Jätä kommentti

Puhe tiedevastaisuudesta ei lisää luottamusta

”Tiedeväki pillastui jälleen kerran, kun irvileuat kyselivät tutkimushankkeiden hyötyjen perään”, kirjoitti vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen pääkirjoituksessaan. Viimeistään tämä sai tieteentekijät puolustuskannalle, jolla osa heistä oli ollut jo viimeistään Helsingin Sanomien huhtikuun pääkirjoituksesta lähtien. Lisää kierroksia keskusteluun ovat tuoneet joidenkin toimittajien twitterissä esittämät kommentit, joissa vaaditaan lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä tieteen rahoituspäätöksiin.

Tieteentekijöiden tuohtumus on ymmärrettävää. Tutkimusrahoitukseen suunnitellut leikkaukset, epämääräiset vihjailut humanististen ja yhteiskuntatieteiden politisoitumisesta, ja pahimmillaan yksittäisten tutkijoiden hankkeiden leimaaminen epäilyttäviksi hankaloittavat tarpeettomasti tutkijoiden elämää. Tämä luo käyttövoimaa autoritaariselle populismille, joka pahimmillaan johtaa tutkijoiden uhkailuun ja häirintään, jonka tavoitteena on tutkijoiden vaientaminen.

Tästä huolimatta, myös tutkijoilta toivoisi hiukan enemmän malttia tässä keskustelussa. Jotkut tutkijat ovat niputtaneet kaikkia tiedettä ja sen arvostusta uhkaavat asiat ”tiedevastaisuuden” alle. Tämä epämääräinen leimakirves ei kuitenkaan auta tieteen puolustamista, vaan pikemminkin haittaa sitä. Sen avulla löytyy tieteen vastustajia sieltäkin, missä heitä ei oikeasti ole. Vaatimukset tiederahoituksen läpinäkyvyyden lisäämisestä ovat legitiimejä, eikä niiden esittäjiä pidä automaattisesti leimata tiedevastaisiksi. Miten rahoitusta olisi mielekästä avata onkin hieman vaikeampaa, mutta olennaista on kuitenkin luottamuksen lisääminen avoimuuden avulla.

Tutkimus ei tue väitettä tieteenvastaisuuden yleistymisestä. Ei varsinkaan Suomessa, mutta ei juuri muuallakaan. Tiedebarometrin mukaan luottamus tieteeseen on pikemminkin noussut. Yleinen tiedeluottamus ei toki kerro siitä, miten erilaisiin tutkimustuloksiin, yksittäisiin tutkimusaloihin tai tieteen ja teknologian sovelluksiin suhtaudutaan. Toisaalta, kritiikki tai epäily näitä kohtaan ei useimmiten kerro tiedevastaisuudesta, vaan jostain muusta, paljon monimutkaisemmasta ilmiöstä.

Esimerkkiä tiedeluottamuksen rapautumisesta haetaan usein Yhdysvalloissa. Siellä onkin havaittu, että yleinen luottamus tieteeseen on taittunut ja konservatiivien keskuudessa se on jopa hieman laskenut. Kun liberaaleja kannattavien tiedeluottamus on vastaavasti noussut, tämä on synnyttänyt polarisaatiota suhteessa tieteeseen. Toisaalta, edes Yhdysvalloissa ei voi varsinaisesti puhua suoranaisesti tiedevastaisuuden lisääntymisestä, vaan siitä, että konservatiivit vieroksuvat  enemmän tiettyjä aloja kuten ympäristötutkimusta, terveystutkimusta tai yhteiskuntatieteitä. Samaan tapaan myöskään Suomessa perussuomalaisten kannattajien enemmistöä ei voi pitää tiedevastaisina, vaikka viimeisen Tiedebarometrin mukaan heidän keskuudessaan yleinen luottamus tieteeseen oli alempi kuin muiden puolueiden kannattajilla.

Epämääräinen puhe tiedevastaisuuden yleistymisestä toistuu koronaan ja rokotuksiin liittyvässä keskustelussa. Koska erilaiset salaliittoteoriat näkyvät yhä vahvemmin sosiaalisessa mediassa, koronadenialistit provosoivat ja osoittavat mieltään muutaman kymmenen hengen joukoissa, julkisuudessa toistuvasti väitetään rokotevastaisuuden olevan nopeassa kasvussa. Tämä liittyy osittain twitterharhaan, joka olettaa joidenkin mielepidepidevaikuttajien vaikutusvallan todellisuutta suuremmaksi. Näissä perusteluissa twitter – tai tarkemmin sanoen muutamien äänekkäiden provokaattoreiden viestintä – kasvaa ikään kuin totuudeksi mediasta.

Epämääräinen puhe tiedevastaisuudesta näkyy erityisesti siinä, miten  rokotevastaisuus ja rokote-epäröinti niputetaan yhteen. Lääketieteen professori Juhani Knuuti avasi äskettäisessä blogissa hyvin näiden ilmiöiden eroja ja yleisyyttä. Varsinaisia rokotevastaisia on Suomessa muutaman prosentin verran.

Yhdysvaltaiset viestinnän ja politiikan tutkijat Nicole Krause ja kumppanit kirjoittivat American Scientist -lehteen jokseenkin tylyn kritiikin tutkijoiden tavasta etsiä tiedevastaisuutta ja rokotevastaisuutta joka paikasta. Kirjoituksen otsikko The Trust Fallacy viittaa siihen, että monet tutkijat eivät näytä ymmärtävän tiedeluottamukseen liittyvää tutkimusta, vaan toistelevat anekdootteihin perustuvia väitteitä tiedevastaisuuden ja epäluottamuksen kasvusta.

Heidän mukaansa ”scientists’ search for public pathologies is unhealthy, unhelpful and ultimately unscientific”. Tällä he tarkoittavat sitä, että monet tieteen puolustajat eivät arvosta tiedeasenteisiin liittyvää tutkimusta. Sama epäluottamus koskee tiedeviestinnän tutkimusta, joka on jo vuosikymmeniä osoittanut, että ylimielinen oikeassaoleminen ja vastustajien leimaaminen on tieteestä viestivien pahin synti. Luottamusta voidaan rakentaa ainoastaan keskustelulla, vuoropuhelulla ja avoimuudella.

Meillä tutkijoilla on vielä paljon opittavaa tästä nöyremmästä asenteesta. Se ei tarkoita, että hyväksyisimme tieteenalojen perusteetonta leimaamista tai tutkijoiden häirintää. Mutta asiallista kritiikkiä pitää sietää ja siitä tulee keskustella ilman turhia viholliskuvia ja poteroon käpertymistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: