan myös käydä julkista keskustelua mediasisältöjen tasosta. Kutsuvatko sisällöt ihmisiä kohtaamaan maailman ongelmat? Vai rohkaisevatko ne todellisuuden torjuntaan ja oman mukavuusalueen vartiointiin – viime kädessä kaikkeen vieraaseen kohdistuvan vihan voimalla?

Kuva: Dallas, JR (Larry Hagman).

(Tekstiä muutettu 12.58.)

1 kommentti

Epäinhimillistämisen politiikkaa

habitual-drunkard-law-keeps-homeless-alcoholics-from-getting-treatment-getting-off-streets-for-good-1458493834.jpg

Keskustan Riikka Moilanen kutsui Oulun valtuuston kokouksessa päihdeongelmaisia ja kodittomia ihmisroskaksi. Hän sai saman tien lähtöpassit Pihlajalinnan alueellisen toimitusjohtajan pestistä. Moilanen pahoitteli sanojaan, mutta nykyisessä väärä-sana-ja-ulos –tilanteessa pahoittelut eivät enää suojelleet häntä riittävästi.

Tapaus ohitettiin nopeasti. Tärkeimmät kysymykset jäivät käsittelemättä.

*

Moilasen sanavalinta saattoi olla puhdas lipsahdus, jolla ei ole mitään tekemistä hänen todellisen ajattelunsa kannalta. Jos näin on, hänen saamansa rangaistus on kohtuuton. Se kertoo jotain siitä, kuinka ahtaassa raossa monet johtotehtävissä olevat joutuvat sanansa asettamaan. Heillä ei ole varaa sanan mittaiseen erehdykseen.

Toinen ja mielestäni todennäköisempi vaihtoehto on, että sanavalinta heijastaa Moilasen todellista suhtautumisesta alkoholisteihin ja muihinkin pudokkaisiin. Valtuutettu tuskin myöntää itse tätä asiantilaa, ja hänen omaa näkemystään on tietenkin kunnioitettava.

Tosiasia kuitenkin on, että useimmista meistä löytyy valmius hyväksyä tai katsoa vähintään sivusta tilannetta, jossa toisen ihmisarvoa loukataan. Joka muuta väittää, voi alkajaisiksi tutkailla muutamia viime vuosisadan historiallisia kehityskulkuja Euroopassa ja niin sanottujen tavallisten ihmisten roolia kauheuksien toteuttamisessa.

Tästä näkökulmasta katsottuna kyse ei ole vain episodista Oulun valtuustossa vaan laajemmasta epäinhimillistämisen politiikasta, joka saa yhä enemmän tilaa myös Suomessa. Julkisuuden avautuminen pidäkkeettömille toisia ihmisiä solvaaville ilmaisuille on yksi, mutta vain yksi, esimerkki tästä. Epäinhimillistämistä normalisoidaan koko ajan, mikä muodostaa uhan demokraattiselle yhteiskunnalle ja ihmisarvolle.

*

Epäinhimillistäminen näkyy tietenkin sosiaalisen median puheessa, jossa erilaiset  ihmiset ja ihmistyhmät leimataan ja muukalaisia kohtaan lietsotaan vihaa. Tämä on epäinhimillistämisen politiikan äänekäs ja näkyvä muoto.

Tämän ohella epäinhimillistäminen toimii hienovaraisemmin poliittisen järjestelmän suojissa, sen kielenkäytön taakse piiloutuen. Juuri siksi poliitikkojen lipsahdukset ovat kiinnostavia, koska ne rikkovat retorisen fasadin ja paljastavat hyvin usein sen, mitä virallisen kielenkäytön takana ajatellaan. Poliitikot ovat siinäkin mielessä yhtä hölmöjä kuin me kaikki muutkin, etteivät he usein edes ymmärrä ajattelevansa syrjivästi, rasistisesti tai ihmisarvoa alentavasti.

Kiinnostavaa tästä näkökulmasta on, että pääministeri Juha Sipilä kyllä totesi, ettei Moilasen sanavalinta ole puolueen linjan mukaista. Moilasen ajattelusta hän ei sanonut yhtään mitään. Jos Sipilä olisi tuominnut Moilasen ajattelun, hän olisi joutunut myöntämään saman tien sen, että puolueessa on ihmisarvoa kyseenalaistavia näkemyksiä.

*

En tiedä, kumpi epäinhimillistämisen muoto on pelottavampi: sosiaalisen median pidäkkeetön toisten ihmisten alentaminen vai poliittisen fasadipuheen taakse piiloutuvat asenteet ja tiedostamattomat suhtautumistavat. Yksi asia on kuitenkin varma: ne vahvistavat toisiaan.

Epäinhimillistämisen politiikka ei etene vallankumouksen askelin vaan hiljaisina valintoina, kiertoilmaisuina ja inhimillisen käyttäytymisen normien hitaana murenemisena. Tarkkailkaa siis – näin vaalien alla – poliitikkojenne lipsahduksia. Niissä näkyy usein heidän todellinen arvomaailmansa.

(Kuva: Vice News, käsittely JS.)

Jätä kommentti

Kimi Räikkönen

IMG_19981 Jos ottaa tyhjä etusivu päähän, niin Kimi Räikkönen.

2 Jos ottaa laskevat levikit päähän, niin Kimi Räikkönen.

3 Jos ottaa kilpailijan menestys päähän, niin Kimi Räikkönen.

4 Jos ottaa politiikka päähän, niin Kimi Räikkönen.

5 Jos ottaa klassinen musiikki päähän, niin Kimi Räikkönen.

6 Jos ottaa Amos Rex päähän, niin Kimi Räikkönen.

7 Jos ottaa muijan nalkutus päähän, niin Kimi Räikkönen.

8 Jos ottaa kakaroiden meteli päähän, niin Kimi Räikkönen.

9 Jos ottaa naapurin vegaanihipit päähän, niin Kimi Räikkönen.

10 Jos ottaa sunnuntain rauha päähän, niin Kimi Räikkönen.

Kiitos Kimi Räikkönen ja suomalainen journalismi.

Jätä kommentti

Yliopistovallan alennusmyynti

plato

Teknologiateollisuus panosti uuden T3-yliopiston säätiön pääomaan 50000 euroa. Mitä se on saamassa pörssiyhtiön johtajan kuukauden palkalla?

Teknologiateollisuuden asiaa lobbaavan säätiön hallituksessa istuu kahdeksan miestä, joihin kuuluvat JT Bergqvist, Matti Sommarberg ja Jaakko Hirvola. Heistä Bergqvist on T3-yliopiston väliaikaisen hallituksen varapuheenjohtaja. Samainen hallitus nimitti viime viikolla Sommarbergin dekaaniksi uuteen johtamisen ja talouden tiedekuntaan. Hirvola puolestaan kuuluu komiteaan, joka tekee ehdotuksen T3:n tulevan hallituksen jäsenistä. Hän on myös Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja.

Teknologiateollisuus hankki taskurahoillaan kelpo siivun valtaa yliopistoyhteisössä, jonka pääosin julkisista varoista kerätty budjetti on useita satoja miljoonia euroja. Operaation jälkeen teollisuus kykenee vaikuttamaan yliopiston julkisen rahoituksen suuntaamiseen sekä tutkimuksen ja opetuksen suuriin linjoihin. Vaikka otettaisiin huomioon teknologiateollisuuden aikaisemmat sijoitukset Tampereen teknilliseen yliopistoon (TTY), diili on erittäin hyvä.

Teollisuuden pyrkimys osallistua T3:n päätöksentekoon on kuitenkin vain yksityiskohta isommassa prosessissa. Sen pääsyn vaikuttamaan on mahdollistanut T3:n väliaikaisen hallituksen toiminta, joka herättää kritiikkiä ja voimattomuuden tunteita Tampereen entisen yliopiston (TAY) henkilökunnassa. Moni työntekijä kokee olevansa vailla vaikutusmahdollisuuksia samalla kun arvelee, mikä mahtaa olla seuraava väliaikaisen hallituksen työntekoa hankaloittava keksintö – anteeksi – innovaatio. Tai kuten eräs kokouksen vetäjä äskettäin kuittasi: ”Tällaisessa yliopistossa nyt elämme, eikä sille kukaan mitään voi.”

TAY ei kuitenkaan ole uhri, vaikka jotkin sen johdosta ehkä sellaiseksi haluavat heittäytyä. Opetus- ja kulttuuriministeriön lietsomassa rakennemuutoskiimassa TAY itse aloitti kymmenisen vuotta sitten pelin, jonka härskimmät ja kyynisemmät pelurit näyttävät nyt voittavan. Vaikka teknillinen yliopisto oli pienempi ja alussa vastahakoisempi osapuoli, se oli kovempi neuvottelija ja osasi käyttää poliittisia suhdanteita hyväkseen. Erinäisten vaiheiden ja ministeriön suoran painostuksen jälkeen aloite kirposi yhä enemmän TAY:n käsistä. Kenties Kalevankaankaan väki oli myös vähän naiivia porukkaa verrattuna Hervannan suorakatseisiin insseihin.

TAY:n nykyinen hallitus ja rehtoraatti menettivät otteen lopullisesti. He eivät pysty, halua tai uskalla puolustaa oman yliopistonsa keskeisiä arvoja. Niistä tärkeimmät ovat yliopiston autonomia ja henkilökunnan mahdollisuus toimia vallan ytimessä, uuden yliopiston hallituksessa. Ironista on, että TAY kyllä voitti kamppailun yliopiston nimestä, mutta näyttää häviävän mahdollisuuden vaikuttaa painonsa ja perinteensä edellyttämällä tavalla uuden yliopiston toimintaan.

Pitäisikö tämä skandaali ja tabu sitten keskustella julkisesti läpi? En tiedä. Ainakin TAY:n väistyvä johto on omilleen selityksen velkaa. Ehkä virheistä voidaan myös oppia jotain, kun mietitään, miten tulevaisuudessa kyetään puolustamaan nyt pahoja lommoja saanutta yliopiston autonomiaa.

Avoin kysymys on, miten T3:n tuleva hallitus ja rehtoraatti suhtautuvat siihen mentaalisen tuhoon, minkä uuden yliopiston runnominen on aiheuttanut etenkin yhteiskunta- ja humanististen tieteiden parissa. Jos ne jatkavat väliaikaisen hallituksen lain reunalla hoipertelevia menettelytapoja, pitävät henkilökuntaa pimennossa, tarjoavat näytösluonteista osallistumista ja myyvät yliopiston autonomiaa ulkopuolisille tahoille, nykyinen kriisi syvenee syvenemistään.

Kuva: Platon ja matematiikan kauneus. https://bigthink.com/errors-we-live-by/why-did-plato-think-mathematical-beauty-would-make-us-better-people.

 

Jätä kommentti

Persujen rakkauskampanja

Screen Shot 2018-09-03 at 9.49.33Perussuomalaisten Jotain rajaa –kampanjan videot asettavat haasteen poliittisille vastustajille: pitäisikö heidän kamppailla rasismia vai rakkautta vastaan?

Tarkastelemani videon pääosassa on Jussi Halla-aho. Hän ei sano sanaakaan. Hän istuu hotellihuoneen vuoteella, katsoo ikkunasta avautuvaa aamua, vetää verhot syrjään ja hymyilee kevyesti. Hän puhuu puhelimeen, pukeutuu ja pyöräilee töihin vallan käytäville. Illalla työ jatkuu tietokonetta näppäillen. Musiikki luo sävyjä. Lyhyet sloganit lomittuvat kerrontaan: ”Olemme puolemme valinneet. / Olemme suomalaisten puolella. / Me olemme rohkeita. / Rohkeutta on puolustaa suomalaisia. Meidän täytyy asettaa / … JOTAIN RAJAA:” Loppukuva on Hollywoodia, jossa Halla-aho huuhtelee kasvonsa ja katsoo itseään peilistä.

Video on ajatuksellinen, pikemminkin syvä kuin nopea. Se rakentaa ”Mestarista” tunnemielikuvaa pohtijana, joka katsoo suomalaiseen todellisuuteen, vetää hiljaa mielessään johtopäätöksiä ja lähtee vaikuttamaan. Video ei ole pois sulkeva vaan mukaan ottava, ja siinä on rakkauden elementti: pidämme huolen omistamme. Sen lisäksi meillä on oikeus sanoa, mitä koemme ja ajattelemme. Me puolustamme itseämme ja vedämme rajan itsemme ja ulkomaailman välille. Tämä persujen #metoo-kampanja vapauttaa ja voimauttaa. Se lopettaa hiljaisuuden ja suomalaisen ruumiin rajojen loukkaamisen.

Suomessakin tunnettu feministi ja rasismin tutkija Sara Ahmed on kirjoittanut suorakatseisesti siitä, kuinka juuri rakkaus kuuluu äärioikeiston keskeisiin tunnemielikuviin. Yksi osa sitä on omien suojelu ja heistä huolehtiminen. Voimme kenties auttaa muita, mutta vasta sitten, kun olemme saaneet oman happinaamarin kasvoillemme. Kaikkein läheisimmät ihmiset ovat loppupeleissä aina myös rakkaimmat ja tärkeimmät – hyvin tuttua populistista ja konservatiivista retoriikkaa, vahvaa sellaista.

Rakkauden tunnemielikuva on paha haaste perussuomalaisten poliittisille vastustajille, jotka ovat keskittyneet kauhistelemaan puolueessa muhivaa rasismia. Monen perussuomalaisia äänestävän mielessä syytös on epäoikeudenmukainen ja alkaa rakkauden sanomaa vasten kuulostaa, niin, leimaamiselta ja vihapuheelta. Siksi kampanja puhuu ihmisen rohkeudesta olla juuri sitä mitä on. Poliittisten vastustajien halu sulkea perussuomalaiset ulos ja leimata heidät rasisteiksi voi johtaa puolueen ja siinä piilevän rasismin voimaantumiseen. Epäoikeudenmukaisuuden tunne liimaa ihmisiä hyvin yhteen.

Persujen vastustajien keskeinen ongelma ei siis olekaan se, miten osoittaa puolueen pahuus, rasistisuus, epäinhimillisyys tai konservatiivisuus. Kyse on paljon rankemmasta haasteesta. Miten vastata Jotain rajaa –kampanjan myönteisiin tunnemielikuviin ihmisen oikeudesta pitää huolta omistaan, suojella rajojaan ja sanoa mitä haluaa.

Miten kamppailla rakkautta vastaan?


 

Kuva: Kuvakaappaus Jotain rajaa -videosta.

 

 

 

Jätä kommentti

Tolkun ihmisen kymmenen käskyä

life-in-nazi-germany-kids

1 Käännä katseesi. Kun et katso kohti ikäviä asioita, ne lakkaavat olemasta.

2 Vaikene. Jos on pakko avata suu, niin sano aina jotain sellaista, minkä kaikki voivat hyväksyä. Ei ole hyvä olla eri mieltä.

3 Älä puutu. Niin yhteiskunnan kuin toisen ihmisen ongelmat voi ohittaa helposti, kun muistaa todeta itselleen: ”Asia ei todellakaan kuulu minulle.”

4 Katso taaksepäin. Jos nykymeno ahdistaa, muistele aikoja, jolloin kaikki oli hyvin. Äänestä puoluetta, joka lupaa viedä sinut tulevaisuudessa takaisin menneisyyteen.

5 Älä osallistu. Voit toki lotota, ostaa arvan kinkkuarpajaisiin ja äänestää oikeaa puoluetta. Pysy kuitenkin erossa etenkin mielenosoituksista. Ne ovat ääripäiden hommia.

6 Pysy mukavuusalueella. Ylipäätään ei kannata ajatella tai tehdä asioita, jotka aiheuttavat ikäviä tuntemuksia.

7 Ole kuuliainen. Tämä on yhteiskunnan moraalinen selkäranka. Sitä voi jokainen harjoitella helposti. Voit esimerkiksi alkaa avata kassiasi kaupan kassalla. Vaikka itse tiedätkin, ettet ole varas, kaupan kassa ei tietenkään voi sitä tietää.

8 Usko mukaviin totuuksiin. Todenmukainen tieto tuntuu hyvältä ja vastaa odotuksiasi. Tämä tukee oivallisesti myös mukavuusalueella pysymistä.

9 Muista kuulua enemmistöön. Vähemmistöistä löytyy yllättävän paljon omituisia ihmisiä ja –ikävä kyllä – myös ääriajattelua.

10 Seurustele vain tolkun ihmisten kanssa. Luota siihen, että kyllä tolkun ihminen aina tolkun ihmisen tunnistaa.

Kuva: Lapset ostamassa jäätelöä 1930-luvun Natsi-Saksassa. Wikimedia Commons. https://allthatsinteresting.com/life-in-nazi-germany#2.

 

%d bloggers like this: