3 kommenttia

Hesari hallituksen juoksupoikana

teho_osasto_kaudet_1_6_38_disc (1)

Otsikko on kärjekäs mutta saman tasoinen kuin perjantain (2.3.) Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa: ”Soten kaatuminen jakaisi kansaa lisää”. Vaikka pääkirjoitukset eivät ole uutisjournalismia, niiltä voidaan odottaa punnittua, kriittistä ja tosiasioihin perustuvaa kannanottoa.

Katsotaanpa, millaisin keinoin lehti tarjoili mukavat aamukahvit Juha Sipilälle ja Petteri Orvolle.

  1. Ongelmia on aina –argumentti. Pääkirjoituksessa listataan joukko soten ongelmia mutta samalla todetaan, että ongelmia isoissa hankkeissa on aina. ”On hyvä muistaa, että täydellistä sote-mallia tuskin löytyy”, lehti kiteyttää. Samoilla perusteluilla voitaisiin ydinvoimalan rakentamista jatkaa, vaikka sen rakenteissa havaittaisiin vakavia turvallisuuspuutteita ja ydinvoimainsinöörit olisivat vetelät housuissa, että mitä hemmettiä tästä tulee. Lehden retorinen ratkaisu miedontaa sote-uudistuksen vakavat ongelmat kaikkien mahdollisten ongelmien vuolaaseen kymeen.
  2. Päätöksenteon kesto –argumentti. Pääkirjoitus toteaa, kuinka ”sote-uudistusta on valmisteltu nyt kymmenen vuotta”, ja jos se ei nyt toteutuisi, ”luottamus poliittiseen päätöksentekojärjestelmään saisi ansaitsemansa kolauksen”. Toisin sanoen: huonokin päätös kannattaa tehdä, jos sitä on valmisteltu kauan, koska poliittisen koneiston pitää säilyttää uskottavuutensa. Voisiko joku toimituksessa selittää, miten huonot ja jopa vaaralliset päätökset pelastavat luottamuksen poliittiseen päätöksentekoon? Voisiko olla mahdollista, että juuri soten rohkea kaataminen parantaisi luottamusta ennen kaikkea eduskuntaan, jonka kai pitäisi käyttää korkeinta valtaa maassamme?
  3. Hirveitä seuraa -argumentti. Pääkirjoituksen lopussa kerrotaan, että Suomen terveydenhoitojärjestelmä on eriarvoisuudessaan ohittanut jopa Yhdysvallat. Rohkenen epäillä tätä faktana esitettyä seikkaa. Mitä on mitattu, mihin asioihin kiinnitetty huomiota? Sen jälkeen pelotellaan lukijoita sillä, että jos sotea ei nyt hyväksytä, hyvinvointiyhteiskunta tuhoutuu ja kansan eriarvoistuminen jatkuu. Moni lukija varmaan ihmettelee sitä, mitä perusteita lehdellä on uskoa – sillä uskostahan tässä on kysymys – hallituksen lupauksiin eriarvoisuuden vähentymisestä. Ovatko ne noin naiiveja?

Miten muuten on arvoisa pääkirjoitustoimitus: jos joku teistä sattuisi tipahtamaan työttömäksi vailla vakuutusturvaa, kummassa maassa haluaisitte tänään sairastua vakavasti, Yhdysvalloissa vai Suomessa?

(Kuva: Teho-osasto, amerikkalainen televisiosarja. Blogi perustuu paperilehdessä julkaistuun pääkirjoitukseen.)

Mainokset
1 kommentti

Tampereen entinen yliopisto?

Kokous net uta

Lukuaika n. 3 min.

Jos tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden ääni ei kuulu Tampereen uuden yliopiston (T3) päätöksenteossa, käsissämme on kohta entinen yliopisto. Henkilöstön ja opiskelijoiden torstain (8.2) ulosmarssi heijasti tätä pelkoa ja oli samalla toiminnallinen vastaus siihen.

Moni media kehysti tilanteen valtataisteluksi. Se saattoi olla journalistisesti perusteltu näkökulma. Syntyneen kriisin syyt ovat kuitenkin syvemmällä kuin T3-hankkeen valtapeleissä – joissa yliopistomme johto tosiaankin taklattiin täysin sivuun.

Nyt korjataan satoa siitä, mitä viimeisen kymmenen vuoden aikana on kylvetty. On juostu opetus- ja kulttuuriministeriön perässä ja yritetty ennakoida, mitä meiltä seuraavaksi odotetaan, sen sijaan, että olisimme miettineet mitä itse haluamme. Ministeriön ja yliopiston epäterve suhde on säteillyt koko organisaatioon ja valunut osaksi monien arkistenkin kokousten ilmapiiriä. Niissäkin arvaillaan, mitä meiltä nyt mahdetaan haluta. Mihin asentoon tällä kertaa pitäisi asettua?

Tämä oman tahdon luovutus on yliopistouudistuksen ja jatkuvan rakenteellisen myllerryksen surullisin saavutus. Jokainen voi kuvitella, kuinka hyvin tällaisessa mentaalis-kulttuurisessa tilassa voidaan puolustaa oman organisaation etuja. Entä millaisen ympäristön se muodostaa luovalle, riskejä ottavalle ajattelulle ja tutkimukselle?

Ministeriössä ei tajuta sitä, millaisia seurauksia jatkuvalla rakennemuutoksella on ollut. Monet yliopistolaiset alkavat olla uupuneita. Väsyneet ja pelokkaat ihmiset ovat helppoja vallankäytön kohteita. Jos asiaa ajattelee hieman kyynisemmin, niin ehkäpä rakenteellisen kehittämisen pääinsinöörit ovat siihen pyrkineetkin. Yliopistoni on väsytetty ja peloteltu kypsäksi hyväksymään entistä syvemmälle tunkeutuva vieraan tahto. Johdonmukainen lopputulos olisi tosiaankin sellainen uuden yliopiston hallitus, jossa ei ole lainkaan tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden edustusta.

Ratkaisu olisi tosin onneton myös niiden kannalta, jotka sitä ajavat. Jos mainitut ryhmät siivotaan pois päätöksenteon ytimestä, yliopisto amputoi itsensä. Opiskelijoiden, tutkijoiden ja opettajien asiantuntemus ei välity päätöksentekoon niin sanotusti hevosen suusta. Työntekijöiden esineellistäminen ja vieraantumisen kierre jatkuvat. Kuvitteleeko joku, että näin luodaan – juuri niin! – innovatiivinen ja rohkeasti ajatteleva yliopistoyhteisö? Olisiko se ratkaisu, joka auttaa työyhteisöä löytämään luovuutensa, vahvuutensa ja potentiaalinsa?

Voi olla, että nyt kuljettu tie on ollut yliopistolleni ainoa mahdollinen, tiedä häntä. Tällä viikolla paljastunut ministeriön kiristys ja henkilöön menevä uhkailu ovat vain pieni osa poliittisten suhdanteiden sanelemaa kovaa vallankäyttöä. Ministeriö on kaiken aikaa painostanut yliopiston johtoa T3-hankkeen ratkaisuissa, mutta johto on myös varmaan ihan omakätisesti pelannut itsensä sivuun.

Olennaisin asia ei ole kuitenkaan syyllisten hakeminen tai yleinen viisastelu siitä, mitä olisi pitänyt tehdä. Tärkeintä on nähdäkseni sellaisen oman tahtotilan rakentaminen, jota torstain ulosmarssi vihdoin osoitti. Varsinaiset haasteet ovat edessä.

(Kirjoitin osan tekstistä monikon ensimmäiseen. Samastukoon ken haluaa.)

(Kuva: KokousNet.fi)

Jätä kommentti

Huhtasaarta demonisoimassa

Screen Shot 2018-01-30 at 16.11.54

(Lukuaika 1-2 min.)

On ollut kiinnostavaa seurata reaktioita Laura Huhtasaaren vaalimenestykseen. Omassa siilossani monet ihmettelevät ”sen rasistin” saamia ääniä ja julkisuuden määrää. Mitään hyvää hänessä ei nähdä. Hän on paha ja tulee suoraan pimeyden ja tietämättömyyden ytimestä.

Samalla kun punavihreä vasemmisto demonisoi Huhtasaarta, perussuomalaisten Aivot miettivät sitä, miten tätä vastenmielisyyttä voisi käyttää poliittisesti hyväksi. Niinpä Huhtasaari sanoi vaali-illan haastatteluissa useaan otteeseen, kuinka puolueen aatemaailmasta on tullut ”uusi normaali”. Hän otti käyttöön rasismia vastustavien kauhistelu-ilmaisun ja laittoi sen toimimaan myönteisessä kehyksessä.

Onko tämä sattuma? Entä onko sattuma se, että tarkimman poliittisen analyysin vaaleista antoi vaali-iltana Jussi Halla-aho? Muut puhuivat kaavoitettua liirumlaarumia.

Persujen Aivot eivät ajattele, että heitä demonisoivat vihervasemmistolaiset ovat pahoja. Ne miettivät, miten tätä yksiulotteista ajattelua voisi käyttää poliittisesti hyväkseen. Persujen Aivot ovat leniniläisempiä kuin monet vasemmistolaiset ja ymmärtävät etsiä hyödyllisiä idiootteja niin vastustajien kuin kannattajiensa joukosta.

*

Bloggasin muutama viikko sitten Huhtasaaren kampanjavideosta ja kerroin sen olevan nerokkaasti rakennettu. Tekstini johdosta sain muutamia kommentteja, joissa sanottiin suoraan, ettei minun pitäisi tukea ”sen bitchin” kampanjaa tuollaisilla analyyseillä. Yritin selittää, ettei kampanjan taitavuuden toteaminen tarkoita sitä, että jakaa Huhtasaaren ajatukset. Pidin videota yksinomaan hyvin mietittynä poliittisena tekona, jota voisi myös pohtia siitä näkökulmasta. Ehkä ottaa myös opiksi.

Jos henkilöä, ideologiaa ja kampanjaa ei kyetä erottamaan toisistaan vaan kaikki ovat yhtä ja samaa pahaa, poliittinen pelikenttä luovutetaan ilmaiseksi vastustajan haltuun. Siksi kaikkein olennaisin kysymys ei ole se, kuinka hirveä rasisti Huhtasaari onkaan ja miten sanoa se tarpeeksi monta kertaa ääneen. Tärkeämpää on viileästi analysoida sitä, mitä hyvää ja ihmisiä puhuttelevaa hänen poliittisesta imagostaan löytyy, jos yhä useammat suomalaiset alkavat tuntea olevansa ”uusi normaali”.

Tämä on kova haaste myös medialle, joka niin helposti toistaa tarjolla olevan kliseen rakettimaisen nousun tehneestä, kaunissilmäisestä ja korkokenkäisestä blondista.

(Kuva: YLE.)

1 kommentti

Kaiken maailman insinöörit

Emile_Durkheim

Johtuuko masennus siitä, että aivojen sähkökemiallisissa toiminnoissa on vikaa? Olen lukenut asiasta kohtuullisen paljon, mutta silti en ymmärrä aivoista riittävästi, jotta voisin arvioida, kuinka pätevä on aiheesta kirjoitettu kiinnostava bloggaus. Siksi en myöskään julkisesti kommentoi aivojen kemiaa ja fysiologiaa, jos joku sellaista minulta erehtyisi kysymään.

Ymmärrykseni rajallisuus tulee aina mieleeni, kun yhteiskuntatieteilijänä kuuntelen pankkien ekonomistien, insinööripääministerin tai vaikkapa tähtitieteeseen perehtyneen professorikollegan näkemyksiä yhteiskunnasta. He kaikki analysoivat tarvittaessa suomalaista yhteiskuntaa kadehdittavan sujuvasti ja osaavat kertoa toimittajille, mikä siinä on vialla ja mitä pitäisi tehdä.

Samanlaiseen varmuuteen ei kukaan yhteiskuntatieteilijä kykene, vaikka olisikin perehtynyt niin nykyiseen tutkimukseen kuin klassiseen teoriaan, Weberiin, Simmeliin, Paretoon, Durkheimiin ja tietenkin Marxiin. Asiansa osaava yhteiskuntatieteilijä tajuaa, kuinka monimutkaisen järjestelmän kanssa olemme tekemisissä. Sen ymmärtämiseksi pitää perehtyä hankaliin teorioihin sosiaalisen muodostumisesta, symbolisesta vaihdosta tai vaikkapa ideologian toiminnasta.

Yhteiskuntatieteilijälle on selvää, ettei yhteiskuntaa ei voi ymmärtää vain elämällä yhteiskunnassa. Eihän häkäpönttöauton toimintaakaan voi tajuta vain ajamalla sitä – tai tähtitiedettä ihailemalla kuuta saunan rappusilta.

*

Journalismissa asetelma on muotoutunut koomisen epäsymmetriseksi.

Lähes jokainen suunsa auki saava ”auktoriteetti” on pätevä sanomaan yhteiskunnasta mitä tahansa. Samalla yhteiskuntatieteilijät ovat lähes näkymättömiä. Milloin olette viimeksi nähneet valtamedian tekevän laajan haastattelun, jossa yhteiskuntatieteilijä kertoisi juurta jaksain näkemyksiään vaikkapa rasismista tai nykyisen talouspolitiikan yhteiskunnallisista seuraamuksista? Toisaalta: kuinka monta kertaa olette nähnyt pankkien ekonomistien kertovan ”kovina faktoina”, millaisia ”lääkkeitä” koko suomalainen yhteiskunta nyt tarvitsee?

Jokaisella on – ja pitää olla – oikeus ilmaista yhteiskunnasta vaikka kuinka hölmöjä tai viisaita näkemyksiä tahansa. Journalismin tehtävä on kuitenkin kaivaa esiin paras asiantuntemus. Niinpä maakuntayliopiston sosiologilla voi olla pätevämpi näkemys suomalaisen yhteiskunnan tilasta kuin talousnobelisti Bengt Holmströmillä, jota journalistit kuuntelevat ”herkällä korvalla” asiasta kuin asiasta.

Myös yhteiskuntatieteilijöiden itsensä kannattaisi tulla näkyvämmin ulos. He voisivat kirjoittaa enemmän julkisia puheenvuoroja ja pitää huolen siitä, että tärkeä tutkimus tavoittaa muutkin kuin oman seurakunnan. Ennen kaikkea heidän pitäisi ryhdistäytyä, olla ylpeitä asiantuntemuksestaan ja puuttua ”kaiken maailman insinöörien” tolkuttomasti julkisuutta saaviin näkemyksiin.

Anteeksi insinöörit!

(Kuvassa sosiologi Émile Durkheim, 1858–1917)

 

Jätä kommentti

Huhtasaaren vaalivauva

Screen Shot 2018-01-04 at 13.47.40

En pidä Laura Huhtasaaren ajatuksista, mutta hänen kampanjavideostaan pidän. Se osoittaa erinomaista politiikan lukutaitoa ja kyseenalaistaa politiikan toimittajien höpinät siitä, että ehdokkaiden persoonallisuudet olisivat kadoksissa kampanjoiden nettisivuilta.

*

Sauli Niinistölle tulee vaalivauva, mutta hän ei tiedä synnyttämisestä mitään. Huhtasaari tietää, kuten kaikki synnyttäneet naiset. Hän jakaa heidän kanssaan ruumiillisen tiedon, jolla kannattaa puhutella äänestäjiä. Siksi videolla näytetään lapsen syntymä ja korostetaan sitä, kuinka kivun kautta maailmaan saadaan jotain aivan ihanaa. Synnytyksen kipu betonoidaan poliittiseksi lujuudeksi – kyvyksi kestää iskuja – ja lupaukseksi kamppaillen saavutettavasta palkinnosta. Synnytämme parempaa Suomea.

Huhtasaari on aikuisella tavalla hyvännäköinen ja seksikäs nainen. Parhain osa ovat silmät. Hänen katseestaan löytyy aavistus flirttiä ja ripaus huumorintajua. Muuten habitus on tavallinen ja monen suomalaisen naisen jakama, ei liian trendikäs, kapinallinen tai erottuva. Hän ei ole feministi mutta hänestä huokuu naisen voima. Hän kykenee argumentoimaan riittävästi. Tämän päälle on helppo rakentaa – ja vain hölmö olisi rakentamatta.

Videossa kuvaan lisätään dynaamisuutta: juoksu, sykebiitti, nopeat leikkaukset ja kuvakulman vaihdokset. Ei haittaa, vaikka olemme nähneet tämän asetelman miljoona kertaa aikaisemmin. Juuri siihen sen voima perustuukin: sporttisuus ja naisellisuus. Miten sulavasti lenkkarit vaihtuvatkaan silmämeikkiin ja korkokenkiin!

Suomen luonto, historia, itsenäisyys, kansalliset uhraukset ja velvoitteet, katujen turvallisuus, suomalaisen kulttuurin kunnioitus. ”Suomi koostuu meistä tavallisista ihmisistä.” Kuvia säestää hiljalleen kasvava ja sopivasti nosteinen sävelkudelma. Kaikki tämä lomittuu tarinaan, joka päättyy ikoniseen askellukseen alas eduskuntatalon portaita ja lämpimään, suoraan katsojaan kohdistuvaan hymyyn.

*

Harvoin tapaa kampanjavideoita, jotka on mietitty ja toteutettu näin loppuun saakka. Videon lyhyt versio on pidempääkin iskevämpi. Videot puhuttelevat niitäkin, jotka eivät perussuomalaisia äänestä. Jussi Halla-ahon kylmyys saa rinnalleen vahvan ja emotionaalisesti virittyneen naisen. Puolue varmaan tarvitsee kumpaakin, mutta video raivaa Huhtasaarelle tietä kohti puheenjohtajuutta.

Perussuomalaisen politiikan ja rasismin vastustajille video valaisee kirkkaasti yhden keskeisen poliittisen näyttämön, jossa tulevien vaalien mielikuvakamppailut käydään.

Jätä kommentti

Hakuilmoitus: Rehtori uuteen yliopistoon

T3

Kirjoitin uusiksi Tampereen uuden yliopiston rehtorin hakuilmoituksen, koska se ei ollut aivan kiinni tässä ajassa:

Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyvät 1.1.2019 monialaiseksi säätiöyliopistoksi. Haemme rehtoriksi näkemyksellistä, monialaista ja filosofisesti sivistynyttä tutkimuksen, opetuksen ja johtamisen ammattilaista.

Uudella rehtorilla on vankka kokemus luovien asiantuntijaorganisaatioiden johtamisesta. Hän tunnistaa jatkuvan rakenteellisen muutoksen tuoman uupumuksen yliopistoyhteisössä. Hän osaa vakauttaa ja rauhoittaa tilannetta. Hän vie loppuun jo aloitetut muutosprosessit ennen uusien aloittamista. Näin hän kohdentaa resurssit tavalla, joka ei tuhlaa henkilökunnan työpanosta.

Uusi rehtori muodostaa toimivat suhteen muuhun yhteiskuntaan, kuten esimerkiksi yrityksiin. Hän osaa kuitenkin kriittisesti arvioida bisnesvetoista innovaatio- ja strategiakulttuuria ja ymmärtää sen soveltamisen rajat yliopistoyhteisössä. Hän puolustaa tutkimuksen ja opetuksen autonomiaa ja tajuaa, kuinka juuri se on ollut keskeinen edellytys yliopiston valtavalle yhteiskunnalliselle vaikuttavuudelle. Rehtori johtaa uuden yliopiston rakentumista yhteisöksi, joka on ylpeä itsestään ja osaamisestaan.

Uudella rehtorilla on tohtorin tutkinto ja vankka kokemus opetuksen ja tutkimuksen kaikilta tasoilta. Toivomme hakijalta myös kokemusta työskentelystä apuraha- tai projektitutkijana. Yliopistolaitoksen historian tuntemus, yhteiskuntatieteellinen ja tieteentutkimuksellinen osaaminen antavat hänelle vankan pohjan hitsata toisiinsa uuden yliopiston luonnontieteellinen ja yhteiskuntatieteellinen osaaminen.

Vahvaksi eduksi hakijalle luetaan taito neuvotella opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa tavalla, joka estää sitä enempää tuhoamasta yliopistoa poliittisten suhdanteiden heiluriliikkeen tahdittamana.

Jätä kommentti

Väärien ajatusten kyttääjä

suspicion-tim-ernst

Väärien Ajatusten Kyttääjä eli vakki kykenee määrittelemään keskustelukumppaninsa yhden väärän ajatuksen tai jopa sanan perusteella. Vakki ei kuuntele vaan skannaa. Hän saa palkintonsa tunnistaessaan etsimänsä. Silloin hän on onnistunut tulkitsemaan keskustelukumppaninsa rasistiksi, suvakiksi tai, no, idiootiksi joka tapauksessa.

Vakkiuden hyvä puoli on demokraattisuus. Se ei katso älykkyyttä, sosiaalista asemaa, sukupuolta, maahanmuuton vastustamista tai kannattamista, lihansyöntiä tai homoutta. Sitä löytyy raksoilta, yliopistoista, ministeriöistä. Se on myös helppo tunnistaa toisista, hieman vaikeampi itsestään.

Ilmeisesti vakkius kytkeytyy joihinkin persoonallisuuden piirteisiin. Tutkimuksissa on esimerkiksi havaittu, että mitä suvaitsevaisempana ihminen itseään pitää, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hän on vakki. Kaikkien vähiten vakkiutta näyttää löytyvän niistä, jotka eivät kuvittele olevansa muita suvaitsevaisempia ja tunnistavat myös itsessään taipumuksen väärien ajatusten skannaamiseen.

Vakkiuden huonot puolet ovat ilmeisiä. Löytäessään väärän ajatuksen vakki joko hyökkää tai puolustautuu, usein kumpaakin. Vakki on epäluuloinen. Hän ei oikein luota muihin kuin täysin samalla tavoin ajatteleviin. Joka tapauksessa hän tuhoaa aina mahdollisuuden aidolle keskustelulle. Vakin keskustelukumppani kyllästyy nopeasti, jos kykenee kuuntelemaan toisia ihmisiä ja ymmärtämään heidän lähtökohtiaan.

Suomalaista keskustelukulttuuria luonnehtii tällä hetkellä vakkiuden kaikkein tuhoisin muoto, vakki-idiotismi. Käsite kuvaa tilannetta, jossa kaksi eri suunnista tulevaa umpivakkia kohtaa toisensa. Vakki-idiotismille tyypillistä on, ettei keskustelu edes pääse alkuun, koska väärien ajatusten tunnistaminen tapahtuu jo ennen kuin kumpikaan avaa suunsa.

Vakki on kuitenkin surullinen hahmo, koska hän tuntee olonsa turvalliseksi vain omiensa parissa. Vakki tarvitsee ympärilleen samanmielisten heimon, oikeat ajatukset ja sanat. Oman heimon parissa voi kokea auvoista yhteisöllisyyttä ja vahvistaa vakkiuttaan, jotta voisi aina välillä kohdata tuon kovin pelottavan ulkomaailman.

Piirros: Tim Ernst Suspicion

%d bloggers like this: