1 kommentti

Facebook syö uutispöydässä

Viime aikoina on alkanut näyttää yhä enemmän siltä, Facebook tekee saman journalismille kuin Amazon kirjankustannukselle. Verkkobisneksen jättiläinen vie ja perinteiset mediayhtiöt vikisevät.

Pew Research Centerin mukaan jo 30 prosenttia amerikkalaisista lukee uutisensa Facebookin kautta. Samaan aikaan kun uutisten lukeminen sosiaalisen median kautta yleistyy vauhdilla, Facebook haluaa mediatalot entistä tiiviimpään ”yhteistyöhön” kanssaan.

Lopetin paperilehtien tilaamisen viime kesänä. Muutama sanoma- ja aikakauslehti tulee digitilauksena säännöllisesti, muutama satunnaisesti. Kun äsken muutin joksikin aikaa New Yorkiin, tilasin New York Timesin digilehden kolmeksi kuukaudeksi 0,79 sentillä ja New Yorkerin samaksi ajaksi 12 dollarilla.

Mutta lieneekö digilehtien tilaaminenkin katoavaa kansanperinnettä? Reuters instituutin kansainvälinen tutkimus uutismedian tilasta kertoo, että digitilaukset eivät ole yleistyneet viimeisen vuoden aikana, vaikka tilausten arvo onkin jonkin verran noussut. Suomi on sentään eurooppalaista kärkeä, sillä 14 prosenttia maksaa digiuutisistaan. Tiedot kerättiin verkkokyselyllä tämän vuoden alussa 10 maasta.

Reutersin raportin mukaan uutisten lukeminen sosiaalisen median kautta yleistyy nopeasti. Selvä ykkönen on Facebook. 35 prosenttia kyselyn vastaajista käytti Facebookia uutisten lähteenä. Suomalaiset erottuivat jälleen uutiskanavia koskevassa vertailussa. Vielä 57 prosenttia suomalaisista haki verkkouutisensa mediatalojen omilta sivuilta kun esimerkiksi Ranskassa ja Saksassa osuus oli lähes puolet pienempi. Erään toisen tuoreen selvityksen mukaan 20 prosenttia verkkoliikenteestä uutissivustoille kulkee nykyään Facebookin kautta. Ja vaikka Facebook ei enää kiinnosta nuoria entiseen tapaan, on sillä kuitenkin 1,3 miljardia kuukausittaista käyttäjää.

Kansainvälisessä keskustelussa on jo alettu hokea, että uutisorganisaatioiden omat ”kotisivut ovat kuolleet”. Tärkein syyllinen on juuri Facebook. New Yorkin Timesin mediakolumnisti David Carr kertoi äskettäin, että Facebook on nyt tarjonnut mediataloille entistä tiiviimpää yhteistyötä.

Pisimmälle viety suunnitelma on se, että mediatalot lähettäisivät uutisensa suoraan Facebookille, joka sijoittaisi ne omalle mobiilialustalleen. Vastineeksi mediatalot saisivat osan mainostuloista. Mutta kaupanpäälle ne menettäisit tiedot lukijoistaan. Carr vertaa Facebookia puistossa vastaan tulevaan isoon koiraan, josta ei tiedä ”leikkiikö se kanssasi vai syökö se sinut?”

Esa Väliverronen

@exumusic

1 comments on “Facebook syö uutispöydässä

  1. […] Ilo portinvartioiden kuolemasta on kuitenkin osoittautunut ennenaikaiseksi. Nyt algoritmit päättävät, mitä saamme luettavaksi ja katsovaksi sosiaalisen median tai hakukoneiden kautta. Vaikutusvaltaisia portinvartijoita ovat nykyisin esimerkiksi Google, Facebook, Apple ja Twitter. Varsinkin Facebookista on tullut yhä tärkeämpi väylä uutisiin ja muuhun journalismiin. […]

    Tykkää

Jätä kommentti Algoritmit – median uudet portinvartijat | Mediayhteiskunta Peruuta vastaus